Lokakuun kuvia

Lokakuun aikana valokuvaaminen on ollut selvästi nihkeämpää kuin kesällä tai alkusyksyllä, koska olen tehnyt aikaisempaa enemmän käsitöitä. Aika ei ole oikein riittänyt molempiin, ja siksi kuvat ovat olleet lokakuussa enemmän sellaisia hetken räpsyjä. Näin ollen olen joutunut sietämään sellaista ”kunhan jonku kuvan nyt otin”-toimintaa, mikä otti alussa lujille, koska olen ennakoiva ja tunnollinen. Siksi hetken harkitsin antavani periksi kokonaan #fmskuvapäivässä – haasteen suhteen. Mutta ei, sitkeästi tuli jatkettua, koska tämä on oikeasti mukavaa ja koukuttavaakin, joten tässä kuukauden suosikit:

Tänään on siis kuvaputkeni 124. päivä, joista kaksi kuukautta olen toteuttanut Fat Mum Slim-blogin sanalistan mukaisesti. Tavoitteenanihan on ottaa kuva päivässä vuoden ajan, ja sitä tavoitetta kohden jatkan yhä edellä mainitun blogin matkassa: vaikka sanalista rajoittaa ja siten välillä ahdistaakin, on sen mukana tullut yhteisöllisyys mukavaa ja toistaalta valmis sanalista haastaa eri tavalla mitä itsekseen kuvaaminen.

Sanalistan julkaiseminen loppukuusta onkin aina kuin uusi innostava alku. Näin oli nytkin, vaikka ensivaikutelmani marraskuun sanalistasta oli se, että lähes kaikkiin sanoihin voisin ottaa kuvan miehestäni: hän on yhtä lailla niin seikkailuni kuin tavallinen arkeni, saa minut hymyilemään, on vastakohtani, mielessä usein, perheeni, rauhallinen… Uunimies kuitenkin kieltäytyi kunniasta olla ensi kuukauden ”teema”, joten jotain muuta pitää keksiä ;).

marraskuu

Marraskuun ohjeet ja alkuperäinen sanalista löytyvät siis Fat Mum Slim – blogista ja minun päivittäiset kuvani parhaiten Instagramista (@maaritso). Kuvat postaan myös 365 erilaista päivää-blogissani, mutta Instagramista on tullut ensisijainen, koska se on osottautunut sujuvimmaksi tavaksi kiireisempinäkin päivinä.