Huhtikuun mustat

Osallistun Vuosi väriterapiaa-haasteeseen, jossa tehdään kuukausittain yksi tai useampi työ ennalta sovitun värin mukaisesti. Aikaisemmat haastepostaukseni löydät täältä, klik.

Huhtikuuni värini oli musta, ja sellaiseksi kuukausi kääntyikin, mutta ei kylläkään käsitöiden suhteen, koska niitä en saanut kahdelta flunssaltani tehdyksi. Ensimmäinen räkätauti tuli noin kuukausi sitten. Sen jälkeen, kun olin saanut arjen jokseenkin takaisin raiteilleen, tuli uusi tauti. Että nyt vappukin menee toipilaana.

MSNUG

Mustia töitä syntyi siis huhtikuussa vain kaksi, Kaisla-neule ja nuolihuppari. Moni suunniteltu haave näin ollen siirtyi tulevaisuuteen, kuten esimerkiksi ensimmäisen laukun tekeminen.

nuolitakaa

Minä siis suunnittelen aina kuukauden alussa, mitä aion tehdä, koska kuulun niihin ihmisiin, joiden ”pitää hallita eikä hajota ollakseen luovia” eli, jos en aikatauluta, aseta jotakin tavoitetta tekemiselleni, aikani menee haaveillessa enkä saa mitään aikaiseksi.

Sairastelujen vuoksi suunnitelmani tuli kuitenkin unohtaa, ja menin eteenpäin päivä kerrallaan. Vaikka käsityöt jäivät taka-alalle, osallistuin pitkästä aikaa Instagramissa Fat Mum Slim valokuvaushaasteeseen. Tosin osallistuin vain viimeiseen kahteen viikkoon eli lähdin mukaan siinä vaiheessa, kun rytmi käsitöiden tekemiseen oli lopullisesti menetetty. Nämä kuvat ovat tuon kahden viikon suosituimmat (loput ovat nähtävissä Instagramissa @maaritso).

IMG_20170424_055609_651

Huomenna alkava toukokuuni on mintun värinen. Toivon mukaan kuukauden vaihtuminen tuo mukanaan taas viikottaisen postausrytminikin! Mukavaa vappua kaikille!

Nuolihuppari

nuolitakaa

Kokeilin kolmannen kerran Pattydoon Lynn-hupparikaavaa, vaikka kaksi ensimmäistä hupparia eivät oikein onnistunutkaan ( timanttipusero ja Babushka Roses-pusero).

nuolihuppari

Aikaisemmista vaikeuksistani huolimatta kolmannen hupparin tekeminen oli helppoa kuin heinäteko, kun en yrittänyt muokata kaavaa suuntaan enkä toiseen, vaan tein kiltisti ohjeiden mukaan.

peukalonreikä

Ohjeet olivatkin ihan huippuhyvät, sillä selkeän kaava-arkin ja ohjevihkosen lisäksi YouTubessa oli tutoriaali, missä hupparin ompelu näytettiin vaihe vaiheelta. Siten sivutaskut kuin peukalonreiätkin onnistuivat moitteettomasti.

nuolisivusta

Ohjeista poikkesin ainostaan hupun nyörikujan osalta, sillä tein huppuun reiät Kiiruhda hitaasti -blogin ohjeen mukaan mustasta nahasta, mummun vanhojen nahkasaappaiden varsista. 🙂

nyörinreikä

Reiät onnistuivat melko hyvin, vaikka olikin ihan hirveätä leikata reikiä kankaaseen, lähes valmiiseen huppariin. No, siitäkin jännityksestä selvisin, ja nyt enää jännittää, miten nuo pienet nahan palaset käyttäytyvät pesussa: että käykö tässä ahneelle nyt juuri sellainen loppu ja joudun purkuhommiin sekä sirkkaostoksille…


Vuosi väritepiaa-haasteen mukaan huhtikuun värini on musta. Tarkemmin haasteesta voit lukea Sirpukan solmuissa-blogista ja minun osallisuudestani puolestaan täältä, klik.

Kevätbongausta

Oranssia – blogin Veera on tehnyt kivan kevätbongauspohjan lapsille. Sen mukaan kevät ei ole vielä täällä Pohjois-Pohjanmaalla, koska vain yksi bongauspohjan kevään merkkeistä sopii tänne, ja se on linnunlaulu. Se hieman hirvittää, koska ollaan jo huhtikuun puolessä välissä, niin mitenköhän on – onko kevät ja kesä peruttu???

haavannirkot

Toki jotain kevään merkkejä on havaittavissa, kuten kirkkaat, aurinkoiset päivät, mutta yhä väliin mahtuu päiviä, jolloin sataa lunta ihan reippaasti. Pakkastakin on ollut vielä öisin ja aamuisin melko paljon vuoden aikaan nähden.

jäniksenjäljet

rantajäät

Mutta kun aurinko paistaa, tuntuu se kovin paahtavalta, joten ehkä sittenkin, kevät tulee kuitenkin…

liiterijahaapa

liiteri

Mitä kevään merkkejä sinä olet bongannut?

Harrastamisen kipinä ja kitka

Nämä pääsiäiskokkokuvat ovat varmaankin kolme vuotta vanhoja. Silti muistan, kuinka jännitti mennä kameran kanssa kokolle, minne yleensä koko kylä kokoontuu.

kokko

Tuolloin minulla ei ollut vielä järkkäriä, vaan otin kuvia pokkarilla, joka on kokonsa puolesta melko huomaamaton. Lisäksi olimme tuolloin aika vasta muuttaneet, joten myös tuntemattomuus toimi eräänlaisena suojana: kun kukaan ei tunne, sitä on ikään kuin näkymätön ihmisvilinissä.

Tuon pääsiäisen, onnistuneiden kokkokuvien jälkeen, kypsyi pikku hiljaa ajatus järkkärin ostamisesta. Mutta kun sen viimein ostin, jätin sen aina kotiin, koska kooltaan se tuntui niin vaivanloiselta ja tosiaan, liian huomiota herättävältä.

Tuohon kamerakammooni auttoi viime kesänä aloitamani 365 erilaista päivää -projekti eli tavoitteeni ottaa kuva päivässä vuoden ajan: kun kameraa kuljettaa mukana päivittäin, luonnollisesti siihen myös tottuu. Valokuvusprojekti jäi kuitenkin harmittavasti helmikuussa tauolle, koska aika ei enää siihen riittänyt. Valitettavasti sen seurauksena tottumus myös katosi, ja kamera tuntuu jälleen jääkaapin kokoiselta järkäleeltä, mitä ei huvita kuljettaa mukana, vaikka jokin rako valokuvaamiselle löytyisikin. Mutta ei, ei kai tässä huokailu auta, vaan pitää ottaa itseään niskasta kiinni ja  jälleen mennä tulta päin…

kokkoneliö

Saako joku harrastus sinut tuntemaan näin, että samaan aikaan, kun se vetää puoleensa, mieli jarruttelee epäillen ja ahdistuen, koska kehittyminen vaatii askeleen ottamista mukavuusalueen ulkopuolelle? Sellaista tämä valokuvaaminen ainakin minulle tuntuu olevan, yhtäaikaista kipinää ja kitkaa!

Lempilankani Kaisla

Vihreä maaliskuu meni, tervetuloa musta huhtikuu! Jälleen kuukausi vaihtui, niin vaihdoin myös blogin ylätunnisteen kuukauden teeman mukaisesti, mustan puhuvaksi. Eli osallistun tänä vuonna Vuosi väriterapiaa-haasteeseen, jossa tulee tehdä kuukausittain jokin työ/töitä ennalta valitun värin mukaan, ja etukäteen olen siis valinnut huhtikuun värikseni mustan. Tarkemmin haasteesta voit lukea Sirpukan solmuissa-blogista ja minun aikaisemmista haastetöistä puolestaan täältä, klik.

Kuukauden ensimmäinen musta työni on tehty Novitan Kaisla  -langasta. Muutama vuosi sitten, ollessani pitkässä tulehduskierteessä, se oli ainut lanka, jota pystyin kutomaan ilman rintarangan tulehtumista tai järjettömiä niska-hartiakipuja. En tiedä miksi, sillä se on melko paksua, painaavaakin, mutta niin vain oli.

MUSTASNUG

Plussaa on myös se, että Kaisla-langasta tehdyt neuleet voi pestä jopa 60:ssä asteessa, se on suomalaista ja tehty osittain kierrätyspuuvillasta. Kaikkine hyvine ominaisuuksineen, kutoisinkin siitä kaikkea mahdollista, mutta paksuna puuvillalankana se ei ihan kaikkeen taivu.

Heh, mutta silti piti yrittää. Veera Välimäen Snug on tarkoitettu ohuemmalle sporttivahvuiselle, kolmosen puikoilla kudottavalle langalle. Kaisla on puolestaan viitosen puikoilla kudottavaa, joten ihan suoraan ohjeen noudattaminen ei onnistunut.

Ensimmäiseksi yläosan jouduin kutomaan uudelleen omalla silmukkajaolla, koska näin paksu lanka ei armahtanut yhtään, kun raglansaumat eivät olleet täysin kohdallaan. Ensimmäisessä versiossa olikin kamalat kainalopussit.

mustakaisla

Seuraavaksi sain aikaiseksi pussin selän puolelle. Olin aivan ihmeissäni, kuinka onnistuin tuon ompelusta tutun ongelman siirtämään kutomiseen. No, ihmettelyt sikseen: toki raskas neulekin pussittaa, jos väljyyttä on vyötärön kohdalla liikaa ja lantion kohdalla liian vähän, joten uusiksi meni.

mustaneule

Myös helma piti tehdä kahteen kertaan, koska alkuperäinen taaksepäin pitenevä helma ei sopinutkaan minulle. Joten purin jälleen ja kudoin omanlaiseni, tasapitkän.

MSNUG

Tällainen on siis minun lempilankani ♥. Millainen on sinun?