Neulefestareilla

Kävin eilen ensimmäistä kertaa Jyväskylän Kesän Neulefestivaaleilla: aamupäivän olin Toivolan Vanhan Pihan markkinoilla ja iltapäivällä osallistuin Molla Millssin popcorn-virkkauskurssille. Yritin tähän postaukseen tiivistää festaripäiväni, mutta en siinä onnistunut, vaikka olin jättävinäni pois paljon kuvia ja tekstiäkin. Siksi postailen festareista vielä ainakin virkkauskurssin osalta, kunhan saan kurssityöni valmiiksi. Siitä tulee muuten aivan ihana, mitä ovat myös langat, joita ostin!


Jyväskylään lähdin mökiltä Pohjois-Pohjanmaalta jo aamuviiden aikaan, jotta olisin markkinoilla ensimmäisten joukossa hypistelemässä lankoja ja tutustumassa rauhassa itse Toivolan Vanhaan Pihaan.

toivolan_vanha_piha_portti_hannikaisenkatu

jyvaskylan_neulefestarit_toivolan_vanhan_piha_manalanpaja

jyvaskylan_neulefestarit_toivolan_vanhan_pihan_kauppa

jyvaskylan_neulefestarit_titityyn_porstua

jyvaskylan_neulefestarit_toivolan_vanhan_pihan_markkinat

jyvaskylan_neulefestarit_markkinat

jyvaskylan_neulefestarit_lankavyyhtipino

Markkinapaikka oli yllätyksekseni melko iso, ja myyjiä mahtui tuolle käsityöläispihalle paljon. Siitä johtuen ostelu lähti hieman lapasesta, mutta kerrankin pääsin hypistelemään lankoja tietokoneen näytöltä tirkistelyn sijaan.

jyvaskylan_neulefestarit_markkinoilta

jyvaskylan_neulefestarit_markkinoilta_ostettua

Mitä näistä langoistani teen, en vielä tiedä. Metrejä on kuitenkin niin paljon, että niistä voi tehdä melkein mitä vaan. Olisihan markkinoilla ollut paljon muutakin, esim. ilmeisen trendijuttuja ovat sockblankit eli sukkalankut, mutta jätin ne nyt kuitenkin ostamatta, koska tosiaan haluan tehdä jotain sukkaa suurempaa.

Aamupäivä meni siis niin Toivolan Vanhan Pihan kaupoissa kuin markkina-alueella, mutta iltapäivällä oli Mollan popcorn-virkkauskurssin vuoro Jyväskylän Kaupungintalolla. Kurssi sujui juuri kuten olin ajatellutkin: oli ihana olla muiden käsitöistä innostuneiden mukana, jännittyneen iloisena uuden oppimisesta. Ja Molla on vaan niin super! Suosittelen. ♥

jyvaskylan_neulefestarit_molla_mills

jyvaskylan_neulefestarit_molla_mills_popcornvirkkaus

jyvaskylan_neulefestarit_molla_mills_popcornvirkkauskurssi

Kotimatkalle suuntasinkin hymyissä suin, eikä hymy hyytynyt vielä takaisin mökille päästyänikään, vaikka päivä oli ollut pitkä. Kerta kaikkiaan ihana päivä ja ihana kesä! Nämä on niitä hetkiä, joiden avulla sitten arkenakin jaksaa…

jyvaskylan_neulefestarit_kotiinpaluu_joutsenperhe

Mitä kesätapahtumia sinä suosittelisit pitkän talven varalle?

 

6 thoughts on “Neulefestareilla

  1. Oih, olisipa ollut ihanaa päästä tänäkin vuonna tuonne festareille. Olin viime vuonna ja osallistuin Mollan kurssille, ja olen kyllä ihan samaa mieltä, Molla on ihana! Ehkäpä sitten taas ensi vuonna.

    1. Voi Hanna Emilia, blogisiskoni, se olisi ollut kyllä mukavaa, niin oltais mekin nähty toisemme ihan livenä. 🙂 Mutta ehkäpä sitten ensi vuonna…

  2. Jo viime vuonna harmittelin, kun en festareille mennyt. Tänäkin vuonna luin festareista vasta jälkeenpäin. Ehkäpä ensi vuonna…

    1. Suosittelen kyllä, Minna M! Ja sittenhän meitä siskoja olisi mahdollisesti koolla vieläkin enemmän. 🙂

  3. Rovaniemen Wanhat Markkinat on muodostunu mulle sellaseksi kesän lopputapahtumaksi, siellä on usein paljon kivoja käsitöitä ja vanhanaikaiset kuteet ja releet ihmisillä 🙂 Neulefestarit on niin kaukana Lappilaiselle, mutta ehkä joku päivä pääsee sinne mukaan… 🙂 -Lotta

    1. Kiitos Lotta kommentista ja vierailusta! 🙂 Nuo markkinat kuulostaa ihanalta tapahtumalta, kun satsataan kunnolla vaatetukseen ja kaikkeen. Pitääkin laittaa korvan taakse, sillä täältä Pohjois-Pohjanmaalta on yhtä lyhyt matka kaikkialle ja etelän sijaan joskus voisi suunnata pohjoiseen. Mukavaa kesänjatkoa!

Vastaa