Sininen syyskuu

Osallistun Vuosi väriterapiaa-haasteeseen, jossa tehdään kuukausittain yksi tai useampi työ ennalta sovitun värin mukaisesti. Aikaisemmat haastepostaukseni löydät täältä, klikSyyskuun värini oli sininen ja tuleva lokakuu on sinivihreä. 


Syyskuun sininen työni oli NOSHin Kiila-pusero, jonka kaava löytyy uusimmasta Suuri Käsityö -lehdestä (9/2017). Se oli täydellinen valinta Vimman sinisille fisu-kuosille, sillä mielestäni se pääsee parhaiten oikeuksiinsa suurena ja liikkuvana pintana.

Oversize-pusero olisi siis fisuja ajatellen mitä parhain, mutta itsestäni en ollut varma, koska olen melko lyhyt ja leveä. Mielestäni Kiilan tapaiset reilut paidat sopivat enemmän pitkille ja laihoille. Siis sellaiselle mallille, jollainen käsityölehdessäkin oli. Googlettamalla löysin kuitenkin kuvia Kiilasta monen eri kokoisen naisen päällä, ja vaikutti siltä, että se voisi olla ihan sopiva ennakkoluuloistani huolimatta.

vimma_fisut_kiila_oversize_pusero_nosh

Tästä tuli oversize, vaikka valitsin pienemmän koon, mitä normaalisti pidän. Mansetit näyttivät tekovaiheessa hurjan pieniltä, ja liian tiukat olisi tullutkin, jos olisin tehnyt ne taitteella. Kaksinkertaisena ne eivät siis joustaneet tarpeeksi, joten leikkaisin osan pois ja päärmäsin ne siksak-ompeleella, kuten kaiken muunkin, koska laiskotti.

vimma_fisut_kiila_oversize_nosh

Ihastuin tähän kovasti, ja pusero olikin päällä lähes koko viime viikon. Työkaveritkin kehuivat ja oppilaat puolestaan ihastelivat kaloja niin, että matematiikan laskut olivat jäädä toiseksi. Pusero on siis hyväksi havaittu, vaikka pääntie olisi voinut olla minun makuuni hieman kapeampi. Sen muutoksen voin tehdä sitten toiseen, jonka huolittelen siistimmin kaksoisneulalla. 🙂

4 thoughts on “Sininen syyskuu

    1. Kiitos Hanna! Yllätyin kyllä itsekin, kuinka hyvä tästä tuli, että ainakin muutama pitää saada lisää… 😉

  1. Ompa ihana, passaa sulle tosi hyvin 🙂 Tuntuu, että tuossa käsityölehdessä koot ja mittataulukot elävät ihan jotain omaa elämäänsä 😀

Vastaa käyttäjälle HannaPeruuta vastaus