Saumaton neulehuppari

Alkuperäinen Suvi Simolan Well Water Hoodie on nimensä mukaan kaunis sininen, raikas kuin kaivovesi, mutta minä kudoin omani villiviinin värisestä Väinämöisestä. Olen niiiiin ihastunut tämän käsinvärjätyn langan väriin, missä yhdistyvät puolukat, mustikat, juolukat sekä metsän kanervat. Punaisuudesta huolimatta mielestäni siis kovin metsäinen väri.

well_water_hoodie_maaritse_huppu

Huppari on tosiaan kudottu saumattomasti hupusta helmaan ja tein sen lähes ohjeen mukaisesti. Levensin vain hieman hihoja jättämällä osan kavennuksista pois ja miehustaa lisäämällä siihen nappilistan.

well_water_hoodie_maaritse

well_water_hoodie_takaosamaaritse

Nappilistan sijaan huppariin olisi pitänyt tulla kapea i-cord-reuna ja vain muutamia nappeja, mutta minä yritin nappilistan avulla lisätä huppariin hippasen lisää väljyyttä, koska en viihdy kovin tyköistuvissa vaatteissa. Onkin perin kummallista, miksi sitten tieten tahtoen valitsin istuvan mallin, vaikka en niissä viihdy.

Totuus on, etten uskonut saavani aikaiseiksi ohjeen mittojen mukaista takkia, koska käsialani yleensä löystyy jossain kohdin ylhäältä-alas kudottaessa, ja siksi neuleista tulee liian suuria. Jostain syystä nyt ei niin kuitenkaan käynyt, vaan oikea neuletiheys pysyi koko työn ajan ja lopputulos on istuva.

well_water_hoodie_nappilista_maaritse

Täysin varma en ole, mutta oletan mitoissa pysymisen yhdeksi syyksi sen, että huppari kudottiin tasona, sillä kuulemani mukaan monilla pyöröneuleena kudottessa käsiala löystyy nurjien kierrosten puuttumisen vuoksi. Miksipä ei siis minullakin?

Toisena syynä oletan olevan langan, Väinämöisen, sillä se tuntui sopivan käsialaani: siinä oli jotain samaa tuntua kuin Kaisla-langassa, mistä kutominen on jotenkin toisia lankoja sujuvampaa, ja siten onnistuminen varmempaa eikä hartiatkaan niin rasitu.

louhittaren_luola_vyyhti_vainamoinen_villiviini

Vielä tuota kaunista Väinämöistä olisi jäljellä vyyhdin verran. Mitähän siitä tekisi? Ehdotuksia?

17 thoughts on “Saumaton neulehuppari

    1. Kiitos Craft Candidate! Kutominen oli sinänsä helppo homma, koska ohje oli selkeä ja lanka laadukas. 🙂 Luulen, että sillä ”reseptillä” sainkin pitkäikäisen neuletakin.

    1. Kiitos Teresa S! En kyllä epäile yhtään, ettetkö sinäkin osaisi. ♥ Taitaa olla enemmänkin sitä, että ”aika kulta” rajallisuudellaan pakottaa valikoimaan, mihin käsitöihin sitä keskittyy…

  1. Siis wau! Todella kaunis ja ihanan värinen. Näyttää haastavalta neuloa, mutta olet tehnyt sen tosi taidokkaasti. Hyvää viikonloppua!

    1. Kiitos Kati! Haastavin osuus oli nappilista, koska sen tein omasta päästäni, että millä silmukkamäärällä ja millä nappimäärällä olisi hyvä. Siihen pähkäilyyn menikin melkein yhtä kauan kuin koko muun takin tekoon. 😀

      Hyvää viikonloppua!

  2. Onpa tosiaan ihana huppari <3 ja tuo värikin on just niin täydellinen. Menikö tälläisen huppariin paljon lankaa? Lopusta langasta vois tehdä esim.pipon.

    1. Kiitos Hanna Emilia! ♥ Mulla meni varmaankin lähes neljä vyyhtiä. Kudoin hupparin niin pitkällä aika välillä, joten en oikein enää muista, ja mulla oli hieman entistäkin villiviiniä jäljellä, mitkä tuonne joukkoon ”upotin”. Epävarmuutta menekin arviointiin lisää vielä sekin, että ohjeen mukaan kokoon 38″ olisi pitänyt mennä vain reilut 1200 metriä 1600 metrin sijaan. Hmm, että jos sanon menekin olevan kolmesta neljään vyyhtiä, niin en ainakaan valehtele. 😉 Sori, pitää laittaa seuraavat projektit paremmin ylös!

    1. Kiitos niinarisulainen! 🙂 Sukat voisikin olla pitkästä aikaa piristys, niitä jossain vaiheessa tuli veivattua kyllästymiseen saakka.

  3. Oletpa taitava! Huikea juttu, itse olen niin laiska ja huono käsityö ihminen, lähinnä vain pipertelen jotakin.

    1. Kiitos Irja! Suomalaiset herkästi vähättelee tekemisään ja vaivaantuvat kehuista, niin sovitaanko, että minä olen reilusti mielissään sinun kommentista ja sinä röyhistät rintaasi ”pipertelyistäsi”. Vai mitä? 😉

  4. Todella hieno huppari! Olen aikeissa tilata ohjeen, mutta onko niin, että se on englanninkielinen? Oliko miten vaikea ymmärtää? T. Terttu

      1. Kiitos vastauksesta, tutustun noihin linkkeihin. Enköhän minä tuosta selviä 😊.

Vastaa