Ilta

Viime perjantaina kaaduin töissä, minkä vuoksi osallistun tämän viikon MakroTex-haasteeseen vanhoilla kuvilla, sillä toipilaana, kivuista kankeana, minusta ei ole ollut kuvaajaksi eikä käsitöiden tekijäksikään. Viikonloppuna yritin kuitenkin hieman siivota valokuvatiedostojani, koska tekemättömyys ahdistaa. Varsinkin näin joulun aikana, kun tekemistä olisi niin kotona kuin töissä, tuntuu kamalalta vain makoilla sohvalla.

Pieni Lintu -blogissa tämän viikon valokuvahaasteen teemana on siis ilta. Oletin, että minulla olisi paljon iltakuvia, mutta yllätyksekseni huomasin, että lähes kaikki kuvani ovat aamu- ja päiväsaikaan otettuja. Ainoat iltakuvani ovat kesäiset auringonlaskut.  


Hetken mietiskelyn jälkeen tajusin, etteivät nämäkään taida olla iltakuvia, vaan yöllä otettuja. Höh, enpä ollut aikaisemmin ajatellutkaan, että määrittelen vuorokauden ajat vuodenaikojen mukaan: talvella ilta alkaa pimeän tullen ja loppuu yhdeksän-kymmenen aikaan (jep, olen illan torkku), mutta kesällä ilta-aika on lähempänä auringonlaskua. Eikä se oikeastaan muutu yöksi missään vaiheessa, vaan saattaa jatkua jopa aamuun asti… 😊

Nämä kuvat ovat siis otettu jo aikaisemmin tutuksi tulleella rannalla myöhään illalla. 😉 Eikä rantakuvat tule tähän loppumaan, sillä tämä on yksi lempipaikoistani. Merenrannassahan on aina oma taikansa, kuten näissäkin kuvissa: rannan vasemmalla puolella valkea kuu hohtaa sinertävällä taivaalla ja oikealla puolestaan auringonlasku värjää maiseman oranssiksi.

makrotex_ilta_auringonlasku_koskelopoikue

makrotex_ilta_auringonlasku_tahkokorva

Näistä kuvista huolimatta, valokuvien pikasiivous ei vähentänyt turhautumistani yhtään. Päinvastoin, ärsyynnyin vielä enemmän, kun huomaisin, että kone oli täynnä hätäisesti ja huolimattomasti otettuja kuvia: näyttää siltä, että olen mennyt siitä mistä aita on matalin, mikä heijastuu samoihin teemoihin jämähtämisenäkin. Siksi tein jo uuden vuoden lupauksen: kaaoksen sijaan jatkossa pitää olla systemaattisempi niin harjoittelun kuin kuvien järjestyksen yllä pitämisen  suhteen. Että tavoite on jo tiedossa, enää pitää miettiä keinot…

Miten on sinun laitasi, joko olet miettinyt lupauksia tulevalle uudelle vuodelle? Vai ajatteletko, että niitä on parempi olla tekemättä. Vai olenko minä hätähousu (heh, tämä ei ole edes ainut lupaus, mitä olen jo miettinyt…),  kun joulukin pitäisi ensin juhlia ennen uutta vuotta.

40 thoughts on “Ilta

  1. Oi miten kauniita kuvia. Tunnistan ”ongelmasi”. Omat kuvani ovat täysin sekaisin, vaikka säännöllisesti lupaankin laittaa asian järjestykseen. Voimia toipumiseen kaatumisen jäljiltä.

    1. Kiitos Suvituulia! Itseni tuntien pelkkä lupaus ei riitä, niin pitäisi tosissaan miettiä jokin rutiini, että lupaus toteutuisikin. Taidan kuitenkin luovuttaa tämän hetkisten kuvien suhteen, koska menneeseen keskittyminen vaikuttaa saavan minut vain voivottelemaan, joten viisain (lue helpoin 😀 ) on siirtyä tulevaan ja yrittää tehdä jatkosssa asialle jotain.

  2. Hyviä mietteitä. Minäkin ajattelen silloin tällöin että olisi hyvä järjestää kuvia, mutta toistaiseksi olen saanut aikaan vain heitellä ylimääräisiä menemään.

    Kuva jossa on lintuja on erityisen suloinen 💙

    Toivotan sinulle paitsi paranemista, myös kärsivällisyyttä ja asennetta ottaa iisisti. Se ei ole meille suomalaisille ihan helppoa 💜 Eräs ystäväni sai sairasvuoteelta käsin siivotuksi kaikki kirjoituspöytien ja hyllykköjen laatikot kun miehensä kantoi ne hänen viereensä 🙂

    1. Kiitos Kieltenope! 💙

      Ihan hulvaton tarina ystävästäsi. 😂 Mieheni kanssa täällä naurettu, kuinka lujille sairastaminen voi muillakin ottaa. 😄 Lohduttavaakin. ❤️

  3. Parane pian!
    Minulla on säästössä ihan liikaa kuvia, olen tosi huono perkaamaan pois niitä vähemmän onnistuneita, ja nyt kun niitä on jo niin valtavasti, niin jälkeenpäin suoritettava perkaaminen tuntuu ihan toivottomalta hommalta. – Mutta sinun lupauksestasi sain nyt puhtia päättää, että tästä lähtien perkaan uusista kuvista aina heti osan pois! Kiitos tästä! ❤️

    1. Oi ja voi! Ihana kuulla, jos tästä innostuit! ❤️ Eiköhän me nyt saada yhdessä aikaan muutos. 💪 Minäkin ajattelisin, että vähimmäisvaatimus on perkata ainakin osa pois, mutta osa pitää jättää hautumaan, koska kummasti niistä löytää hetken tauon päästä ihan helmiäkin. Pitää vaan sitten muistaa palatakin niihin. 😀

      1. No siinäpä se on, kun aina ajattelen jokaisen huonommankin kuvan kohdalla, että kyllä sen jollekin nurkalle vielä varmaan joku tärkeä käyttö löytyy! 😄

  4. Harmi että jouduit toipilaaksi, toivottelen siis pikaista paranemista! Upeat rantakuvat olet arkistoistasi löytänyt! <3

    Minulla on myös ihan älytön määrä kuvia! Jossain vaiheessa niitä jo karsinkin, mutta äkkiäkös niitä lisää tulee. Ulkoinen kovalevy on siitä petollinen, että sinne kerää kyllä kaiken mahdollisen! 😀 Tosin, ulkoisella ne eivät myöskään haittaa tai hidasta konetta, mikä on positiivista.

    1. Kiitos Anna! ❤️

      Hävettää tunnustaa, että sain viime jouluna mieheltä ulkoisen kovalevyn juuri kuvia varten, mutta se on jäänyt lähes käyttämättä. 🙈 Hyvä, kun muistutit. 😄

  5. Äh, kurjia tuollaiset kaatumiset 🙁 Mutta ehkä tämä joulualusaika onkin tarkoitettu viettää hitaasti. Koeta olla stressaamatta.

    Hauskoja pohdintoja nuo vuorokauden ajat. Pimeys todellakin vaikuttaa, minulla syksylla ilta alkaa heti, kun pimeys laskeutuu eli nyt noin kolmen aikaan iltapäivällä! Sen jälkeen ei tarvitse tehdä enää mitään.
    Kesällä kaikki onkin sitten toisin, yritän valvoa melkein yön yli.

    Haikeus iski, kun katsoin kauniita kuviasi. Menneenä kesänä ei juurikaan päässyt ihastelemaan auringonlaskuja pilvien takia, ehkä ensi kesänä…?

    Paranemisia!

    1. Kiitos susupetal!

      Viime kesänä ei oikein auringonlaskusäitä tosiaan ollut: joko oli liian pilvistä tai pilvetöntä, mikä ei kuvauksellisesti mielestäni ole ihanteellisin tilanne sekään. Silloin auringonsäteet ikään kuin katoavat pilvettömään taivaaseen. Myös mittasuhteet herkästi katoavat, jolloin auringonlaskun huikeutta ihmissilmä ei kykene oikein ymmärtämään. Kuvissa siis. 🙂

  6. Kauniita kuvia! Voi miten pahoillani olen tuosta kaatumisestasi. Onneksi jaksoit vähän kuvia käydä läpi sentään. Minullakin on tosi kurjassa järjestyksessä kuvat. Todella paljon huonoja otoksia eikä mitään selkeyttä. Enkä nyt oikein ehdi ja jaksa järjestellä niitä; minulla on jopa vuosien varrelta tilatut valokuvatkin laittamatta mihinkään. Lojuvat vain laatikoissa varastossa… Eläkepäivillä sitten varmaan. 😀

  7. Upeita kuvia! (: Ja koitahan toipua! <3 Mie en oo ehtiny ajatella lupauksia ensi vuodelle, mutta sitä olen kyllä pohtinut, että mitäs sitten teen, kun Vuosi väriterapiaa -haaste loppuu. 😀

    1. Kiitos Pipo-otus! ♥

      Näinpä! Vuosi väriterapiaa -haaste on kyllä ollut loistava ryhtiliike käsitöiden tekemisen suhteen, että sen loppumista olen minäkin muutamaan otteeseen hirveillyt. Semmoistakin mietin, että jos en löydä mieluista haastetta tilalle, jatkan ensi vuonna samalla sabluunalla itsekseni, vaikka mukavampaahan olisi löytää jokin yhteisöllinen juttu.

  8. Voi ei, paranemisia!
    Upeita iltakuvia.
    Itsellä kuvat ei ole sekaisin, koska meni hermot siihen. Ensin teen vuosikansion jonka alle kaikke sen vuoden kuva (2017, 2016 jne) jonka jälkeen sinne teen alikansion jossa lukee vaikka ’Sukujuhlat’ tai ’Villasukat’ jne ja niihi yleensä vielä päivämäärät jos on monta samantyyppistä tapahtumaa, kuten sukujuhlat tai metsäretket. Näin pysyy kuvat järjestyksessä. Kunhan ensin saa ne sekaiset kuvat lajiteltua… Sen jälkeen ei tarvitsekkaan enää kuin aina kohdekansio uusille kuville.

    1. Kiitos Qaws!

      Hermot meni täälläkin, niin jospa minäkin saisin nyt asian kuntoon. Ja kiitos tallennusvinkistä, tuo systeemi kuulostaa hyvältä. Saman tapaisia vinkkejä löysin myös netissä pyöriessäni (niitä on muuten melkoinen määrä, vink vink, kaikille muillekin asian kanssa painiville), joten nyt loppuivat tekosyyt.

  9. Yritähän nyt parantua. Ja ilta se on kesälläkin, kuvissasi on ihanat värit. Itse käyn läpi kuvani purkaessani ne kameralta koneelle, poistan heti epäonnistuneet ja nimeän loput kuvat sen mukaan, mikä niiden aihe on. Niin löydän ne myöhemmin.

    1. Kiitos Täysin arkista! Ihailtavan systemaattisesti säilytät kuvasi, samaan pitää pyrkiä. 🙂

  10. Kauniita kuvia! <3 Kaikissa on tosi rauhoittava fiilis, tekee hyvää näin marraskuun räntäsateessa ja synkkyydessä. Pikaista paranemista 🙂

  11. Voi harmi että olet toipilaana,paranehan pian! Kuvasi ovat aivan upeita,niin kauniita♥ Mukavaa marraskuun loppua:)

  12. Yritän säännöllisesti siivota kuvia koneelta ja tuplatallentaa kelvolliset kuvat ulkoisille levyille. Tosin säännöllisesti voi tarkoittaa hyvinkin pitkää siivousväliä 🙂

Vastaa