Kun kymmenen vuotta sitten aloin taas kutomaan pitkän tauon jälkeen, tein tämän setin ensimmäisten joukossa. Tarkkoja ohjeita en enää muista, mutta jotain osviittaa voin kuitenkin antaa, jos satut innostumaan. Suorakaiteen mallisina nämä, pipo ja kämmekkäät, ovat ainakin hyvin yksinkertaisia, joten ilman tarkkoja silmukkamääriä ja puikkokokoja uskoisin, että voit onnistua. Jos et muuten, niin yrityksen ja erehdyksen kautta ainakin, kuten minäkin aikoinaan. 😉
En siis muista, minkä kokoiset puikkoni olivat, mutta lanka oli Novitan Rose Mohairia, joka oli jo monesta purkamisesta ohentunut. Siksi se piti kutoa kaksinkertaisena, jotta piposta tulisi riittävän paksu. Tuota lankaahan ei enää saa, muttei haittaa, sillä omasi voit kutoa ihan mistä tahansa langasta. Kirjailutkin ovat jotain Äiti Armaalta lainattuja jämälankoja.
Pipon voit kutoa joko pyörönä tai tasona oman mieltymyksesi mukaan. Omani kudoin tasona luoden silmukoita niin, että alareunan pituudeksi tuli n. 50 cm. Se oli sopiva mitta minun 56 senttiseen päähäni. Reunan sopivaan pituuteen vaikuttavat tietenkin myös langan joustavuus ja kunkin pään koko, mutta joka tapauksessa, sopivan silmukkämäärän – oli se sitten puoli metriä tai vähän yli tai ali – voit laskea joko kutomalla koetilkun (siihen löytyy ohje täältä) tai langan vyötetiedoista laskemalla. Koetilkkun (ts. mallitilkkun) kutominenhan on aina varmempi keino, mutta toki, se on myös hitaampi tapa.
Kun sopiva silmukkämäärä löytyy, kudo niin kauan, että kappaleella on korkeutta n. 22 cm, päättele ja ompele tarvittavat saumat kiinni. Oletan, että minä ompelin aloutusreunan kiinni pään päälle tulevaksi saumaksi, koska usein aloitukseni joustaa huonommin kuin päätelty reuna. Päätelmäni tein siitä, että piponi ei ole täysin suorakaiteen mallinen, vaan kapenee aavistuksen ylöspäin, ja siksi oletan siirtäneeni kireämmän reunan sinne.
Lopuksi koristelin pipon virkatulla kukalla, ja tein sen kaveriksi yhtä mutkattomattomat kämmekkäät kuin pipokin on. Ne ovat siis suorakaiteet, joilla on leveyttä n. 23 cm ja korkeutta n. 19 cm. Ompelin sivusaumat kiinni jättäen kuitenkin peukaloille reiät kolme senttiä ennen yläreunaa. Lopuksi kirjailin ne yhtä kömpelösti kuin piponkin, kun en nätimminkään osannut.
Naurattaa vieläkin, kuinka kirjoin nämä nätin mallin perusteella (jota en enää löytänyt) ja lopputulokseni on tämä! 😀 Mutta onhan nämä omalla tavallaan hienot. En siis osannut koristella näitä millään oikeilla kirjontapistoilla, vaan pistelin täysin musta tuntuu –fiiliksellä sinne sun tänne, missä pistonpaikka näytti olevan.
Kuvista näkee, että pitäsi kutoa jo uusi setti, koska tämä on jo niin nukkavieru. Mutta tykkään ihan hirveästi juuri näistä väreistä. Pipo on myös ihanan pehmeä ja menee syvälle päähän, mikä on suuri plussa pakkasella tai vinkassa ulkoillessa. Kämmekkäät ovat taas oivalliset hanskojen päällä, joita tykkään pitää talvellakin, koska ne kädessä autolla ajaminen on sujuvinta. Hanskat eivät kuitenkaan aina lämmitä tarpeeksi, joten kämmekkäät on helppo vetää hanskojan päälle tarpeen mukaan, esim. töissä välituntivalvojana ollessa.
Miehenikin, Unelmien Uunimies, tykkää pitää kämmekkäitä keväisin ja syksyisin. Hänelle tehtyjä voit käydä kurkkaamassa täällä, mutta älä ihmettele, vaikka siinä postauksessa käytän kämmekkäistä murresanaa kyntöset. Uunimiehen mukaan oikea nimitys olisi kätöset, vaikka olemmekin samalta murrealueelta lähtöisin. Blogisisarieni mukaan ne olisivat puolestaan kynsikkäät tai juurikin kämmekkäät, minkä käyttämiseen minäkin nyt päädyin, jotta tulisin ymmärretyksi. 😀 Mikä sinulle näistä monista, rakkaan lapsen nimistä, on tutuin?
Tämä postaus liittyy Blogisisarien Tervetuloa talvi -postaussarjaan, joka alkoi viime viikolla ja jatkuu aina helmikuulle asti: ensin vuorossa ovat talviset käsityöt, mutta tulossa on myös kotiin, hyvinvointiin ja ruokaan liittyviä juttuja. Eilen postausvuorossa oli Katarimarian proosallinen arki ja räpellykset -blogi, jossa nähtävissä hurmaava lehtikuvioinen alpakkaneule. Huomenna puolestaan vuorossa on Saippuakuplia olohuoneessa -blogin kiva ohje, kuinka tehdä raudoitusverkosta muistitaulu. Kaikki postaukset ovat nähtävissä täältä ja täältä, tervetuloa mukaan!
Ihana tuo kirjottu kuvio! Myös pipon ja kämmekkäiden (joiksi näitä kutsuisin) väri on ihastuttava. Näyttää, että olisit tehnyt aina oikein -neuleena, pitääkö paikkansa? Se on yksi suosikkineulomistyyleistäni, helppoa, rauhoittavaa, kaunista.
Kiitos Teresa! Kyllä, se on aina oikeaa. Se on minunkin yksi suosikki, tykkään jotenkin tuosta aaltoilevasta, pyöreästä pinnasta. <3
Tosi kivan näköiset. Loistavat perusneuleet, jotka vain paranevat vuosien käytössä. Kirjailut näyttävät raikkailta ja piristävät muutenkin ihanan väristä neulosta.
Kiitos Kati! Pitäisi tosiaan kutoa uudet, mutta tiedätkö sen tunteen, ettei halua edes yrittää, kun ensimmäiset onnistuivat näin hyvin: tulee ramppikuume, etten kuitenkaan saa enää näin hyviä aikaiseksi… Ehkä uudet syntyvätkin vasta pakon edessä. 😀
Nätti setti! 🙂 Mulla ois tota Rosea laatikossa ihan liikaa, jostain hamstrasin pari vuotta sitten pilkkahintaan 5 kerää mustaa ja 5 kerää oranssia, ja nyt olen ehkä aavistuksen pulassa niiden kanssa. En itse voi nimittäin ainakaan siitä neulottua huivia pitää (sellaisen tein nimittäin, nätti tuli mutta pitämättä jäänyt), iho karahtaa punaiseksi saman tien. Ehkä shaali voisi olla vaihtoehto, mutta tämä kaksinkertaisella langalla neulottu settikin kyllä ehkä voisi saada mahdollisuuden, ainakin noin niin kun inpiroijana. Käsineitä voisin kyseisestä langasta tehtyinä käyttää. Pipoa aavistuksen epäilen, mutta mutta… Mietintämyssyyn! 😀
Kiitos Pipo-otus! 🙂 Hyvä pointti tuo langan soveltuvuus. Mielestäni tämä lanka oli aikoinaan pehmeämpää, mitä viimeisimpinä vuosina, että voi olla, ettei kaikki Roseet soveltuisikaan enää pipoksi. Minäkin olen hillonnut neljä-viisi kerää tätä ihanan viininpunaisena, mutta totuus on, että tämä lanka on yksi inhokeistani juuri sellaisen karvaisuuden ja takertuvaisuutensa vuoksi. Ehkä ne kuitenkin vielä paikkansa löytävät. 🙂
Kiva kuulla, että näistä voisi jotain inspiraatiota saada. 😀 Sillä mielellä tämän postauksen lähinnä kirjoitinkin, kun en tarkempia teko-ohjeita enää muista…
Tosi nätit ja kauniin väriset. Minä tykkään kutoa kans ”settejä”. Welmerille olen kutonut pipon ja mynttöset (kyllä, me kutsumme niitä mynttösiksi 🙂 ) ja siihen settiin on nyt valmistumassa kaulahuivi. Hän käyttää niitä vapaalla, mutta myös töissä kun avosiiveltä ajetaan laiva laituriin tai sieltä lähdetään. Suomessakin on talviaikaan kylmä, mutta saati sitten Venäjällä 🙂
Ihanaa viikonloppua <3
Kiitos Merikapteeinin vaimo! Mynttöset on varmasti merillä tarpeen. 😀 Hyvää viikonloppua! ♥
Ihana väri ja setti! Mä näpertelin vuosi sitten itselleni kynsikkäät, mutta seuraavaksi teen kyllä kämmekkäät – näyttävät tosi kivoilta ja ei tarvi taiteilla sormenpaikkoja. 🙂
Kiitos Veera! 🙂 Mää en oo uskaltanut edes yrittää kynsikkäitä, mutten toisaalta ole kokenut tarvettakaan. Kämmekkäät on kuitenkin niin mutkattomat käyttää, kun voi helposti tarpeen mukaan joko sujauttaa ranteelle odottamaan, jos lämpöä ei tarvi tai hetkellisesti vetää ylöspäin sormille, jos tarvii lämpöä lisää.
Ihanat kerta kaikkiaan suloiset. Uskon, ettei noita halua heti korvata toisilla, sillä nuo ovat niin näyttävät 🙂
Kiitos Satu 🙂
Ihanan herkät neuletyöt! Tosi kauniit, ja kauniisti esitelty! 💕
Kiitos Sirpa <3
Kylläpäs on söpönen pipo. 🙂
Kiitos Noksu 🙂