Maaliskuu

Viime viikolla lomaillessa osallistuin pitkästä aikaa Instagramissa australialaiseen Fat Mum Slim -valokuvahaasteeseen, mikä sisältää valmiin valokuvausteeman kuukauden kullekin päivälle.

maaritse_fms_peep_maaliskuu_makrotex
Day 9. Peep

Tällä kertaa osallistuin vain reilun viikon, hiihtoloman ajan (joista tässä postauksessa kollaasin lisäksi eniten ♥ saaneet), mutta vuosina 2016-17 otin kuvia useampana perikkäisenä kuukautena. Tavoitteenani tuolloin oli ottaa kuva päivässä kokonaisen vuoden ajan.

maaritse_makrotex_maaliskuu_fms_silence
Day 6. Silent

Ihan kunnianhimoisessa tavoitteessani, 365 erilaista kuvaa -projektissani, en kuitenkaan onnistunut. Yksi syy epäonnistumiseen oli silloisen kännykkäni onneton kamera, joten kuva olisi pitänyt ottaa aina järkkärillä. Nyt jälkiviisaana voin todeta, että se oli ihan kuolleena syntynyt ajatus, mutta olin projektin alussa kovin innostunut ja siksi myös turhan optimistinen.

maaritse_makrotex_maaliskuu_fms_different
Day 8. Different

Viimeisen fms-haastekuvan otin viime syksynä, minkä jälkeen se on käynyt mielessä useasti, sillä epäonnistumisesta huolimatta, kokemus oli hieno. Esimerkiksi oli mielenkiintoista seurata, kuinka kukin ympäri maailmaa eri teeman toteutti: kuinka samalla tai eri tavalla ihmiset voivatkaan asioita tulkita eri kulttuureista lähtöisin.

maaritse_maaliskuu_fms_different_makrotex
11. Iconic

Hiihtoloman alkaessa haaste tuli jälleen mieleeni: loma oli edessä ja uudessa puhelimassa olisi kohtalainen kamerakin. Loppujen lopuksi järkkäri ei kuitenkaan ihan jouten saanut olla, joten osa kuvista on otettu järkkärillä ja osa kännykällä.

maaritse_hiihtolomakollaasi_makrotex_maaliskuu
Hiihtoloma 2018

Kännykkä ehdottomasti helpotti, koska se on mukana kaikkialla eikä kuvia tarvinnut erikseen siirtää puhelimeen Instagramiin laittoa varten. Mutta ihan ongelmatonta ei tämäkään ollut, sillä kännykkäkuvista tuli herkästi latteita ja epätarkkoja: kuvien yleisilme oli usein joko liian terävä tai pehmeä, mikä söi kuvan syvyyttä ja sielukkuutta.

maaritse_maaliskuu_makrotex_fms_beginswithb
Day 7. Begins with B (brisk, beach, blue)

Harmittelin myös sitä, että muutamat kännykkäkuvat näyttivät Instagramissa hyvältä, mutta blogiin siirtäessä ne muuttuivat pikselimössöksi. Siirtäessä myös monet Instagramissa tehdyt kuvanmuokkaukset heikensivät kuvaa, vaikka puhelimessa kuva näytti juuri niiden ansiosta tarkemmalta. Siitä tuli vähän epävarma olo, että miltäköhän ne nyt loppujen lopuksi muille näyttävät ja muuttuuko näkymä kovin eri laitteelta katsoessa…

IMG_20180303_133243_233.jpg

Viikon mittaisen kokeiluni jälkeen olen sitä mieltä, ettei ole järkkärin voittanutta, mutta puhelimen kamera on kyllä kiva lisä. Lomakuvistakin olisi moni jäänyt muuten ottamatta. Eikö se niin mennyt, että huono kuva on aina parempi kuin ottamatta jätetty? 😉


Nämä maaliskuun kuvat liittyvät niin Pieni Lintu -blogin MakroTex-valokuvahaasteeseen kuin Kahden talon väkeä -blogin teemapostaushaasteeseen. Molemmat ovat kivoja haasteita, tutustumisen arvoisia!

Klik, klik!

24 thoughts on “Maaliskuu

  1. Oravakuva on kerrassaan suloinen 🐿 Samaten en saa tarpeekseni tuon lkuvan tuijottamisesta missä on talitiainen ja punatulkku. ❤️

    1. Kiitos Kieltenope. ❤️ Niiden seuraamiseen menikin paljon loma-aikaa. Näin komean närhipariskunnankin, mutta niin arkoja olivat, etten niistä – ainakaan vielä – kuvaa saanut. Tuo orava on puolestaan jo niin tuttu, että välillä tuntui, että se jopa poseeraa. 😃

  2. Ihanat kuvat, etenkin kaksi ensimmäistä. talven kauneutta kuvissasi.

    1. Kiitos riitta k, merenjäällä oli erityisesti auringonlaskun aikaan ihan henkeä salpaavan kaunista. 💙

  3. Tosi kivoja kuvia olet ottanut. Puhelimessa on tosiaan se etu, että se kulkee mukana. Moni tilannekuva olisi jäänyt ottamatta ilman puhelinta. Mutta ei ole järkkärin voittanutta, järkkärillä kuvaan kaikki ne kuvat, joista teetän kuvia erikseen.

  4. Kuva on aina parempi kuin kuvaamatta jäänyt tilanne! Mukavia lomakuvia!

  5. Kivoja kuvia! 🙂 Kännykkä on kyllä kätevä, kun se kulkee hankalampiinkin paikkoihin mukana, mutta järkkäri on aina järkkäri. Molempi parempi!

    1. Kiitos Raija Annikki, nyt on ollut kyllä kaunista talvea. Sääli, kun se on kohta ohi…

  6. Voi tuota oravaa!
    Kuva päivässä kuulostaa iisiltä, mutta ehkä haasteen pituus kävisi voimille, parempia nämä kerta viikossa haasteet, niin ei tule paineita.

    1. Tuo orava on kyllä metka tapaus, ihan parhainta mökkiviihdettä. 😂 Ja mitä haasteeseen tulee, niin samoilla mielin: kerran viikkoon on ihan riittävä. 🙂

  7. Kauniit kuvat. Etenkin tykkään tuosta, jossa on linnut syömässä. Kun en omista muuta kuin käännykän ja pokkarin, minulle sopii hyvin, että mikä tahansa kuva peittoaa sellaisen, jota ei ole otettu.

    1. Kiitos Kirsti Kaija!

      Jäin kommentistasi miettimään, että voihan kyse olla tosiaan tottumuksestakin: ennen järkkäriä pokkarin käyttö oli minulle luontevaa, ja meni pitkän aikaa ennen kuin järkkärillä sain mielestäni yhtä hyviä kuvia kuin sillä. Nyt puolestaan pokkarin käyttö on niin vähäistä, etten osaa sitä enää oikein käyttää. Joten kännykkäkameran käyttöönihän voi vaikuttaa myös harjoituksen puute….

    1. Kiitos Tapsu! Ruuan toivossa tuo kurre tekee lähes mitä vain, että siinä mielessä manipulointia hyvinkin. 😀

  8. Kauniita kuvia <3
    Nyt täytyy suositella hyvää kännykkää jossa loistava kamera järkkärin tilalle / rinnalle, minä olen super tyytyväinen! Honor 9 premium! Täydellistä kuvausjälkeä 🙂 Aina kun sitä järkkäriä ei ole käsilaukussa mukana ja jokin hieno kuvaustilanne olisi nenän edessä niin tällä kyllä hoituu.
    Mukavaa viikonloppua <3

    1. Kiitos Merikapteenin vaimo <3
      Hyvä on suositus, sillä kännykkäni on Honor 9. 🙂 Ehdottomasti parempia kuvia kuin entisellään puhelimellani, joten suositus minultakin. Jos nyt vähäisen kännykkäkamerakokemukseni perusteella voin mitään suositella, sillä olen onnistunut käyttämään aina kulloistakin puhelinta vuosia, joten kovinkaan montaa puhelinta en ole omistanut eikä kokemusta niistä ole kertynyt.

Vastaa