Keltainen

Nyt en jaksanut olla positiivinen enkä iloinen, vaikka tämän viikon MakroTex-valokuvahaasteen teema onkin piristivä keltainen. Vappukaan ei nyt auta, olen ihan mökönä, flunssan nujertama.

Mieli ei nouse, vaikka kuinka yritän ajatella tämän olevan ohi menevää. Niitäkin sairauksia minulla on, jotka eivät enää parane, eivät ohi mene, mutta silti. Että kärsimys ei ketään jalommaksi jalosta. Ei, tällä hetkellä tuntuu ihan päinvastaiselta.

maaritse_makrotex_keltainen_lilja

Vaikka tiedän, että tämä menee ohi ajallaan, kiukuttaa, kun olin niin hyvin ennakoinut ompeluita ja kevätsiivouksia, niin nyt kaikki, töitä myöten seisoo. Ahdistuksissani kävin jälleen – kun en muuta voinut – valokuvatiedostojani läpi, jottei vappuloma ihan pelastusarmeijalle menisi.

Sieltäpä nämä liljan kuvat löytyivät. Ne on otettu monta vuotta sitten pokkarillani kesäsateen jälkeen. Katsokaa tuota taivasta! Se toi minulle ainakin hetken helpotuksen, mielikuvan, miltä kesätuuli ja aurinko tuntuikaan iholla ja hiuksissa…

maaritse_makrotex_keltainen_liljat

Että kun vielä jaksaa, jaksaa, tehdä kaikki kuperkeikat eteen ja taaksepäin, niin on edessä kesäloman huolettomia päiviä, jolloin kurkku ei ole kipeä eikä tarvitse miettiä kodin sotkuja eikä kiireisten työpäivien aikatauluja. Voimia muidenkin arkeen! 💛

maaritse_makrotex_keltainen_liljan_teralehdet


Pieni Lintu -blogista löytyvät linkit blogeihin, joista löydät lisää keltaisia postauksia. Pitääpä itsekin käydä kurkkaamassa, löytyisikö niistä simaa ja serpentiinejä, jonkinlaista vappuiloa, kun sitä ei nyt omasta takaa ole… 

22 thoughts on “Keltainen

  1. Kauniit kuvat.
    Pikaista paranemista!

  2. Ihanasti häämöttää taivasta kauniin keltaisen takaa.
    Raikkaat nuput ja kukat, meilläkin tänään piha ja puutarha sateen virvoittamat.
    Iltapäiväksi odotellaan aurinkoa ☀️
    Paranemista sinulle ja mielialan nousua. Tässä vappupallo 🎈

    1. Kiitos Pipo-otus. ❤️ Lääkäri määräsi loppuviikon lepoa, joten toivon mukaan ensi viikko on jo parempi!

  3. Paranemista -flunssa on ikävä tauti, kun se tulee aina sopimattomaan aikaan.
    Kuvat piristävät!

    1. Kiitos pappilanmummo! Sitkeä on tauti tällä kertaa, mutta jospa lääkekuurin avulla loppuviikkoon mennessä olisi jo ohi.

Vastaa