Vuodenaikahaaste: frillahihainen kukkatunika

En malttanut olla ompelematta kukallista tunikaa, vaikka viime viikolla kerroinkin tarvitsevani yksivärisiä yläosia. Mutta tämä kangas sinnikkäästi huusi ja huusi haluavansa frillahihoiksi. 😀

maaritse_lottatunika_kerstin_trikoosta

Eihän siinä sitten muu auttanut, joten ompelin siitä Unelmallisen samanlaisen Lotta-tunikan kuin viime viikolla. Tässä on vain muutaman sentin pidemmät frillat.

maaritse_kukallinen_lotta_tunika

Lisäksi kavensin takakappaleen etukappaletta kapeammaksi. Sen kikan joudun yleensä tekemään kaikkiin yläosiin, koska olen rintava ja vatsakas, mutta selkäni on tavanomaista suorempi.

maaritse_kukallinen_lotta_tunika_takasaumalla

Kavennuksen tein tekemällä tunikaan takasauman sen sijaan, että olisin leikannut  takakappaleen taitteelta kokonaisena. Kavennus ei siis ole suuren suuri, mutta riittävä ja nyt tunika istuu päälleni paremmin kuin aikaisemmin ompelemani musta.

maaritse_ompelublogi_lotta_tunika

Tällä kertaa muistin lisätä helmaan ohjeen mukaisen päärmäysvaran. Nyt kuitenkin jäi hieman harmittamaan se, etten tehnyt tästä mekkoa, sillä siitä olisi tullut niin kaunis! Mutta toisaalta, tunikamittaisena tämä on monikäyttöisempi helteidenkin loputtua.

Minulla ei ole saumuria, joten frillat huolittelin Kototeko-blogin vinkin avulla ompelukoneen päärmäysjalalla.

maaritse_frillan_huolittelu_ompelukoneella

Päärmäysjalan ommel näyttää päältä tältä, ja

maaritse_kasityoblogi_frillahiha

nurjalta tältä. Siisti, eikö?

maaritse_frillahihainen_lotta_tunika

Tämä taitaa olla minun tulevien työviikkojen suosikkipaita. ♥


Osallistun tällä postauksella Tavaroiden taikamaailma -blogin vuodenaika-haasteeeseen #kesä. Tarkemmin haasteesta, kuinka osallistua ja keitä on jo mukana, voit lukea täältä, klik. 

25 thoughts on “Vuodenaikahaaste: frillahihainen kukkatunika

  1. Tosi kaunis ja mahtavaa, et oot löytänyt päärmäyspaininjalan. Ihan huippuvempain vai mitä! 😊

    1. Kiitos kaunis, Sanna, kommentista ja eritoten vinkistä! Tää on ihan mahtava! Aikaisemmin en ole oikein ollut minkään ns. hifistelyn perään, mutta nyt haluan kaikkea mahdollista härpäkettä. Että my dear, you have created a monster…. 😀 😉

      1. 🙈😂 Mä oon itse ollut ihan todellinen antihifistelijä, mut HV-blogiyhteistyö on kyl opettanut aika hyvälle… Tältä tieltä ei ehkä oo paluuta. 😜

  2. Tosi siistiä jälkeä olet saanut päärmäyspaininjalalla. En ollut tiennyt tarvitsevani tuollaista paininjalkaa, mutta nyt ymmärrän, että se voisi olla monessa kätevä 🙂 Tosi kaunis tuo tunika, upea kuosikin.

    1. Kiitos kaunis, Laura! 🙂 Tämä on hirvittävän kätevä, ja saanut minutkin miettimään, että mitähän kaikkea en – vielä – tiedä tarvitsevani. 😀

  3. Onpa kaunis tunika, kuten tuo aikaisempikin tällä mallilla tekemäsi. Itse olen kaupoissa vilkuillut frillahiha-paitoja sillä silmällä jo jonkin aikaa, mutta sellaista ei ole tullut ostettua, eikä ommeltuakaan, sillä mieleen ei ole putkahtanut sopivaa kuosia. :/ Ehkä hieman matkin, ja teen vielä jonain päivänä kukkakuvioisen frillahihapaidan itselleni! 😉

    1. Voi kiitos, juurakkocreations! Toki, apinointihan olisi suuri kunnia, että siitä vaan. 🙂

  4. Onpa tosi kaunis tunika. Malli sopii kankaaseen ja kangas malliin. Tulee mieleen ihan 1700- luvun ranskattaret 🙂

  5. On kyllä ihana kukkatunika <3 Pitäisiköhän sitä itsekin kokeilla tällaista mallia kun tämä näyttää mulla niin kivalta!

    1. Voi kiitos, Laura ❤️ Ite oon ainakin tästä mallista tykännyt, ja muutama yksivärinen onkin lisää tulollaan. Työt vaan haittaa harrastuksia tällä hetkellä…. 😉

  6. Aivan superihana! Frillat on tosi kivat ja niiden huolittelu siisti. Upea kangas ja värit.

Vastaa