Vuodenaikahaaste: syksyn trikoopipovinkit!

Syy varhaiselle pipotehtailulle oli se, että lähden ensi viikolla kuntotukseen ja oletin tarvitsevani pipoja siellä. Sää ei kyllä ole muutamaan päivään ollut lähelläkään syksyistä, mutta ovatpa nyt valmiina viileämpiä kelejä varten.

Trikoopipo Kodin kuvalehden ilmaiskaavalla.

Ensimmäisen pipon tein aikaisemmin tutuksi tulleella Kodin kuvalehden –kaavalla ja kuvallisilla ohjeilla. Kooksi valitsin aikuisten koon.

Tällä kaavalla piposta tulee ihan ok: siinä ei ole sinällään mitään vikaa, mutta päälaen kantikkuus on aina vähän häirinnyt.

maaritse_trikoopipo_ompelublogi

Siksi seuraavat tein Kangaskapinan Trikoopipo-kaavalla. Sekin on ilmainen, kuten Kodin kuvalehden kaava. Tästä kaavasta koko 54 (koululainen ??? 😉 ) oli sopiva.

Trikoopipo Kangaskapinan kaavalla: korkeampi malli, ns. ruttupipo.

Vaikka näissä kaavoissa ei ollut suurta eroa, tykkäsin Kangaskapinan kaavasta enemmän, koska sillä päälaesta tulee pyöreämpi. Tässä kaavassa päälle tulevat saumatkin olivat helpompi kohdistaa, joten lopputulos oli siistimpi.

maaritse_kangaskapinan_Trikoopipo_kaava

Kaavassa oli myös kaksi vaihtoehtoa: korkeampi ruttupipo (ylempi kuva mustasta) ja matalampi päänmuotoinen (alla oleva kuva tummanvihreästä).

Trikoopipo Kangaskapinan kaavalla, korkeampi malli, ns. ruttupipo.

Matalammasta mallista luulen tulevan suosikin lenkkipolulle (jos vain tämä jo kolme viikkoa kestänyt flunssa paranisi!), mutta ruttupiposta muuhun käyttöön, sillä pipon sisälle pitäisi mahtua myös tuuhea tukkani. Ja mielellään vielä poninhännällä, sillä eihän aamuisin nyt muuhun ole aikaa. Vai onko? 😀

maaritse_trikoopipo

Kolmatta pipovinkkiäni en ole kokeillut, mutta myös Mehukekkerit-blogista löytyy trikoopipon kaava ohjeineen. Sieltä löytyy myös vinkki, kuinka voi hyödyntää pienempiä kangaspalasia pipojen teossa, joten tuokin linkki kannattaa ehdottomasti tsekata. Pipoilemisiin!


Osallistun tällä postauksella Tavaroiden taikamaailma -blogin vuodenaika-haasteeeseen #syksy. Tarkemmin haasteesta, kuinka osallistua ja keitä on jo mukana, voit lukea täältä, klik. 

4 thoughts on “Vuodenaikahaaste: syksyn trikoopipovinkit!

  1. Kivoja pipovinkkejä! 🙂 Kohtahan näitä jo tosiaan tarvii. Itselläni on kelien viilettyä pipo aina päässä ulkona, ilman ei pysty olemaankaan, alkaa korvia vihloa, jos vähänkin viimassa viipottaa ilman lämmikettä. Ja tuo koko ’koululainen’ on varmaan se miullekin sopiva. 😀

    1. Kiitos Pipo-otus! 🙂 Koko ”koululainen” yllätti, sillä olin ajatellut olevani suuripäinen. Etten sitten olekaan, posket ovat vaan pyöreämmät. 😀

  2. Koululaisen koko on minunkin kokoni. 😉 Itsekin tykkään pyöreämmän mallisista pipoista. Mehukekkerien pipokaavaa pitäisikin ehkä kokeilla. Minulla on kyllä joku ikivanha Suuri Käsityö -lehden pipokaava olemassa, joka vaikuttaa hyvänmalliselta.

    1. 🙂 Kutoessa tykkään Veera Välimäen Looking Ahead -piposta, jossa päälaella on kulmikkuutta, mutta trikoopipoon se ei vaan minusta sovi. Tai eihän tuo kukallinen pahaltä näytä, mutta se ei vaan tunnu omalta.

Vastaa