Oslo-pipo

Kun muutkin, niin minäkin. 🙂

MaarItse - käsitöitä | valokuvia

Kudoin siis Oslo-pipon (mikä löytyy Ravelrystä täältä, klik). Siitäkin huolimatta, että Uunimies pyysi tämän mallin nähtyään, että ethän tee tuollaista. Pipo ei mieheni silmiä hivellyt, ja siksi sain tuollaisen toiveen, vaikka yleensä hän tukee harrastuksiani, erityisesti käsitöiden tekemistä, kaikin tavoin.

MaarItse - käsitöitä | valokuvia

Maaritse - käsityöblogi

Toive oli siis äärimmäisen harvinainen, itseasiassa vasta toinen meidän 25-vuotisen yhteiselon aikana. Mutta minä olin jo niin tähän malliin hullaantunut ja langat (Filcolana Arwetta Classic) ostanut, ettei siinä enää mahtanut mitään.

Nyt pipo on valmis, ja Uunimiehen mielikin muuttui. Eikä suotta, sillä tämä on aivan ihana: ymmärrän täysin, miksi tästä on tullut talven must have -pipo!

Harmaa kudottu Oslo-pipo Arwetta Classic -langasta.

Harmaa kudottu Oslo-pipo Arwetta Classic -langasta.

Saa nähdä, mitä hän sanoo turbaanipiposta, mikä on siis se toinen asia, mitä hän on toivonut, etten ikinä tekisi. Kevättä varten olin kuitenkin jo kaavan valmiiksi tulostanut, ennen kun toive esitettiin… 🙈

8 vastausta artikkeliin “Oslo-pipo

    1. Kiitos, Kati. Pipo on tehty naisten koon mukaan, mihin varasin ohjeen mukaisesti lankaa 150g eli kolme kerää. Kolmatta kerää jäi kuitenkin melko paljon, niin en tarkkaa metrimittaa osaa sanoa. Määrään voi vaikuttaa myös se, että teetkö ohjeessa mainitulla vai jollakin muulla, sillä tuota ohjeen fingeringvahvuista Arwetta-lankaa kudottiin kaksinkerroin.

      Tykkää

      1. Kiitos, Kati, mukavaa sunnuntai-iltaa! Arwettaa saa muuten ainakin Titityystä. Huomasin, kun hain itselle tiettyä violettia väriä…

        Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s