Käsityöt usein saavat minusta esille hirmuisen jahkailijan, eikä tämäkään ompelukerta, Namedin Ruska-mekko, ollut poikkeus: en millään haluaisi leikata mitään kangasta turhuuteen enkä purkaa saati epäonnistua. Tunnistaako kukaan muu itsessään samaa?
Niin. Muistattako, kuinka innoissani oli Namedin Breaking the Pattern –kaavakirjan lanseerausjuhlan jälkeen? Innostukseni kuitenkin muuttui kovin nopeasti ahdistukseksi, koska en osannut päättää, mitä kirjasta toteuttaisin. Syntyi uuden kaavan aiheuttama ramppikuume: olisin halunnut kokeilla kaikkea heti, mutta en kuitenkaan epäonnistua, mikä on aina todennäköisempää uusien kaavojen kanssa.
Viimein päädyin Ruska-mekkoon. Ompelu siirtyi kuitenkin useamman viikon, koska olisin kovasti halunnut kokeilla noita kaavoja ilman muokkauksia nähdäkseni, kuinka hyvin se istuu sellaisenaan. Mutta, mutta… Kaavakirjan kuvista oli pääteltävistä, että mekko olisi melko tyköistuva ja sellaisista en niin välitä.
Siksi mietin edestakaisin, että pitäisikö valita kokeilunhaluisena uusi kaava sellaisenaan vai mukavuudenhaluisena muokata sitä omaan suuntaan samantein? Mutta olenko edes varma, että omat muokkaukseni onnistuisivat, eli olisiko valmiskaava sittenkin varmempi vaihtoehto?
Äh. Lopulta lakkasin kiusaamasta itseäni ja päätin olla välittämättä epäonnistumisesta, koska muuten mekko ei valmistuisi ikinä. Ja tuossa hetkessä muokkaaminen tuntui parhaimmailta vaihtoehdolta, joten lisäsin kaavaan rintalaskokset, nostin vyötäröä muutaman sentin ylemmäksi (kuten yleensä aina), suoristin hieman kylkien kaaria ja tein taakse sauman, mistä selän istuvuutta olisi tarpeen mukaan helpompi muokata.
Rintalaskosten myötä helmahan luonnollisesti jonkun sentin lyheni. Lisäksi laskin sivuhalkioita vähän alemmaksi, koska ajattelin niiden alkavan liian ylhäältä. Se olikin ainut muutokseni, minkä olisin voinut jättää tekemättä. Että seuraavaan mekkoon nostan halkiot takaisin niiden omalle paikalleen, sillä syvempinä ne ovat ehdottomasti tämän mekon ”se jokin” yhdessä poolokauluksen kanssa.
Mekosta muokkauksineen tällä Ommellisen Anemone-kuosilla tuli aivan loistava. Onnistuminen tuntuikin huumavan hyvältä, etten lopulta enää yhtään ihmettellyt, miksi alkuun pääseminen on välillä niin tuskallisen vaikeaa, miksi onnistumista niin kovasti janoaa. Eli summa summarum: ”Hei, olen Maarit, ja olen ompeluholisti”. 😉
Ompeluvinkki helman vinojen kulmien ompeluun:
- Kaikessa tohinassa en edes muistanut, että kerrankin kaavakirjasta olisi löytynyt kuvalliset ohjeet mekon eri ompeluvaiheisiin. Ompelin siis omien oppieni mukaan. Yksi niistä oli tapa, kuinka helman ja halkioiden vinot kulmat saa ommeltua siististi (tällä tavalla viimeistelin siis tämän mekon kuin Kiila-tunikoiden helmat, mutta sitä voi käyttää moneen muuhunkin tarkoitukseen, kuten liinojen nurkkien viimeistelyyn). Yksi hyvin selkeä ohjevideo tähän tekniikkaan löytyy mm. Hääräämö-blogista täältä, klik. Kannattaa tutustua niin ohjeeseen kuin blogiinkin!
Kaunis mekko! 🙂 <3
Kiitos, Pipo-otus ♥!
Näyttää kivalta mekkosi ja tyylikkäältä:) Minä kun aina itse teen kaavat, niin harvemmin ihan valmiskaavatkaan pääsevät muokkaamatta kohdallani. Pienikokoisena ne eivät istu tai pienin koko on sitten jostain (rinta ja takamus) kohdasta liian kapea, joten aina on jotakin tehtävä, muutosten saralla. Uskallusta vaan kehiin ja kun noin hyvä lopputulos tuli, niin mikä ettei:)
Kiitos kaunis! 🙂 Harvemminpa ne valmiskaavat sellaisenaan sopivat. Siltikin olen kokemuksen puutteessa melko arka muokkailemaan, mutta yleensähän sitä jotain on tehtävä jo sen vuoksi, että olen vain reilu 160 cm pitkä. Kaavathan on usein suunniteltu pitemmille. Että totta, reilusti vain jatkossa kokeilemaan. Ei kait sitä muuten opikaan! 😉
Voi miten ihanan vaatteen sait valmiiksi. Kannatti nähdä vaivaa. Tuo alun pohdinta ja ompeluksen aloituskriisi kuulostaa niin tutulta. Mulla usein jää koko homma tekemättä, kun liikaa mietiskelen asiaa. Ehkä harjoitus tekee mestarin tässäkin asiassa. Ja sä näytät uudessa mekossasi kyllä todella hyvältä!
Kiitos, Kati! Ainahan istuvuutta voisi vielä viilata, pientä hienosäätöä tällekin voisi vielä tehdä, mutta tämä onnistui kyllä niin monin tavoin ja tuntuu ja näyttää niiin omalta. 🙂 Että kannatti pähkäillä, mutta onhan se välillä niin raskasta, että sitä melkeen luovuttaa, kun ei jaksa enää miettiä, miten olisi parhain. 😉 Mutta epäonnistuminen on vaan niin syvältä! 😀