Pantoja twistillä

Pantakelit taittavat olla jo ohi, jos ensi viikon säätietoja on uskominen. Vai olenko vain hyvissä ajoin valmiina ensi syksyyn. 😉

maaritse_twist_headband_limelight

Tästä kauniin keltaisesta langasta alunperin piti tulla pipo, mutta sen kirkas, tosin äärimmäisen kaunis, väri alkoi hirvittämään ja purin piponalun. Sen vuoksi Uunimies haukkui minut kaikella rakkaudella nynnyksi, ja sehän toimi. 😀 Sisuuntuneena aloitin uudelleen. Vaihdoin vain mallin piposta pantaan.

maaritse_twistpanta_neulontablogi

  • Twist by Nina Ruth (maksullinen ohje Raverlyssä täällä, klik)
  • Lanka Arwetta Classic, väri limelight
  • Menekki 40 g (vähensin kymmenen silmukkaa ohjeesta)
  • 2 mm puikot
  • Pannan korkeus on 11 cm

Tykkään kovasti pannan etuosan solmusta, mikä yhdistää kauniisti päät yhteen ja tekee pannasta hyvin päähän istuvan. Tuo kikka olisi mukava jakaa teidän kanssanne, mutta sehän ei ole mitenkään soveliasta, kun maksullisesta ohjeesta on kyseessä.

maaritse_twist_panta_arwetta_langasta

Se maksullisuus hieman harmittikin, että ostin lopulta näinkin yksinkertaisen ohjeen hetken ihastuksesta. Ilmaisia pantaohjeita olisi kyllä löytynyt, jos olisin vähänkään jaksanut nähdä vaivaa. Mutta kun olen impulsiivinen ja mukavuudenhaluinen, niin näin nyt kävi.

maaritse_joutsen_ylilento

Toisaalta maksan mielellään siitä, että joku on pähkäillyt minun puolestani eikä mistään suurista summista ollut kuitenkaan kyse, vain reilut viisi euroa. Harmikin meni nopeasti ohi, kun tajusin hyödyntää tuota solmukikkaa kankaisiin pantoihin: niitä tarvitsee aina niin sisä- kuin ulkokäyttöön ja materiaalia löytyisi jämäpaloistani runsaasti.

maaritse_ommellut_twist_pannat

Näin ohje ei ollutkaan yhden tempun poni! Kudotun pannan lisäksi minulla oli hetkessä myös kahdeksan ommeltua pantaa: yhden tein vanhasta neulospaidastani ja loput ovat vanhoja jämiä, trikoota ja joustocollegea.

maaritse_vanhasta_puserosta_panta

Itselle sopivan pannan sain leikkaamalla päänympäryksen mittaisen eli 56 senttiä leveän ja 18 senttiä korkean palan. Saumanvaroja en erikseen lisännyt, vaan noilla mitoilla menin.

maaritse_ompelublogi_twistpanta

Muutaman pannan takaosaa mahdallisin vielä parilla sentillä, jotta ne soveltuvat paremmin ns. sisäkäyttöön esimerkiksi hiuksia auki pidettäessä: valmis, noin kahdeksan sentin panta sopii hyvin ulkoiluun varsinkin silloin, jos hiukset ovat kiinni, mutta se on niskasta liian korkea hiusten auki ollessa. Tuolloin hiukset eivät laskeudu, vaan nousevat häiritsevästi pystyyn. Muutenkaan sisällä olleessa pannan ei tarvitse olla niin peittävä eikä luonnollisesti lämminkään, vaan pitää hiukset kurissa, poissa kasvoilta kutittamasta.

maaritse_kudottu_twist_panta

Oma pantavarastoni on nyt siis hyvällä mallilla, mutta olisko sinulla antaa vinkkejä muille, joilla on malttia minua enemmän? Kiitos jo etukäteen! 😀

4 thoughts on “Pantoja twistillä

  1. Ihana keltainen panta, rohkaistuit! 😀 Ja äläs nyt, vappuna lämmikettä tarttee kuitenkin. 😉

    1. Oikeassa olit. 😀 Vaikka vappuaatto oli niin keväisen kauniit, vappu ei pettänyt säiden puolesta tänäkään vuonna. 🙂

Vastaa