Tuhansien villasukkien maa -kirja

Sain kustantajalta arvostelukappaleena Tiina Kuun Tuhansien villasukkien maa -kirjan.

maaritse_tuhansien_sukkien_maa_kirja
Blogiyhteistyö: Moreeni

 

Kirjassa on 20 sukkamallia, joista lähes kaikissa on kirjoneuletta enemmän tai vähemmän. Kirjoneuleita enemmän minua viehätti kuitenkin sukkien muodot, erityisesti kauniit kantapäät, kuten esimerkiksi nämä Autioituu rannan talot -sukat.

maaritse_autioituu_rannan_talot_ohje

Tämän mallin otinkin ensimmäisenä kokeiluun, mutta jätin pois nuo varren ikkunat sekä jalkaterän kuviot. Niissä ei ole mitään vikaa, päinvastoin, mutta yritän olla lankalaihiksella eikä jemmoissani ollut niihin sopivia värejä. Muutoinkin tällä hetkellä minulla on jonkinmoinen kuosiähky niin kankaiden kuin neuleiden kuvioiden suhteen, joten halusin mutkattomat villasukat ilman krumeluureja.

Lankana minun yksivärisisssä versioissani on Louhittaren Luolan villiviinin värinen Väinämöinen, mikä on ohut, fingering-vahvuinen lanka (100g  / 400m).

maaritse_autioutuu_rannan_talot_sukkaa

Itse pidän näin ohuesta sukkalangasta, joille lähes kaikki kirjan mallit on suunnitteltu, sillä haluan tehdä istuvia, kenkään sopivia arkisukkia.

maaritse_autioituu_rannan_talot_kanta

Ohuiden lankojen lisäksi muutamat ohjeet on tarkoitettu keskipaksuille ns. sport-vahvuiselle langalle (kuten mm. Novitan Nalle tai Kaupunkilangan Rotvalli), kuten nämä Silmitön talvi – sukat, mitkä ajattelin tehdä seuraavaksi miehelleni.

maaritse_tuhansien_sukkien_maa_sukkamalli

Kirjan kaikki sukat tehdään looppaamalla eli pyöröpuikolla joko varresta varpaisiin tai varpaista varteen. Ohjeissa on kuitenkin vinkit myös sukkapuikoille.

maaritse_looppaamalla_autioituu_rannan_talot_sukat

Ohjeiden lisäksi kirjassa on tekniikkaosio, mistä löytyy vinkit aina lankavaihtoehdoista silmukoiden luomiseen, lisäyksiin, päättelyyn jne. Kirja ei kuitenkaan pyri olemaan yksityiskohtainen, tyhjentävä sukkatekniikkakirja, mutta antaa vinkit siihen, mistä tarpeen mukaan voi etsiä lisäohjeistusta.

maaritse_tuhansien_sukkien_maa_tekniikka_sivut

Esimerkiksi kaikille tekniikoille ei vielä ole olemassa vakiintuneita suomenkielisiä termejä, minkä vuoksi lisätiedon, kuten ohjevideoiden etsiminen, on helpompaa englannin kielisten hakusanojen avulla: tekniikoitahan voi opetella kuka tahansa kielestä / kielitaidon tasosta riippumatta videoita katsomalla, mutta ensin pitää luonnollisesti tietää, miten ja mistä niitä Internetistä hakea.

maaritse_palanen_kauneinta_sukka

Itselleni toiset tämän kirjan sukat taitavat olla nämä, Palanen kauneinta -sukat, mutta yksinkertaistaisin näitäkin jättämällä varren kuviot ja helmet pois. Koska se kuosiähky ja lankalaihis. 😉 Mutta tuo kantapää on kerrassaan ihana. ♥

maaritse_kirjoneulesukka

Edellä mainittujen lisäksi ihastuin kovasti myös kirjan kannessakin oleviin geometrisiin Täältä sinne -sukkiin, mutta ne jäävät odottamaan lankavaraston täydentämistä. Ehkä nämä voisivat olla tämän vuoden Neulefestareiden ostoslistalla, sillä siellä on lupa pienesti repsahtaa. 🙂

maaritse_tuhansien_sukkien_maa_sukkakirja

Kaiken kaikkiaan tämä kirja on minusta hyvin inspiroiva: ohjeet ovat selkeitä sekä sovellettavissa oman maun ja jalan mukaan (kuten minä jo teinkin 🙂 ). Uskon, että kirjasta on iloa pitkäksi aikaa. Erityismainintana, että kuvat ovat todella kauniita.

 

2 thoughts on “Tuhansien villasukkien maa -kirja

  1. Wau, onpa upeita sukkia! Minullakin on sama ähkyongelma kuvioiden suhteen. Etenkin vaatteissa en enää tahdo kestää oikein mitään muuta kuin yksiväristä. Ostin täältä Yhdysvalloista tosin yhden kukallisen kesähameen juuri mutta muuten nyt pelkkää yksiväristä. Ajattelin kangasvalikoimistanikin alkaa karsia kaikkein hurjimmat kuosit nyt pois, kun täältä kotiin palaan. Otin tänne mukaan vain yhden villalankakerän ja toisen jämälangan ja aloin niistä tekemään raitasukkia, kunnes huomasin, etten kestä sitä väriyhdistelmää ja nyt olen tekemässä ihan perusharmaita villasukkia ja kerrankin itselleni!
    Mutta vielä asiaan: tuota kirjaa olen vähän kuikuillut toisten blogeista mutta ymmärsin nyt, että ehkä ei ole minulle tarkoitettu, kun neulon vanhanaikaiseen tapaan sukkapuikoilla. Upeita kantapäitä ja kuvioitakin kyllä!

    1. I feel you! Jonkin verran kangasvarastossani on kuosillisia kankaita eikä niistä heti pääse eroon, mutta ostin viime kuussa monta metriä yksiväristä niiden kavereiksi. Niiden tarkoituksena on yhtenäistää vaatekaapin sisältöä, sillä harvoin kuosit edes sopivat toinen toisiinsa. Näin tein, vaikka tänä vuonna tarkoitukseni oli, etten ostaisi ainakaan suuria määriä uusia materiaaleja, mutta yksiväristen osto oli minusta järkevä liike, jotta tosiaan saan paremmin vaatekaapin kaikkinensa käyttöön. Kangaskapinalla vielä sattui olemaan melko paljon juuri minun, talvityypin, värisiä trikoita alennuksesta, joten värimaailmaaltaan niiden pitäisi kestää aikaansa, koska sopivat niin hyvin minulle kuin toinen toisiinsa. Muutamia peruspuseroita olenkin niistä jo ommellut, mutta lähinnä syksyä varten, joten niistä sitten tuonnempana…

      Ja tuosta kirjasta ja looppaamisesta: luulen, että tämän kirjan avulla looppaamisen opettelu olisi melko mutkatonta, koska vinkkejä siitä löytyy niin kaiken kattavasti. Itse kun kevättalvella opettelin, niin se meni niin yrityksen ja erehdyksen kautta, kun en ymmärtänyt kaikista linkeistä oikeita heti valita. Tuli sitten testattua vähän sitä sun tätä. 🙂 Että jos vähäkään looppaamisen opettelu kiinnostaa, niin kokeile ihmeessä. Tosin tuon testiparini neulomisen perusteella, en näe mitään estettä eikö näitäkin olisi voinut tehdä sukkapuikoillakin: sitä varten ohjeen alussa oli annettu vinkitkin, kuinka jakaa kahden puikon sijaan silmukat neljälle. Se taisi ollakin suurin ero tämän ohjeen kohdalla, että neljän puikon sijaan ohjeessa puhutaan kahdesta eli kaksi sukkapuikkoa pitää mieltää ikään kuin yhdeksi. Eli ei kovinkaan vaikeaa, varsinkaan sinun kaltaiselle taiturille. ♥

Vastaa