Aurinkoinen huppupaita

Viimeiset viikot olen ommellut melko paljon uuden saumurini ja ompelukerhoni kesäbingon ansioista, mutta aikaa ei ole riittänyt kuvaamiselle kaiken muun kesätouhun keskellä. Viimeinen pisara oli, kun kamerani piuha meni rikki. 

Nyt minulla on jälleen toimiva piuha, mutta kesä oli ja meni. Siksi enää ei oikein innostaisi kesävaatteista postaaminen saati kuvata niitä ulkona koleassa säässä. Mutta kiitos käsityöhaasteiden, mihin olen lähtenyt mukaan, joudun kuvaamaan ne joka tapauksessa. 😉  Samallahan ne sitten tännekin tuon.

Kesävaatepostauksia tulee siis vielä blogiini, vaikka vaikuttaakin siltä, että siirryimme suoraan heinäkuun helteistä syksyyn. Mutta hei, siitä johtuen olen kerran ajoissa, kun osa vaatteista menee suoraan kaappiin ensi kesää odottamaan! 😀 No, joitakin voi kyllä käyttää jo nyt, kuten esimerkiksi tätä aurinkoista huppupaitaa.

maaritse_pinja_huppupaita

maaritse_autio_ranta_ja_leikkiteline

Huppari on siis Puuhakaspajan Pinja, joita olen tehnyt aikaisemmin jo kolme.

maaritse_ommellisen_auringonkukka_trikoosta_huppari

Kaunis auringonkukkainen trikoo on puolestaan Ommellisen, minkä mieheni valitsi minulle ommeltavaksi.

maaritse_puuhakaspajan_pinja_huppupaita_ommellisen_auringonkukka_trikoosta

Paidasta tuli kiva vaate arkeen, mikä on kohta edessä, minkä voi huomata autioituneesta hiekkarannastakin…

maaritse_elokuun_dyynit

maaritse_elokuun_tuulinen_ranta

maaritse_elokuu_ranta

maaritse_autio_ranta

maaritse_rannalle_unohtuneet

Huolentonta huomista!

 


Aikaisemmat Pinja-postaukset:

maaritse_trikoohuppari

4 thoughts on “Aurinkoinen huppupaita

  1. Ihanat auringonkukat! Ja hyvänmallinen huppari 🙂 Mie elän vielä toivossa, että elokuussa saataisiin lämmintä…

Vastaa