Kielo-mekko

Tämä kaunokainen on Namedin Kielo Wrap Dress, minkä ompelusta olen haaveillut kauan. Nyt vihdoin osui kohdalle sellainen palalaarilöytö Eurokankaasta, että se oli tehtävä: tähän saakka en ollut löytänyt kangasta, mikä miellyttäisi niin silmää kuin olisi sopivan notkeaa eri tavoilla sidottavaksi.

maaritse_namedin_kielo_mekko

Mekon juju on siis sivulla olevissa siivissä, jotka voi pitkien solmimisnauhojen avulla sitoa kiinni useammalla tavalla.

maaritse_kielo_mekko_nauhat_taakse_solmittuna

Yllä olen solminut nauhat edestä ristiin ja taakse, jolloin siivet asettuvat vatsan päälle. Tämä tyyli on minusta melko juhlava. Lisäksi näin solmittuna sain nostettua ylipitkän helman korkeammalle ja takana oleva syvä halkio tulee hyvin esille.

maaritse_kielo_mekon_takahalkio

Näin esille tulee valitettavasti myös se, että keskitakasauman kuvion kohdistaminen ei onnistunut. Takasauma on ylhäältä hieman kaareva, joten kohdistaminen ei onnistunut siitäkään syystä. Silti, olisihan tuota voinut vähän enemmän miettiä, sillä nyt kuvioiden yhteensopivuus jää ärsyttävästi niin vähästä kiinni, että silmä tarttuu siihen. Parempi olisi ollut ehkä harhauttaa katsetta kunnon sekamelskalla eli kohdistamalla ihan päin seiniä… 

maaritse_namedin_kielo_wrap_dress

Nauhat voi sitoa myös rennosti taakse, jolloin kankaan kuosi näkyy hyvin edestä ja takaosan takakappaleiden epäonnistunut kohdistaminen ei puolestaan kovin erotu.

maaritse_ompelublogi_kielo_wrap_dress

Valitsin koon mittataulukon mukaan sekä ompelin ohjeen mukaisesti muutoin, mutta pienensin hieman kainoloaukkoja sekä jätin jätin takakappaleiden pystylaskokset pois ohuen viskoositrikoon (vai voiko laarilöydöistä varmuudella tietää ?) laskeutuvuuden vuoksi. En siis kokenut niitä tarpeelliseksi: ainahan ne voi lisätä jälkikäteen, jos tuntuu, että istuvuus ne vaatii. Mietinnän alla on myös pituus, että onko mekko tällaisena liian pitkä vai just hyvällä tavalla pitkä….

maaritse_kielo_mekko_nauhat_eteen_solmittuna

Siivet voi sitoa myös takakautta ristiin ja rusetti eteen eli päinvastoin kuin ensimmäisessä kuvassa. Tämä on minun suosikkini, koska näin näyttävä kuosi näkyy selvästi edestä katsottuna ja taakse menevät siivet puolestaan peittävät takasauman huonon kohdistuksen. Tykkään myös siitä, että tällä tavoin sidottuna kangas rypyttyy takapuolen päälle vatsan sijaan, mikä ei tarvitse yhtään enempää volyymiä. Pyllyn päällä sitä ei taas voi olla koskaan liikaa. 😀

maaritse_kielo_mekko_takaa_nauhat_eteen_solmittuna

maaritse_namedin_kielo_mekon_solmimisnauhat

maaritse_kielo_mekon_sivunauhat

Neljäs sidontatapa, nauhojen solmiminen niskan taakse, saa mekon näyttämään  hieman kaftaanilta.

maaritse_kielo_wrap_dress_niskan_taakse_solmittuna

Niskan taakse solmitut nauhat tuovat mekkoon myös hieman timanttimekoista tuttua muotoa.

maaritse_kielo_mekko_niskaan_taakse_solmittuna

Tästä mekosta on siis moneksi eikä sen ompelukaan ollut vaikeaa. Hankalaa oli ainoastaan ohuen ja valuvan kankaan leikkaaminen, erityisesti sen paikallaan pitäminen, mutta vielä pitää toinen kokeilla, lyhyempänä ja hihallisena… 🙂

5 thoughts on “Kielo-mekko

  1. Älä ole turhan kriittinen itsellesi. Mekko on tosi hieno enkä edes huomaa mitään kohdistusongelmaakaan!

    1. Kiitos! Omasta mielestä en ole turhan kriittinen, vaikka vahvasti ajattelen, että tyytyväisyys tappaa kehityksen. 😀 😀 😀

  2. Onpa todella kaunis! Ihan ensimmäisenä kiinnitin huomiota, että olet hienosti sijoittanut kuvion etukappaleelle, eikä tuo takakpl:n kohdistus mitenkään osunut ainakaan kuvissa silmiin.
    Pitääpä etsiä itsellekin kokeiluun tämä kaava.

    1. Kiitos, Paula! Etukappale onnistui kyllä tosi hyvin. Käytinkin kovasti aikaa kuvioiden miettimiseen ottaen huomioon vielä kankaan riittävävyyden. Sillä tuo takasauma jäikin harmittamaan, kun asettelin kaavaa varmaan huolellisimmin mitä ikinä. Että tätä pitää vielä harjoitella. 🙂

      Suorinta tietä pääset kaavaan tämän postauksen ensimmäisen rivin sinisiä sanoja klikkaamalla, ne toimivat linkkinä.

Vastaa