Kirjoneulottu Soldotna Crop

Nyt minullakin on kirjoneulottu pikkupusero eli yksi tämän vuoden must-have-neuleista, Caitlin Hunterin Soldotna Crop.

maaritse_kirjoneulottu_soldotna_crop_by_caitlin_hunter

Somessa näitä on vilissyt toinen toistaan kauniimpina, minkä vuoksi pitkään suunnittelin omaani: yhtenä päivänä halusin kirkkaista väreistä ja toisena päivänä utuisen liukuvärjätyistä langoista neulotun. Siihen päälle vielä pähkäilyt, osaanko kirjoneuletta ja mikä lanka olisi hyvä, niin täydellinen pikkupusero oli jäädä pelkäksi haaveeksi jonnekin mielen mutkaani.

Viimeinen tilasin Lankamaailmasta edulliset harjoituslangat, mitkä valitsin lähinnä värien mukaan: harjoittelulangat saisivat olla perusvärejä, jotta pusero sopisi ainakin väriensä, jos ei mallinsa, puolesta muuhun vaatteisiini. Lankani on siis Hjertegarnin Merino Cotton, missä on puolet ja puolet merinovillaa ja puuvillaa. Kokoon kolme sitä kului yhteensä kuusi 50 gramman kerää: kaksi mustaa ja harmaata sekä yhdet vajaat kerät niin valkoista kuin vihreää. Puikot olivat 3,5 mm.

Langasta en osaa sanoa, miten käyttöä kestää, mutta neuloessa se oli mukavan pehmeää, jälki oli tasaista ja lanka liukui puikoilla hyvin. Pusero valmistuikin todella nopeaa, sillä aloitin tämän viime sunnuntaina ja sain valmiiksi torstaina. Kulunut viikko oli kylläkin poikkeuksellinen töiden suhteen, joten aikaa neulomiselle oli myös poikkeuksellisen paljon normaaliin arkiviikkoon nähden.

maaritse_soldotna_hjertegarn_merinocotton

Silti yläosan kaarrokeen neulomiseen ei mennyt kuin sunnuntaipäivä, koska kuvioissa oli hyvin vähän yli neljän-viiden silmukan juoksuttamista. Siksi langanjuoksuja ei tarvinnut juurikaan sitoa, kunhan vain neuloi menemään.

maaritse_kirjoneulottu_cropattu_soldotna

Olinkin ihan koukussa, kun jännitin, onko langankireydet hyvät, vastaako neulomani ohjeen tiheyttä (tällä kertaa en poikkeuksellisesti tehnyt mallitilkkua, vaan rohkeasti heittäydyin) ja sopiikohan malli minulle mitenkään.

maaritse_backside_of_soldotna

Erityisesti epäilin sopivuutta siksi, että olkapääni ovat suuret ja somen perusteella pusero näytti malliltaan pullonkaulalta. Se ei ole minun suoralle hartialinjalleni hyvä vaihtoehto, joten jätin alun lyhennettyjä kerroksia muutaman tekemättä: näytti siltä, että takaosasta tulee todella korkea ja sellaisenaan se korostaisi ei-toivottua mallia. Jälkiviisaana voin todeta, etteivät ne olisi haitanneet, vaan niiden poisjättämisen vuoksi pääntiestä tuli hieman v:n mallinen. Sekään ei tosin haittaa, koska se ei tunnu päällä huonolta eikä hirveästi erotu, varsinkaan hiusten auki ollessa.

maaritse_kirjoneulottu_soldotna

Pusero ei muutenkaan ole virheetön, kuten moni kuvista on varmasti huomannutkin, mutta silti tykkään siitä kovasti. Yllätyin, kuinka hyvin se sopi mustaan luottomekkooni. Mielessä on kyllä ommella sen kaveriksi jokin ihana mekkonen leveällä helmalla.

maaritse_soldotnacrop_ja_luottomekko

Saa nähdä, kuinka kauan sen suunnittelemiseen sitten menee. Ehkä ei kuitenkaan niin kauan kuin tämän, sillä tiedän jo nyt, että mekon varmuudella tulee olemaan musta. 😀 Enää vain pitää päättää kangas ja malli…

maaritse_soldotnacrop


  • Myöhemmin neuloin myös pitkähihaisen ja avarammalla pääntiellä olevan Soldotnan, joka löytyy täältä, klik.

6 thoughts on “Kirjoneulottu Soldotna Crop

    1. Voi kiitos, mutta eihän tämä nyt ole mtn verrattuna siihen sinun upeaan tekeillä olevaan kirjoneulepuseroosi. Siitä tulee niin kaunis! ❤️

    1. Kiitos, Teresa! Tämä sujui kyllä kuin tanssi ja paksuilla puikoilla tuli joutusaan. Nyt työn alla oleva Lilou-pipo puolestaan takkuaa tämänkin edestä, mutta onneksi sitä aina välillä onnistuu helpolla. 👍🏻 Ne motivoi tekemään nämä ”opettavaisemmat” työt — kuten meneillään olevan — loppuun. 😅

  1. No minultahan tällainen must-have -juttu on mennyt kokonaan ohi =0 Pakko oli heti kuukkeloida, että millaisia variaatioita tästä mallista on tehty. Sinun puserossasi on todella kauniit värit <3 Tällaisen tekeminen saattaisi onnistua minultakin, jos noinkin nopeasti saa valmista. Ehdottomasti laitan korvan taakse 🙂

    1. Kiitos, Satu! Instagramista ainakin löytyy ihan mielettömän kauniita häsällä #soldotnacrop. Niihin verrattuna nämä minun värit on melko perusvärejä, toimivia kylläkin, mutta hippasen tylsät.

Vastaa