Kirjoneule-innostukseni alkoi jo kesällä: osallistun Neulefestareilla Soile Pyhänniskan pitämälle kirjoneulontakurssille, mistä inspiroituneena ostin ainoat lankavyyhtini tuolta reissulta tätä pipoa varten. Käyttämäni lanka on siis BC Garnin Bio Shetland -luomuvillalankaa, mitä ostin kutakin väriä 50 gramman vyyhdit. Ne riittivät hyvin, ylikin vielä jäi.
Tämän Caitlin Hunterin Lilou-pipon piti olla siis ensimmäinen kirjoneuleharjoitustyöni sitten vuosiin, mutta Soldotnasta innostuneena, se jäi toiseksi. Jälkikäteen ajateltuna, tämä oli parempi järjestys, sillä Soldotna-pusero onnistui kuin unelma, mikä tietenkin motivoi harjoittelemaan lisää.
Pusero olisi siis saattanut jäädä tekemättä, jos olisin neulonut Liloun ensin: pikkupusero onnistui kaikin puolin tiheyden ja langanjuoksujen suhteen, mutta pipo piti liian suurena aloittaa kolme kertaa uudelleen. Otin sen vielä mukaani syysloman reissuneuleeksi, joten en ehtinyt tehdä mallitilkkua. Jokin viisaus kuitenkin oli matkassa, sillä olin varautunut eri kokoisilla kaapeleilla. Lopullinen piponi on kudottu 2 ja 2,5 mm puikoilla koossa S/M (mikä siis tarkoitti ohjeen mukaan 47 senttiä ja pääni on 56 senttinen, ettei tiheys nyt ihan mennyt kuin strömsössä).
Resorin tein hieman ohjetta korkeammaksi yksi oikein ja yksi nurin, oikeat kiertäen. Jätin myös lopun mallikertoja pois, koska piposta olisi muutoin tullut ihan liian korkea. Lisäksi reissussa, mihin sisältyi yksi koulutuspäiväkin, tuli neulottua vähän sitä sun tätä, joten eivät nuo tehdyt kuviotkaan menneet ihan ohjeen mukaan…
Onhan tämä ihan pidettävä, mutta käyttöäkin tärkeämpää nyt taisi olla saatu kokemus. Esimerkkiksi viimestelyn tärkeys, sillä kuviot olivat häiritsevän epätasaisia ennen lankojen päättelyä ja pipon kastelua. Siksi sievät suukkosuut näyttivät enemmän irvisteleviltä kurpitsanaamoilta. Osalla oli nenäkin ihan poskella. Kastelun jälkeen ne siisteytyivät kuitenkin huomattavasti, vaikka osalla on vieläkin huulipunat vähän levinneet. 😉 Muttei olenkaan enää niin pahasti.
Ja pipon pingottaminen, huh: se on joka kerta semmoista värkkäämistä. Nyt kuivattelin tasona ensin enimmät pois, minkä jälkeen tein pyyhkeistä pallon pipon sisälle ja annoin kuivua kuivaksi asti. Jotenkin vaivalloista. Ehkä seuraavalla kerralla kokeilen instassa näkemääni ilmapallon ja mariskoolin yhdistelmää…
Onko sinulla jokin kikkakolmonen pipojen pingoittamiseen?
Minä reteesti höyrytän esim. keittiöpyyhkeen läpi silitysraudalla kaikki kirjoneuleasiat. En ole huomannut käytössä, että se millään lailla pilaisi villavaatteita, ja se on nopein ja helpoin tapa itselle. Joskus jotkut ”hienommat” työt kastelen ja asettelen mittoihinsa kuivumaan. 🙂 Kiva pipa!
Okei, että rohkeasti vaan. 🙂 Ja kiitos, ihan hauskahan tuo pipon kuvio on. Pitää ehkä vielä kokeilla jollakin toisella langalla, mikä istuu käsialaani paremmin ja saan ohjeen tiheyden aikaiseksi.
Onpa kiva, kun olet innostunut kirjoneuleista! Aika veikeä on tuo pipo ja jälleen ihanat rantakuvat. Voin oikein haistaa suolaisen meren ja kalan tuoksun…
Kiitos, Teresa! Voi ie, kun olenkin ihan villiintynyt. Nyt on tekeillä loppuun Ruusutarhurit-neuletakki, mikä aluksi tuntui ihan hirveeeeen työläältä, mutta alkuun kuviossa päästyäni, en malttaisi lopettaa. Ja seuraavakin projekti on jo mietittynä. Kirjoneuleessa on kyllä viehätyksensä: olen oppinut nauttimaan sen haasteellisuudesta, kuinka se nollaa sekä siitä, että siihen voi käyttää yksittäisiäkin vyyhtejä ja/ tai jämälankoja.
Kiitos, liitä vielä noihin kuviin lähtöön valmistautuvien joutsenien huudot… 🙂