Merinokerrasto

Kaikkeahan ei tarvitse tehdä itse, mutta tein nyt kuitenkin. Eli ompelin merinokerraston, koska kesällä oli Sulo Vilenimäisesti ostohousut jalassa Mereenin alennysmyynnin aikaan. Merenpohja-merinoa oli saatavilla polkuhintaan…

maaritse_merenpohja_merinovilla_mereen

Tykkään meri-ihmisenä kovasti tästä kuosista sekä tiesin jo etuudestaan sen olevan ihanan pehmeää, kevyttä ja joustavaa. Kuin halaus.

maaritse_naisten_kerrasto

Toisen kerran Sulon housut eksyivät jalkaani joulukuussa eräänä arkiaamuna, kun PuuhakasPajan joulukalenterista esille tuli Aino-kerrasto ”päivän hintaan”. Kiirekin oli, kun töihin oli ehdittävä, mutta edullinen kaava oli saatava.

Kiireen vuoksi tilaushetkellä en ollut parhaimmillani, minkä vuoksi yllätyin kaava-arkin saatuani. Ensimmäisenä huomasin kerraston paidan hihojen olevan ns. satulahihat, joista en pidä yhtään. Myös housujen kaava osottautui kummallisen näköiseksi, mitä piti hetken sulatella: piirränkö tämän vai käytänkö jotain muuta kaavaa…

maaritse_merinovillasta_kerrasto_satulahihat

Onneksi en käyttänyt, sillä tämä on aivan mainio. Paita istuu hartiaseudulta minun suoraan olkalinjaani täydellisesti. Myös kauluksen korkeus on loistava. Aluspaidaksi tämä on ehkä hitusen liian väljä helmastaan: ei huono, mutta olisin voinut ehkä vähän kaventaa, tehdä ihonmyötäisemmäksi.

maarise_puuhakaspajan_aino_kerrasto_merinovillasta

Myös housut onnistuivat. Kaavan kummallisuuden syyksi osottautui etusauman puuttuminen. Housujen muoto saatiin aikaiseksi erillisellä takapuolen läpällä, että tämä oli ihan uusi juttu minulle. Vaikuttaa istuvalta.

maaritse_merinowool_underlayers

Lahkeiden pituuskin on oikein hyvä tällaiselle reilulle 160-senttiselle.

maaritse_merino_kalsarit

Koot valitisin mittataulukon mukaan, sillä kaava-arkilta mitattuna esimerkiksi housunlahje vaikutti hyvin kapealta. Se oli kuitenkin sopiva, koska kaavassa on otettu huomioon merinon erinomainen joustavuus.

maaritse_merinokerrasto

Mietin, että pelkällä helman pidennyksellä, tästä voisi tulla ihana mekko. Vai venyisiköhän merino helman painosta liikaa? Että olisiko kellään kokemusta merinomekon ompelusta? 🙂

Mukavaa alkavaa viikkoa! ♥

6 thoughts on “Merinokerrasto

    1. 🙂 Täytyy myöntää, että välillä sitä itsekin yllättyy. Tällä kertaa nyt ainakin positiivisesti. 😀

  1. Hienoja juttuja Maarit! Monta ideaa ja ajatusta.
    kirjoittaa ex Jussipaidan omistaja

Vastaa