Älä roiski, ei oo kivaa! Kuulitko! Lopeta! Leiki keskenäs!
Luonto tarjoaa nyt niin paljon seurattavaa, ettei kaikkeen ehdi kameran kanssa mukaan. Yllä olevissa kuvissa on oikeasti menossa tukkakoskeloiden (kansankielellä pikkukoskeloiden) kosiskelurituaalit, mitkä kuvasarjana näyttää ihmissilmään aivan muulta. 😉
Nämä hetket saavat hippasen harmittelemaan kuvaamisen keskenkertaisuuttani, kun en ehdi siihen panostaa ja kuvistani tulee usein epätarkkoja. Esimerkiksi tukkakoskeloiden takatukkajeejee jää usein kuvissa hyvin epätarkaksi muuhun vartaloon nähden. Myös muut vikkelät otukset, kuten yläkuvassa oleva oravanpoika, on niin nopealiikkeinen, että minulle ehtii siinä ajassa mennä vain sormi suuhun. 😀
Ensimmäinen kuva on aika hyvä, koska tiesin odottaa oravaa ja otin kuvan jalustan kanssa. Kuvanottohetkellä oli myös minulle helppo valo, ei liian valoisaa eikä liian synkkää. Toisissa kuvissa olisi parantamisen varaa, sillä auringonlaskun edetessä ja valon lisääntyessä oksien varjot ja ruskea suojaväri häivytti kolostaan kurkkivan, lopulta nukkavan, oravan liiaksi taustaan.
Mutta onneksi voin luottaa, että tällaiset kunnianhimoiset haavet paremmista taidoista ja terävimmistä kuvista menevät ohi viimeistään talveen mennessä. 🙂 Sen jälkeen olen jälleen ihan tyytyväinen keskinkertaisuuteni ja nautin näistä kesäkuvista ja -kokemuksista hyvillä mielin. Rentouttavaa ja kokemusrikasta kesää!
Tämä postaus liittyy Pieni Lintu -blogin viikottaiseen MakroTex-valokuvaushaasteeseen. Siihen voi osallistua joko tavallisilla ja/tai makrokuvilla. Tällä viikolla teemana on kesäkuu, johon liittyvät niin muiden osallistujien kuvat kuin myös osallistumisohjeet löydät täältä, klik.
Luontoa kuvatessa minuakin on usein harmittanut etenkin se, että oma kamerani on sellaisiin liian hidas, ei ehdi tarkentaa enkä itsekään pysy tokikaan perässä. 🙂
No sepä se. Omassa mielessä niputan taitohin myös ymmärryksen kalustosta, välineistä. Ehkä yritän ottaa kuvia sellaisista asioista, joihin ei vaan kamerani ja objektiivini pysty. Kaiken sen selvittämiseen tarvisi juurikin aikaa, mutta motivaatio käsitöihin on kovempi. 🙂
Toisaalta tuo epätarkkuus esim. hännässä tai tukkatöyhtössä saa aikaan myös liikkeen vaikutelman. Leikkisiä ja hauskoja tilannekuvia olet saanut. Voit huoletta nauttia kuvien kivasta tunnelmasta ja unohtaa pienet epätarkkuudet.
Kiitos, hyvä näkökulma! Tajusin jumittuneeni tuohon terävyyteen, etten ymmärtänyt ajatella asiaa noin. Ehkä kysymys onkin siitä, että millaisen tasapainon tarkkuuden ja epätarkkuuden väliltä löytyy, sillä luonnossahan tapahtuu paljon ja jatkuvasti. Tätä sietää miettiä vähän enemmänkin… Kiitos!
Totta, ja luontokuvaus on muutenkin melkoisen haastava ”taiteenlaji”. Toki olen tyytyväinen, hauskoja ja harvinaisiakin eläinkohtaamisia on ollut. Merkittävämmät niistä ovat jääneet kokonaan kuvaaamatta, sillä niissä tilanteissa ei ole voinut kuin hengittää paikallaan ja nauttia. Yksi sellainen oli viime viikolla, kun tuuli niin, että metsäkauris ei haistanut minua eikä jostain syystä nähnytkään, vaan tuli viereeni, kun terasilla neuloin.
Thanks a lot! And yours are breathtaking! Hopefully you read my ”regards” from here, because as a WordPress blogger I couldn’t leave a comment in your blog, but I really liked your photos of ”broken hearts”.
Luontoa kuvatessa minuakin on usein harmittanut etenkin se, että oma kamerani on sellaisiin liian hidas, ei ehdi tarkentaa enkä itsekään pysy tokikaan perässä. 🙂
No sepä se. Omassa mielessä niputan taitohin myös ymmärryksen kalustosta, välineistä. Ehkä yritän ottaa kuvia sellaisista asioista, joihin ei vaan kamerani ja objektiivini pysty. Kaiken sen selvittämiseen tarvisi juurikin aikaa, mutta motivaatio käsitöihin on kovempi. 🙂
Toisaalta tuo epätarkkuus esim. hännässä tai tukkatöyhtössä saa aikaan myös liikkeen vaikutelman. Leikkisiä ja hauskoja tilannekuvia olet saanut. Voit huoletta nauttia kuvien kivasta tunnelmasta ja unohtaa pienet epätarkkuudet.
Kiitos, hyvä näkökulma! Tajusin jumittuneeni tuohon terävyyteen, etten ymmärtänyt ajatella asiaa noin. Ehkä kysymys onkin siitä, että millaisen tasapainon tarkkuuden ja epätarkkuuden väliltä löytyy, sillä luonnossahan tapahtuu paljon ja jatkuvasti. Tätä sietää miettiä vähän enemmänkin… Kiitos!
Voi kuinka suloinen oravanpoikanen.
Eikö olekin? Viime viikolla ”uutuuttaan” kovin rohkea, mutta tällä viikolla on oppinut varomaan minuakin.
Eläimet ovat liian nopeita, vaikeita kuvattavia. Olet onnistunut hyvin, tuo oravanpoikanen on söpö ja kyllä nuo takatukat tänne näkyvät!
No niin vietävä ovat! 😀
Hienot kuvat minusta, ole tyytyväinen! Linnut ja oravat on niin vikkeliä kuvattavia!
Totta, ja luontokuvaus on muutenkin melkoisen haastava ”taiteenlaji”. Toki olen tyytyväinen, hauskoja ja harvinaisiakin eläinkohtaamisia on ollut. Merkittävämmät niistä ovat jääneet kokonaan kuvaaamatta, sillä niissä tilanteissa ei ole voinut kuin hengittää paikallaan ja nauttia. Yksi sellainen oli viime viikolla, kun tuuli niin, että metsäkauris ei haistanut minua eikä jostain syystä nähnytkään, vaan tuli viereeni, kun terasilla neuloin.
Nämä ovat täysosumia, ainakin minusta. Olet turhan kriittinen 🙂
Kiitos Kirsti Kaija!
Hyvät kuvathan olet saanut noin vikkelistä viipottajista.
Ei kannata olla liian kriittinen.
Kiitos Maiju!
Love the wing of the bird you caught, and another animal than a bird in a bird house – too cute, Maaritse – and I love your blog name:)
Thanks a lot! 🙂 That baby squirrel is really lovely. ♥
Your photos are beautiful and I love the little squirrel looking out of the house – so cute!
Thanks a lot! And yours are breathtaking! Hopefully you read my ”regards” from here, because as a WordPress blogger I couldn’t leave a comment in your blog, but I really liked your photos of ”broken hearts”.
Hienot tilanne kuvat, eläimet on aika vikkeliä liikkeessään ja hyvin olet saanut ne kuvaksi.
Kiitos, Leila! 🙂
Voi että miten upeita!
Kiits 😀 Pieni Lintu!