Vuosien varralla on tullut neulottua monenlaisia pipoja, joista vain yksi on ollut musta. Sekin on aina hukassa, joten tein varalle toisen.
Varsin hyvän teinkin, nimittäin Nurjan Jaska-pipon.
Muutin kuitenkin päälaen kavennukset, jotta sain tuollaisen piipulan päälaelle. 🙂 Kavennukset tein samalla tavalla kuin aisempaan Törröpipooni (Suuri Käsityö -lehti 2/2020).
Mutta muutoin neuloin ohjeen mukaan kokoni mukaan (päänympärykseni on 56 cm). Lankana minulla on Filcolanan Arwetta ja puikot 2mm kaapelit. Lankaa meni vaivaiset 56 grammaa eli vähän matalamman, jos olisin tehnyt, olisin selvinnyt yhdellä kerällä. Tosin pipo tuntuu tosi hyvältä päässä kahdeksan sentin käänteellä, että en ole ihan varma, kannataisiko pipoa madaltaa.
Tykkään kovasti pipon raidotuksesta, mikä kierretystä joustinneuleesta tulee. Raidat taitavat viehättää tällä hetkellä muutenkin, sillä ompelin itselleni samettitrikoiset leggingsit. Ah, mikä yhdistelmä: pehmeä samettinen struktuuri ja musta väri. ♥ Trikoo on Myllymuksuilta.
Vielä pitäisi Uunimiehelle tikutella oma pipo, mutta kokonaan alkuperäisellä Jaskan ohjeella. Ensin neulon kuitenkin jotain muuta ja pidän tauon pipoiluista, sillä kierretty joustinneule sattuu usein oikeaan kyynärpäähän. Pipotauolla yritän siis olla pahentamatta tilannetta, ettei vaan käy niin, että tulee pitempi tauko kaikenkaikkiaan.
Kipeytyykö teillä muilla kädet neulomisen huumasta?
- Kämmekkäät: Neulotut asusteet
- Kauluri: The Shift-kauluri
Ihanan syksyiset kuvat ja asut! – Teillä on syksy pidemmällä kuin täällä etelässä. Minullakin on mustat pipot ja ylipäänsä pipot koko ajan kadoksissa. Olen tupannut hukata niitä kaupungilla kulkiessani. Yksi pipo jäi viime vuonna yliopistolle ja löysin sen parin kuukauden päästä sieltä. Yksi putosi kadulle tai kauppakeskukseen. Nyt täytyy neuloa uusi pipo taas. Tällä kertaa ajattelin kokeilla Oslo Hatia. Olen aina vähän myöhässä näissä trendeissä. 😀
Minulla tuppasi ennen kädet kipeytymään mutta opettelin uutta neulomistapaa niin, että kädet ovat hyvin rennosti koko ajan edessä ja niin, ettei hartiat pääse nousemaan. Joskus oli joku kierteinen neulomisjuttu, jossa ranne vääntyi ja kipeytyi. Siitä opin välttämään sellaisia malleja, joissa koukataan juuri sillä tavalla kierteisesti paljon. Ei ole kiva saada jotain jännetuppitulehduksia tai rannekanavatulehduksia tai tenniskyynärpäitä palkaksi.
Syksy tuli tänne jotenkin ihan yhtäkkiä. Tosin ei vielä ole täydessä loistossaan, mutta kovin syksyiseltä jo näyttää.
Oslo on kyllä hyvä, että kannataattaa kokeilla. Etkä ollenkaan ole myöhässä ainakaan minun blogitilastojen mukaan, sillä se on yhä – lähes kesät talvet – kuukausien klikatuimpia postauksia. 🙂
Tenniskyynärpäätä tämä vaivani taitaa aavistella, niin pitää rauhoittaa. Muuten ei kyllä kipeydy, mutta en osaa tehdä noita kierretyjä silmukoita ilmeisesti oikein, vaan väännän liikaa, koska pitkäjaksoisesti niitä tehdessä kipu ilmenee. Minäkin yritän pitää selän ja hartiat linjassa istumalla lattialla ja nojaamalla sohvaan. Sillä tavalla yleensä ote on rento, mutta ei auta kuitenkaan kierretyn joustimen suhteen sekään.
Mukavaa syksyä!
Ihana pipo! <3
Kiitti Pipo-otus! ♥
Kipeytyy ranteet, jolloin täytyy taukoa pitää. Ihanat kuvat, neulot siistiä jälkeä.
Kiitos Taina! Käyttämäni pipolanka, Arwetta, on kovin ”kiitollista” lankaa neuloa, sillä tällä neuloessa jälki on siistiä aika tavalla itsestään. Toki pienet puikot ja kierretty resori auttavat vielä asiaa. 🙂
Ok, hyvä tietää, mutta kyllä varmaan myös neulojan käsiala vaikuttaa. Neulotko tiukkaa käsialaa ? Olen itsellä huomannut, että jos neuloo löysemmin, tulee epätasaisempaa.
Itseasiassa en, vaan vähän löysempää. Siksi joudun yleensä käyttämään aina 0.5 – 1 mm pienempiä puikkoja kuin ohjeissa suositellaan. Sen takia joudun säntillisesti tikuttamaan aina myös mallitilkun ennen aloittamista. 😣 Se ei ole niin mieluista hommaa, mutta muuten on suuri riski, että epäonnistun: tulee liian suuria.
Onpa kivan näköinen pipo. Ja ihania syksykuvia. Sä onnistut aina näyttämään hyvältä👌
Kiitos Kati! Ite ei osaa ajatella näyttävänsä ainakaan aina hyvälle. 🙂 Päinvastoin usein koen oloni kovin typeräksi kameran edessä, kun vuodesta toiseen keho hakeutuu niin mielellään samalla tavalla ”pönöttämään”. Mutta toki sujuvuuttakin on vuosien aikana tullut, ettei meillä miehen kanssa enää kauan mene, kun yhden postauksen verran kuvia otetaan. Mielikuvitusta kun saataisiin vaan vielä lisää kuvakulmiin… 😀