Blogijoulukalenteri 2020

Aikaisemmin blogissani joululla ei ole oikein ollut sijaa, koska joulu on minulle ennen kaikkea rauhoittumisen aikaa: silloin siivotaan koti kuntoon, paikataan puutteita sekä mietitään, miten vuosi on mennyt ja miten siitä sitten uutta vuotta kohti.

Sen vuoksi blogi on aina jäänyt toissijaiseksi, vaikka vuodesta toiseen olen haaveillut joulukalenterin pitämisestä: ehkä juuri sen työläys, mikä minua kiehtoo, että olisiko minusta postaamaan 24 päivää peräkkäin.

Blogijoulukalenterin koen siis yhdenlaisena koetinkivenä, johon päätin jo viime jouluna alkaa valmistumaan hyvissä ajoin. Lisäksi päätin, ettei yhtään luukkua saa ns. tekemällä tehdä, vaan kaikki pitää olla meidän perheen joulun näköistä eli kahden aikuisen, jotka eivät välitä ylenpalttisesta koristelusta eivätkä itseasiassa kovin monesta jouluperinteestäkään.

Valmistautumisessa ovat hyvin auttaneet erilaiset käsityöhaasteet, joiden avulla on tullut tehtyä pitkin vuotta vähän sitä sun tätä. Esimerkiksi haasteiden ansiosta olen kaivellut kaapeista mm. itse painamia kankaita ja viimeinkin ommellut niistä jotain sekä yrittänyt hävittää tilkkuja, jämälankoja ynnä muuta jemmattua kässäilytavaraa. Joulukalenterini tulee siis olemaan sarja erilaisia pieniä ommeltuja, neulottuja, virkattuja ja askarreltuja juttuja. Koristeiden ja pienten itsetehtyjen lahjaideoiden lisäksi seassa on muutama käsityökirjavinkki. Itseasiassa niillä aloitan eli huomenna vuorossa on heti ensimmäiset sukkakirjat.

Olet tervetullut mukaan yhdessä luukkuja laskemaan! Jännittävää. 😀

10 thoughts on “Blogijoulukalenteri 2020

  1. Suloiset piparimuotit! Noilla tulee varmasti herkullista purtavaa. Kiva idea sinulla tähän joulukalenteriin. Sain juuri päätökseen Marraskuun Selätyksen, niin voin vakuuttaa että päivittäisillä teeman mukaisilla postauksilla aika menee kuin siivillä 🙂 Mukavaa joulun odotusta!

    1. Kiitos! 🙂
      Aika menee kyllä niin kovin joutuin, että hirvittää: minusta vasta aloin suunnittelemaan koko kalenteria, ja nyt on jo aika julkaista se. Hui! Toisaalta koronan vuoksi vuosi on ollut niin erikoinen, että johan tässä odottaa uutta vuotta parempaa. Mukavaa joulunalusaikaa!

  2. Onpa kiva idea. Jotain tällaista voisin itsekin jatkossa tehdä, että olisi oikein hyvissä ajoin vuoden mittaan valmistautunut! Täytyypi availla luukut sitten täällä joka päivä. 🙂 Ihanaa joulun odotusta sinulle! <3

    1. Kiitos Teresa ♥ Mukava, jos inspiroiduit! Tähän saakka tämä on ollut tosi kiva projekti. Lähes kaikki olen tosiaan tehnyt ja kuvannut jo kesällä, mikä olikin aivan mahtavaa, kun oli paljon valoa (ja eri vuorokauden aikaan vielä monenlaista) ja sai kerrankin rauhassa kikkailla kameran takana edessä olemisen sijaan. Nautin kovasti. 🙂

Vastaa