Uunimieheni toivoi lahjaksi ohuita villasukkia, niin pitihän sitä yrittää jonkilaiset tehdä. 🙂

Koska sydäntäni lämmittää kovasti se, että mieheni pitää neulomiani sukkia lähes kesät-talvet, neuloin näihin lahjasukkien kantapäihin intarsiana sydämet.

Niistä tuli melko söppänät, vai mitä?

Sukat itsessään ovat ihan perussukat, joissa on 2 o, 2 n – joustinvarret ja kärjissä on nauhakavennukset.

Sukat on neulottu oman pään mukaan muutoin, mutta kantapäiden sydämet tein Devon Clementin Love Socks -ohjeessa olevan kaavion mukaan. Tuo sukkaohje on englanninkielinen ja ladattavissa ilmaiseksi Ravelyrystä täältä, klik.

Käyttämäni langat olivat Louhittaren Luolan Väinämöistä (hopea) ja Filcolanan Arwettaa (musta).

Molemmat langat ovat fingering-vahvuisia, joten ainakin toive sukkien ohuudesta toteutui. Eri asia on sitten, kestävätkö nämä suurkuluttujan jalassa. No, ainahan sitten voi paikkailla ja varsinkin tikutella uusia. 😀
Viimeistelyvinkki:
- Lahjasukkat voi viimeistellä sukkavyötteillä. Esimerkiksi Rakkaudella Henna -blogista löytyy kolme ihanaa tulostettavaa vyötettä sukkien paketoimiseksi.
Suloiset! Ihana idea ja näyttää hyvältä.
Kiitos! 🙂
Ihanat! 🙂
Eikö olekin! 🙂