Hnetur miehelle

Viime talvena hurahdin pitkän vastustelun jälkeen islantilais-norjalaisvillitykseen, minkä seurauksena neuloin itselleni Hnetur-paidan. Olin varannut sitä varten liikaa lankaa, joista se ajatus sitten lähti. Eli ostin Lettlopi-lankaa lisää ja neuloin Uunimiehelle samanlaisen. Tai ainakin yritin. 😀

Eihän siitä siis samanlaista tullut, koska kaarroketta neuloessa ajatukseni karkailivat ja tein virheitä heti alkumetreillä (nuo valkoiset kuviot sinisillä keskustoilla ovat omia sähläyksiäni). Karhean ja pölisevän langan purkaminen ei kuitenkaan innostanut, niin sovelsin Käsityökekkereiltä löytyvää ohjetta ja neuloin kaarrokkeen loppuun alkuperäisiä kuvioita mukaillen.

Hihoihinkin vähän säädin sitten kuvioita enemmän ja niin edelleen. 😉 Mutta kaunis, hyvin kaunis, paidasta tuli kaikesta huolimatta. ♥

Mieheni ei suostunut malliksi, niin siksi minä poseeraan näissä kuvissa. Mikäpä siinä, hän kuitenkin auttaa niin paljon kameran toisella puolella. 🙂

Puseron koon valitsin mieheni rinnanympäryksen mukaan, mutta muutoin sovittelimme koko ajan matkan varrella, jotta siitä tulisi hänelle mieluinen. Näiden kuvien ottamisen jälkeen neuloin vielä pääntiellä tuolla kullanvärisellä langalla pääntielle reilun kolme senttiä korkean resorin, koska pääntie näytti minusta hieman liian avaralta.

Uunimiehen paidan värit ovat siis lähes samat kuin minun Hneturin. Siltin paitojen yleisilme on aivan erilainen, koska hänellä on tumma pohja ja minun on puolestaan taivaansininen. Tuon eron vuoksi mieheni paidan värit ovat selvästi paremmat, jopa niin hyvät, että minähän tein vielä kolmannen Lettlopi-paidan, Hopin, itselleni samoilla väreillä. Pohjaväri on siis Galaxy 1707 ja kuviovärit Heaven Blue 1402, White 0051 ja Golden Heather 9426.

Ensi jouluksi on jo nyt esitetty toive Luotolaisesta, että sellaista kai tässä pitäisi alkaa pikku hiljaa tekemään…

4 thoughts on “Hnetur miehelle

    1. Niin on. Tykkään ihan kamalasti tästä miehen paidasta, virheellisistä kuvioista ja väreistä. Onneksi oli miehenkin mieleen! 🙂

  1. Ihanat värit on paidassa! Miten mulla meni tämä postaus ohi, nyt vasta tajusin tulla katsomaan, mitä siellä ekassa luukussa oli! Huh, vai luotolaispaita! Se onkin vaativampi työ varmasti. Mutta hyvinhän sulla näköjään työt valmistuvat, ihan päätä huimaa tuo neulomisvauhtisi!

    1. 🙂 Luotolaista olen vältellyt sen virkattavan nappilistan takia, ja jos totta puhutaan, niin aika paljon työläämpi on neuloa miehelle kuin itelle. Mutta yritettävä kai se on, kun niin tarkan toiveen sain värin kera. Ja onneksi on vuosi aikaa tikutella. Aikaisemmin ainakin Taito-Oulu järjesti verkkokurssejakin paidan neulomiseen, että ehkäpä semmosesta saisi lisä-intoa, tukea ja turvaa.

Vastaa käyttäjälle Pikku Akka Peruuta vastaus