Vau, enpä ole ollut hetkeen mihinkään käsityöhön niin turhautunut kuin olin tähän kehyskudontaan. Mieli ei millään tahtonut hyväksyä, että – oikeasti – ryijyillessä keskeneräistä ei saa arvostella, koska se muuttuu koko ajan työn edetessä. Eli jokainen uusi rivi, väri tai pinta voi olla joko uhka tai mahdollisuus.
Turhautumiseni johtuikin siitä, että oli vaikea sietää sitä, etten tiedä lopputulosta. Oli vaikea päästää irti ja antaa mennä. Tehdä aina yksi kohta ja toinen perään sen kummemmin miettimättä.
Koska yleensä teen vain tarpeeseen, vielä vanhoja varastojani hyödyntäen, nyt olisi siis pitänyt olla järkeilemättä liikaa. Olla miettimättä esimerkiksi lankavaraston pienentämistä. Enkä siihen sitten lopulta taipunutkaan, vaikka tajusin, että varastossani ei ole riittävän paksuja lankoja, jotta saisin aikaseksi sellaisen ryijyn, joita olen Instagramissa ja Pinterestissä ihaillut.
Kaiken jaakobinpainin jälkeen ostin lisää vain paksua valkoista ja vihreää villalankaa. Muutoin langat ovat vanhaa varastoani: Novitan Huopanen- ja Seitsemän veljestä -lankaa, Noroa ja ripaus Arwettaa. Isä Aurinkoinen puolestaan teki kudontakehyksen minulle vanhasta taulunpohjasta ja ripustukseen käytin vanhaa tarpeettomaksi jäänyttä pitkää bambupuikkoani. Että tämä ahdistuskokemus oli lähes ilmainen kokemus. 😀
Miniryijyn tekeminen oli siis hyvin erilaista, kuten myös kärsimättömyyteni määrä, mitä olin hetkeen tehnyt ja kokenut. Mutta onhan siinä myös jotain kiehtovaa, kun ei heti osaa, vaan pitää harjoitella. Nyt tällä erää tuli ainakin harjoiteltua tupsujen tekemistä, väripintojen yhdistämistä sekä kuviopinnan kutomista.
Monivärisen ryijyn lisäksi tein paksusta vihreästä langasta pienemmän ryijyn, minkä yksivärisyys puhuttelee minua moniväristä enemmän. Luulen, että kokeilenkin vielä tehdä kuvioidun, mutta yksivärisen miniryijyn. Samalla voisin testata, kuinka saan paremmin pysymään laidat tasaisina…
Tai sitten osallistun uusimmassa Taito-lehdessä olleeseen haasteeseen tehdä miniryijy jonkin suomalaisen taideteoksen pohjalta. Se voisi olla hyvä ratkaisu hallita, jos ei muuta, niin ainakin pääni sisäistä kaaosta, kun miniryijyn tekoon olisi alusta lähtien valmis tavoite ja suunnitelma. 😉
Joko sinä olet kokeillut kudontaa, vuoden 2019 käsityötekniikkaa?
😉 Tuskailevan tee-se-itse-kutojan vinkit:
- Vanhoja pitkiä neulepuikkoja voi hyödyntää niin ryijyn ripustamiseen kuin viriön aukaisemiseen. Erityisesti se on hyödyllinen apuväline, kun haluaa tehdä kuviopintaa: langan pujoittaminen onnistui sujuvammin kun ensin nostin puikolla ylös kaikki loimilangat, joiden alta langan tuli kullakin rivillä mennä. Muuten minä ainakin menin alussa laskuissa sekaisin, että pitikö seuraavaksi mennä yhden, kahden vai kolmen alta vai päältä vaimitensemeni…
- Käytin neulepuikkoa tarvittaessa myös lankojen, väripintojen tiivistämiseen. Yleensä siihen taidetaan käyttää harvaa puukampaa (?).
- Langan voi pujotella loimilankojen välistä neulalla. Paksummat langat sujuivat sormin. Itsellä oli käytössä myös Äiti Armaan varastoista löytynyt muovinen pitkä tikku (alimmassa kuvassa), minkä tapainen tehtiin Strömsö-ohjelmassa jäätelötikusta. Störmsön ohjeet löytyvät tiivistetysti täältä, klik.
- Strömsön linkistä löytyy ohjeita myös siihen, kuinka kudontaa voi kokeilla pahvilla niin ympyrän kuin suorakaiteen muodossa. Minun kehykseni (46 cm x 56 cm) on siis isäni tekemä: hän yritti lyödä naulat ylhäältä ja alhaalta aina samaan kohtaan sentin välein, mutta hippanen mittavirhe oli keskellä tullut. Sen vuoksi jouduin sitomaan aina kunkin loimilangan erikseen alhaalta kiinni, että sain ne paremmin suoraan. Toimi ihan hyvin näinkin ja muutenkin somessa surffaillessani olen huomannut, että tapoja on monia, ei ole niin nöpönuukaa…
- Pinterestistä löytyy paljon vinkkejä niin kuvioihin kuin tekniikoihin. Niihin parempi tutustuminen on itselläkin vielä edessä, sillä niitä on niin hurja määrä, että mihin sitä sitten kannattaisi keskittyä… Mutta tässä vaiheessa ainakin Instagramissa suosittelen tutustumaan tähän, @maininkijaystävät.
