Helene

Vaikka kesä tekee tuloaan, ja neuloin Veera Välimäen Raidat-kirjasta Helene-kesäpuseron, en osaa jaotella neuleitani eri vuodenaikoina pidettäväksi. Aikaisemmin ehkä niin oli jopa siinä määrin, että en kesällä ikinä kokenut tarvetta neuloa, mutta virkata saatoin. Nyt on toisin, sillä neuleita tulee pidettyä milloin mitäkin. Esimerkiksi viime kesän pidetyin yläosani oli Bowline (mikä muuten on myös Veeran malli), sillä tunnetustihan Suomen kesä on niin lyhyt ja vähäluminen. 😉

Tämän Helenenkin näen niin puserona kuin liivinä, mitä voin pitää talven tullen poolon kanssa. Sen värit valitsinkin niin, että ne sopivat lähes kaikkeen muuhun: musta lanka oli jemmoistani löytyvää Cascade Heritage-lankaa ja raitaväriksi valitsin kirjan mallin innoittamana tweedlankaa.

Päädyin Isager Tweediin, koska siitä löysin itselle mieluisan väriyhdistelmän. Minua miellytti myös sen koostumus, sillä siinä on 70 % villaa ja loput mohairia. Eläväisestä pinnasta huolimatta, siinä ei siis ole keinokuitua, mutta ei myöskään mohairin pörröisyyttä. Kiva lanka, tykkään.

Kuten tykkään tästä puserostakin! Ensin epäilin kovin istuvuutta, koska olat tehdään sellaisella tekniikalla, mitä en ole koskaan kokeillut. Suuret hartiat ovat muutenkin ongelmakohtani, niin epävarmuuden tunne oli alussa suuri. Neuloin kuitenkin ”kiltisti” ohjeen mukaan kaiken muun, mutta ennen helmaresoria kavensi muutamia silmukoita. Siksi pusero ei ole alkuperäisen mallin mukaan laatikkomainen, vaan pusittaa. Puserossani ei myöskään ole ohjeen suosituksen mukaista 20 senttimetrin väljyyttä, koska mallitilkkuni tiheys oli hieman suurempi kuin ohjeessa. Eli minulle oikea koko olisi ollut kolmonen, mutta tiheyteni vuoksi neulon Helenen koon kaksi silmukkamäärillä, jolloin väljyys jäi vähän pienemmäksi.

Minusta tästä tuli just täydellinen. Tässä on kivana yksityiskohtana vielä erilaisia raitoja muitakin kuin vain neulotut. Esimerkiksi resoreiden kierretyistä oikeista silmukoista nousevat pystyraidat. Lisäksi vartalon lisäyksistä syntyivät kauniit reikäraidat olkapäille. Nuo lisäykset muuten pussittavat pahasti, vetävät koko yläosaa kasaan, saaden näyttämään koko tekeleen melko erikoiselta. Sitä ei tarvitse kuitenkaan säikähtää, koska ne silottuvat sievästi, kun valmiin neuleen kastelee.

Viimeistelypesun yhteydessä painellen venytin myös pääntien takaa hieman etuosaa korkeammaksi, koska huomasin sen sovitusvaiheessa nousevan hieman häiritsevästi edestä kaulalle lyhennettyjen kerrosten puuttumisen vuoksi. Tein ensimmäisen kerran näin, vaikka olen kuullut jo aikoja sitten, että joitakin lankoja voi muotoilla viimeistelyvaiheessa melko paljonkin. Ehkä aikaisemmin ei tälle tiedolle ole ollut käyttöä, mutta nyt se tuli testattua, ja se näytti toimivan.

Minä itse en ole puolestaan ollut muutamaan päivään oikein toimintakunnossa, vaan olo on kuin yläkuvassa: etuosa on selvästi keväinen, jopa kesäinen, mutta taustalla meressä on vielä paljon jäälauttoja. Ristiriitaisesti minäkin olen ollut kotona kuumeessa sälekaihtimien suojassa, jotta ei niin ärsyttäisi paikallaan olo. Olisi niin paljon kaikkea keväthommia, niin sairaana olemisen vuoksi haluaisin jarruttaa kevään ja kesän tuloa.

Mutta ei se auta. Eikä auttanut meri-ilmakaan, minkä ajattelin kuivattavan limakalvoja.

Että paikallaan on nyt vain oltava, maltettava vielä hetki, niin takaisin arkeen pääsee siten nopeammin. Lohtuna on kuitenkin jo uusi neule puikoilla, Raidat-kirjan Maija, uudenlainen merimiespaita. Melkoisen ihanan värisistä langoista raidat tulee tähänkin. Tosin myös Maija pitää neuloa oudolla ja uudella tavalla, ylhäältä-alas kylläkin, niin taas saa jännittää.

Toivotaan, että onnistuu. 😀


Helenellä osallistun raitojen yhteisneulontaan eli Instagramissa meneillään olevaan Stripes KAL:iin (#stripeskal2022). Neule sopii myös @Hommahuoneen neuleaiheeseen bingoon, kohtaan uusi tekniikka. Siinä olen jo ns. toisella kierroksella, koska ensimmäinen bingo (mikä löytyy Instagram-tilini kohokohdista) on jo valmis. 🙂

Kivoja ompeluprojekteja

Huh hah hei! Postaustahdissani oli pieni tauko, vaikka käsitöitä on koko ajan tullut tehtyä. Mutta valmiiksi on tullut melkeinpä yhtä ja samaa, peruspertsaa Ommellisen kaavoilla ja vieläpä lähinnä ensi syksyä varten, niin into kuvaamista ja postauksia kohtaan on ollut melko nollissa.

Paljon kaikenlaista mustaa on siis tullut ommeltua, mutta myös yksi ihastuttava väriläiskä: kaava on Ommellisen Lea-tunika ja trikoo Dream Circuksen Yhdessä-trikoota.

Postausten tekemiseen motivaatio on ollut heikko siitäkin syystä, että yhden Lean olen jo täällä esitellyt. Se koeversio, ensimmäinen, oli lyhythihainen mustasta trikoosta, niin nyt tein lisää vielä kaksi pitkähihaista. Niistä toisen siis ompelin DreamCircuksen värikkäästä trikoosta, minkä lopuista sain ommeltua vielä Ommellisen Sporttileggarit.

Toinen puolestaan on musta, jota voi helpommin yhdistellä vähän sen ja tuon kanssa. Tosin kirjoin sen oikeaan taskuun hauskan kuvion, kun en enää halunnut toista täysin mustaa tehdä.

Kirjontamallin ostin Etsystä Alifera-nimiseltä suunnittelijalta. Ihan se ei onnistunut ajatukseni mukaisesti, mutta eipä tuota hävetäkään tarvitse.

Paljon olen siis ommellut, mutta tosiaan montaa sellaista vaatetta, mistä olen jo postannut aikaisemmin. Ajatukset on myös jostain syystä jo tulevassa syksyssä, niin tuntuu turhalta postailla, kun minun ompelumojo ei vastaa vuodenaikaa. Lisäksi kaikki tehdyt on lähes joko mustaa trikoota, mustaa pontea, mustaa joustocollegea jne. Eli monesta syystä olen vähätellyt ompeluksiani, että mitäpä näistä huutelemaan.

Postausinnostus kuitenkin löytyi yllättäen tässä yhtenä iltana nukkumaan mennessä selaillessani tilaamaani Tiina Kaarelan Nyt on saumaa! -kirjaa. Sen viimeisiltä sivuilta, Lähteitä ja inspiraatiota -osioista, löysin blogini nimen.

Siellä se maininta, Maaritse – kivoja ompeluprojekteja, on Käsityökekkereiden ja Punatukan välissä. ♥ Ilostuin, että näinhän se on: ehkä projektini ovat kovin tavallisia (sekä mustia 😀 ) , mutta ovathan ne kivoja.

Ei tietenkään aina ole kivaa, varsinkaan uutta opetellessa. Esimerkiksi viime aikoina olen opetellut kreppilangan käyttöä saumurissa ja peittarissa. Erityisesti opettelun alla on ollut lycraisten leggareiden päällitikkausten tekeminen. Huh, ihan ei vielä suorat tikkirivit onnistu. Eri merkkiset kreppilangat myös aiheuttavat päänvaivaa, sillä siinä missä toisella ompelu onnistuu tuosta noin vain, toinen vaikuttaa saavan koneet ihan solmuun.

Mutta onhan se kiva huomata, että jossain kohdin lopputulos on jo ihan siedettävä. Että ehkäpä tämäkin vielä iloksi muuttuu!

Grain

Jotkut käsityöprojektit vievät paljon aikaa toteutuakseen. Tämä Anna Johannan Grain-pusero on yksi sellainen, sillä voitin jo kaksi vuotta sitten yhden bingohaasteen (ylläri, ylläri 😀 ) arpajaisista ohjeen. Langat ostin tuolloin saman tien, mutta neuleen aloittaminen on vaan jäänyt. Mutta nyt sain tämän tehtyä, koska Lankalaihis-ryhmän helmikuun suunnittelijana oli Anna Johanna, niin innostuin ottamaan työn vihdoin puikoille.

Koen, että kaikella viivyttelyllä oli tarkoituksensa. Että näin sen pitikin mennä: ensin harjoittelen pari vuotta kirjoneuletta ja lankadominanssia, niin tästä tulee kaunis. Sillä sellainen tästä tuli. Välillä piti vain istua ja ihailla, kuinka kaunista jälkeä olinkaan saanut aikaiseksi.

Neuletiheyteni kanssa jouduin säätämään pitkin matkaa, koska se jostain kumman syystä tuntui temppuilevan: kaarrokkeen tiheys oli liian pieni, mutta miehustassa se puolestaan leveni liikaa. Kaarroke vaikutti kuitenkin sopivalta, niin neuloin vain miehustan uudelleen ja tällä kertaa siitä puolestaan tuli liian sopiva.

Annoin olla, vaikka väljyys tai pikemminkin sen puute, ei ole mieleeni. Päätin tehdä tämän loppuun, kun olin kerrankin aloittanut ja kaarrokkeen kuviot olivat onnistuneet niin kauniisti. Päätin, että teen tämän loppuun, vaikka en koskaan itse tätä pitäisi: ehkä voisin tämän aarteen jollekin toiselle, koska romanttinen kuvio ei ehkä ole niin tyyliänikään.

Kerrankin olin vain tyytyväinen ja tyynen rauhallinen neulomisen vuoksi, ettei lopputuloksella tuntunut olevan väliä. Yleensähän kaikella, mitä teen, pitää olla tarkoin etukäteen suunniteltu tarkoitus. Enkä millään muotoa suunnittele tekeväni jollekin toiselle, koska koen sen vie kaiken ilon käsitöistä. Mutta nyt nuo ajatukset jäivät taka-alalle ja otin tämän ihan neulomisen ilosta sekä oppimisen kannalta.

Uutta tässä puserossa minulle ihan konkreettisesti oli kaksi tekniikka: lyhennettyjen kierrosten tekeminen vasta kaarrokkeen kuvion jälkeen ja rinnan muotolaskokset. Muutoin tämän neuloin tuttuun tyyliin saumattomasti ylhäältä-alas. Lankana minulla oli Cascade Heritage väreissä hunter green (5657) ja grey (5660).

Luottopaita ja Lea-tunika

Ompeluinnostus on tällä hetkellä huipussaan! Kesäisten ompelusten sijaan mielessä on jostain syystä lähinnä ensi syksy ja kesäloman jälkeinen töihin paluu. Sellaisten perusvaatteiden sorvaus.

Yllä on kuva Ommellisen Luottopaidasta, testiversiosta, minkä ompelin jo tammikuussa. Ompelin sen selkään alikeompeluna timantin, koska osallistuin tuolla kokeilulla mustaa mustalla -ompeluhaasteeseen. Alikeompelu onnistui, mutta paidasta tuli liian hitusen liian pieni. Toisaalta pinkeä paita on juuri omiaan neuleiden alle aluspaidaksi, mutta tuolloin selän kuvio luonnollisestikaan näy mihinkään. Mutta tulipahan kokemusta.

Pääsiäisen aikaan kokeilin paitakaavaa uudemman kerran. Tällä kertaa tyrin toisella tapaa, sillä onnistuin 😉 tekemään reiän valmiiksi leikattuun takakappaleeseen ratkojalla, kun siivosin käsityötavaroitani kasaan. Reikä ei ollut suuren suuri, mutta korjattavahan se oli.

Peitin reiän kirjomalla takakappaleen keskelle jo aikaisemminkin tekemäni rauhanmerkin Kirjontajuttuja-kirjasta. Sinne se peukalon kynsilakan alle jäi.

Paikkaus eli kirjontajälkeni onnistui aika hyvin, mutta sitten langanpätkiä leikatessani, paitaa viimeistellessäni, leikkasin palkeenkielen sivusauman viereen. Voi vietävä, kun meinasi pää haljeta! 🙂 Siinä vaiheessa oli selvää, että pusero ei vieläkään ollut riittävän iso minun makuuni. Niin kiristi valmiiksi jo päätä kaikki ne edelliset kuperkeikat, mitkä olin tehnyt, niin tämäkin vielä.

Paineet pään sisällä hellitti, kun muistin oikotien onneen eli keinonahkamerkit. Että paidassa on nyt sellainenkin ja paita on ainakin valmis, vaikka ei välttämättä käyttöön pääsekään. 😀

Hihaan olin ommellut heti ompelumerkin, minkä siististi viimeistelin nurjalle puolelle peittarin ompeleella. Sen vuoksi tein ensin tikkauksen melko lähelle hihansuun reunaa. Tein vielä kauemmaksi toisen tikkauksen, koska muistin, että tässä mallissa on melko leveä käänne juuri sitä varten, että hihansuun voi siististi tarvittaessa kääntää. Että ilman tuota toista, kauempaa tikkausta, menettäisin kääntövaran. Viimeistelin sitten myös helman ja pääntien samalla yhtenäisellä tyylillä.

Toinen pääsiäisen testaukseni oli Ommellisen Lea-tunika. Tässä koko oli heti kerrasta sopiva.

Mitäpä tästä sanoa muuta kuin hyvä on! Kuvassa tunika ei ole ehkä niin edukseen, mitä se a-mallisena minulle on (näyttää tuossa melko suoralta). Lisäksi trikooni oli ehkä hitusen liian jämäkkää tähän malliin, minkä vuoksi yläosa on hieman peltisen oloinen. Mutta sekään – kuten huono kuvakaan – ei ole kaavan vika, vaan minun ja kuvaajani moka.

Taskut on ihanan syvät ja ne tulevat hauskasti ikään kuin kylkien jatkoksi. Olen myös testannut useamman neuleen kanssa, niin hyvin sujuu alle.

Tällaista tällä kertaa. Ensi viikolla ehkä ehdin esittelemään tämän viikonlopun ompelukseni, mitkä liittyvät Kirjan ja ruusun päivä -ompeluhaasteeseen. Siihen haasteeseen sain liitettyä myös työpaikan tulevat naamiaiset ja kaikki tykötarpeet löytyivät vielä omista jemmoista. Nähdään! 🙂