Monday Funday -neuletakki

Tämän neuletakin esittelin jo Helmikuun keskeneräiset -postauksessa. Sen tekeminen on edennyt hitaasti, mutta varmasti, koska lanka, Lystigin Merino Single (väri Monday Funday), oli sen verran ohutta, että sitä piti kutoa ajatuksen kanssa. Lanka oli myös niin ihanaa, etten halunnut pilata sitä kiireellä, ja kesäneuletakki tästä piti alunperinkin tulla.

mondayfunday_neule_maaritse

Keskittymistä vaati myös se, etten löytänyt mielestä mallia fingervahvuisella langalle. Jouduin soveltamaan Neulistin Rosalaa, mikä hurmasi minut mutkattomuudellaan, mutta oli suunniteltu paksumalle langalle. Tosin lopputulokseni on tällainen jotainsinnepäinRosala, sillä jätin kylkien ja hihojen pitsit pois sekä kaula-aukonkin viimeistelin aina-oikeaa-neuleena.

Myös pituuden tein oman maun mukaan, mutta muutoin hyödynsin Rosala-ohjeen M2-koon silmukkamääriä kertomalla ne oman tiheyteni mukaisella kertoimella (ohje kertoimen laskemiseen täällä, esimerkki c). Nappilistalle tuli pituutta 52 senttiä ja lankaa kului n. 350 grammaa.

mondayfunday_neule_maaritse_lystig_yarn

Aikaisemmin en ollut siis kutonut mitään näin ihanaa enkä kertoimen avulla, joten välillä piti pidättää ihan henkeä, kun jännitti niin paljon, että onnistunkohan. 🙂 Oman jännityksen aiheutti myös se, että minulla oli lankaa neljä vyyhtiä, mistä vain kaksi ilmeisesti oli samaa värjäyserää: ne eivät vyyhteinä eivätkä kerillä näyttäneet kovinkaan erilaisilta, mutta kutoessa sävyerot olivat selvästi nähtävissä. Siksi raidoitin aina kerän vaihtumiskohdassa, minkä valitisin ihan summanmutkassa yrittäen huolehtia kuitenkin siitä, että lankaa riittäisi vielä hihoihinkin.

Raidoittaminen onnistui, mutta nyt jälkiviisaana saattaisin vaihtaa vyyhtien kutomisjärjestystä. Tarkkasilmäiset ehkä erottavat, että aloitin vyyhdillä, mikä olin pinkein ja jatkoin rinnan kohdalla tummimalla. Helmasta tuli kaikista vaalein osio, sillä sen kudoin samasta värjäyserästä olevilla vyyhdeillä, joissa oli eniten valkoista.

mondayfunday_neule_maaritse_back

Joten note to myself, että ensi kerralla speckle-langasta kutoessa pitää tehdä mallitilkut kaikista vyyhdeistä, jotta värien sommittelu onnistuu paremmin. Lopputulos kun olisi voinut olla vielä kivempi, jos olisin aloittanut vaaleimmilla, jatkanut pinkillä ja jättänyt tummimman helmaan. Muttei tämäkään huono, ei huono lainkaan, vaan …

mondayfunday_rosala_neule_maaritse

 täydellinen kesäneule, lämmin ja pehmeä, mikä sopii sadetakin alle. 😉

maaritse_sadepilvi_merella

Satoi tai paistoi, mukavaa juhannusta itse kullekin! 

Toukokuun keskeneräiset

Craft Candidate -blogissa on Keskeneräisten keskiviikko -postaussarja, missä Teresa esittelee niin omia kuin muiden keskeneräisiä töitä linkitysmahdollisuuden kautta. Tarkemmat tiedot tästä kuukausittaisesta postauksesta löydät täältä, klik!


Viime kuussa keskeneräisten esittely jäi välistä, koska jokin kamala tauti riivasi monta viikkoa, ja siksi arki suttasi paikallaan. Keskeneräisiä kertyikin melkoinen määrä, joten tässä postauksessa keskityn vain villaisiin.

Tekeillä olevaa Rosala-neuletakkiani olen vilautellut jo moneen otteseen niin täällä blogissa kuin Instagramissa. Tässä se taas tulee! 🙂 Nyt se on nappeja vaille valmis eli mielestäni vielä kesken: jos ajattelen sen olevan valmis, tippuu se mielen päältä pois ja napit jää ostamatta sekä takki pitämättä.

maaritse_rosala_neule_keskeneraisten_keskiviikko

Mieluisia nappeja en ole vielä löytänyt. Enkä osaa ottaa tästä kunnollisia kuviakaan…

maaritse_rosala_keskeneraisten_keskiviikko.jpg

… eli kuvista tuli suttuisia enkä saanut millään kaikkia langan ihania väripilkkuja oikein kuvattua. Omalta koneelta katsottaessa seuraavat kaksi kuvaa oli kyllä sinne päin, mutta puolestaan kännykältä tarkistaessa kuvissa jotkin värit näyttäytyvät hallitsevan räikeinä.

maaritse_monday_funday_lustigyarn

Rosalaan päädyin siksi, että halusin tuoda tämän langan esille yksinkertaisessa mallissa. Olin siinä ehkä väärässä, sillä resorissa väripilkut tulevat todella kivasti esille. Specklelankaa voisi siis sittenkin käyttää johonkin pintaneuleeseen, kuten esimerkiksi…

maaritse_kierretty_resori_hihansuu

… Joji Locatellin Glacier-tunikaan.

maaritse_glasier_tunic

Omani ei kylläään muistuta jäätikköä, vaan pikemminkin revontulia. Värivalintani tosin epäilyttää, vaikka vyyhdillä nämä värit näyttivät niin hyvältä yhdessä. Ehkä kapeampi raita tai ihan yksivärinen olisi ollut parempi, mutta harmittavasti vihreä ei yksin siihen riitä.

jyvaskylan_neulefestarit_markkinoilta

Purkaminen ei kuitenkaan kiinnosta, koska malli on minulle todella istuva. Lisäksi minulle on kodinperintönä opetettu, ettei keskeneräistä saa arvostella, joten tikuttelen nyt tämän loppuun ja katson, onko yhdistelmä hyvä vai huono. Lisäksi värit ovat myös kovin talviset, joten voi olla, että niiden yhdistelmä miellyttää talvella toisin, etteivät ne nyt vaan istu raikkaaseen kesävärimoodissa olevaan mieleen.

maaritse_glasier_tunika_raidat

Tai en nyt ihan kesämielellä ole, sillä myös sukkalaatikkoprojektissani on meneillään metsänvihreä Nalle-lanka. Ehkä tämä vihreä nyt on juuri se väri, mitä toipilaana tarvitsen, sillä vihreällä ajatellaan olevan parantava ja toivoa antavaa vaikutus. Muistaakseni erityisesti metsänvihreällä on vielä hermostoa tasapainoittava väri, joten eilen alkanut loma tulee todella tarpeeseen. 🙂

maaritse_villasukkalaatikkoprojekti_vihrea_nalle_lanka

Onko sinulla tällä hetkellä jokin tietty värikausi meneillään?

Helmikuun keskeneräiset

Vuoden vaihteessa Craft Candidate -blogissa Teresa aloitti Keskeneräisten keskiviikko -postaussarjan, missä hän esittelee niin omia kuin muidenkin keskeneräisiä töitä linkitysmahdollisuuden kautta. Tarkemmat tiedot tästä kuukausittaisesta postauksesta – kuinka tulla mukaan ja mitä muilla on meneillään – löydät täältä, klik!  


Keskeneräiseni eivät ole oikein edenneet sitten tammikuun ja syy on tässä:

maaritse_lystigyarn_puikoilla

En saa millään irrotettua tätä kudelmaa kädestäni! Ihan kamalan koukuttavaa. Kyseessä on Lystigin Merino Single -lanka, mikä on ihan järkyttävän pehmeää. Ja nämä Monday Funday -värit. Aivan taivaalliset!

maaritse_lystigyarn_mondayfunday_vyyhdit

Lanka on vahvuudelltaan fingering eli se on ohutta ja siksi nurjat kierrokset tuntuvat kahden ja puolen puikoilla ottavan ikuisuuden. Langan ohuuden vuoksi tähän joutuu myös keskittymään kovasti, että silmukat tulee kudottua kokonaisina halkaisun sijaan. Tämä ei siis ole mikään televisioneule, mutta en vaan malttaisi odottaa, onnistuuko tämä. Siksi aina viimeistä kierrosta seuraa vielä yksi…

maaritse_lystigyarn_mondayfunday_ikkunalla

Ohueen lankaan tottumattomana käsialani on hirveän epätasaista, mutta tiedän sen tasoittuvan pingottaessa, joten se ei huoleta. Enemmän neuleen valmis väripinta mietityttää, että millainen siitä loppujen lopuksi tulee: myyjä suositteli raidottamaan kerien vaihtumiskohdissa, koska kyseessä on käsinvärjätty lanka, joten jokainen vyyhti oma uniikki taideteoksensa. Olenkin raidoittanut, mutten tiedä, raidoitinko tarpeeksi. Ja olisiko sittenkin pitänyt raidottaa ihan koko takki…

maaritse_lystigyarn_mondayfunday_keskenerainen

Oman jännityksensä tuo vielä se, että valitsin malliksi Rosala-neuletakin, minkä Neulisti on suunnitellut hieman paksumalle langalle. En aio kuitenkaan kutoa sen kylkien ja käsivarsien pitsikuvioita, koska luulen, etteivät ne tästä langasta erottuisi. Mutta malliltaan Rosala oli vaan niin kiva, että halusin kokeilla, osaanko muuttaa ohjeen silmukkamäärät vastaamaan käsialaani. Kertoimen silmukoiden muuttamiseen laskin mallitilkusta tämän ohjeen mukaan, klik.

Yhden kerran jouduin ottamaan aloituksen uusiksi, mutta nyt vaikuttaisi tulevan sopiva liian suuren sijaan. Onneksi ylhäältä-alas kudottuna sovittaminen on niin helppoa!

maaritse_lystigyarn_mondayfunday_kera

Vaikka tämän piti olla vasta kesäksi, luulen, että joudun tekemään tämän valmiiksi nyt heti: jonossa olisi akuutimpiakin käsitöitä, mutta niihin keskittyminen ei vaan ole onnistunut. Sen sijaan olen huomannut kerta toisensa jälkeen istuvani tämä kädessä. Vyötärön kohdalla mennään…

Ps. Tästä langasta tuli mieleen, kun sen viime vuonna ostin Neulefestareilta, että oletko huomannut, että ensi kesän festariohjelma on jo julkaistu? ♥