Site icon

#neulekuvahaaste2018

Terveisiä sairastuvalta. Viime viikonloppuna alkanut flunssa vaivaa yhä, joten blogikin on ollut hiljainen. Hiljaisolo jatkuu varmasti vielä ensi viikollakin, sillä niin sitkeä tauti tuntuu nyt olevan.

Instagramissa minua seuraavat ovat kuitenkin varmasti huomanneet, että olen jaksanut osallistua toukokuussa alkaneeseen Nonnu Neulojan neulekuvahaasteeseen. Sen verran voimia on siis löytynyt, ja lepäillessä muiden haastekuvien seuraaminen on ollut mukavaa viihdettä. Haasteen kautta olenkin löytänyt uusia mielenkiintoisia ja inspiroivia neulojia seurattavaksi. 🙂

Ensimmäisenä päivänä aiheena oli neule ja minä. Kuvakammoisena jatkoin jälleen näiden päättömien kuvien sarjaani. Se jäi vähän harmittamaan, sillä oli kiva nähdä, keitä eri neuleiden takana oikeasti on. Mitenköhän kuvissa olemisesta tulisi luontevampaa?

Ensimmäisessä kuvassa on siis vuonna 2012 kudottu Annis-huivi. Kuvan etsin entisestä blogistani, ajalta jolloin oikeastaan vain kudoin ja virkkasin. Nykyiseltä ompeluinnoltani olin aivan unohtanut, mitä kaikkea aikaisemmin olenkaan tehnyt ja jaksanut värkätä. Esimerkiksi nuo nyppylät olivat aluksi ihan älytöntä nysväämistä, koska vahingossa katkoin monin kerroin puikon ympärille kudottuja silmukoita, mutta loppuen lopuksi kärsivällisyyteni palkittiin.

Toisena päivän aihe oli lanka, mihin valitsin meneillään olevan neuletakin lankakerän eli Lustig Yarnin väri Monday Funday.

Kolmantena päivänä esiteltiin, mitä on puikoilla nyt. Usein minulla on meneillään monta eri työtä, joista voi valita sen hetkiseen mielentilaan sopivimman. Aina ei siis jaksa keskittyä, jolloin tikuttelen perussukkaa: niitä voi kutoa ihan aivottamana ja niitä tarvitaan aina.

Neljäs päivä oli jo hieman vaikea, koska aiheena oli silmukkamerkki. En juurikaan käytä niitä, koska aikoinaan olen ostanut liian painavat ja tarkertuvat. Siksi olen yleensä solminut langanpätkistä merkkejä, mutta @mekkomummu vinkkasi, että parhaat merkit saa leikkaamalla vanhoista rintaliiveistä olkainten rinkulat irti. Näinpä! Huomaisin myös, että moni oli itse tehnyt merkkejä kevyistä aakkoshelmistä, joita muistin itsekin omistavani.

Viidentänä päivänä vuorossa oli käsinvärjätty. Kuvaan valitsin ensimmäisen sukkaa suuremman työn, minkä olen kutonut käsivärjätystä langasta. Tuo lanka on Louhittaren Luolan Väinämöinen ja neulehuppari on ylhäältä-alas kudottu Well Water Hoodie. Tämä neule valmistui viime lokakuussa ja käytössä lanka on pehmennyt ihan unelmaksi.

Tänään, kuudentena päivänä aiheena on keskeneräinen: toinen hiha vielä, ja viimeistelyt, niin kevyt ja kesäinen neuletakkini on valmis.

Haasteeseen voi osallistua koko toukokuun ajan, koska kaikkiin päiviin osallistuminen ei ole pakollista (minulta jäävät väliin ainakin päivät 21. Knit Along ja 22. Neuleseura, koska sellaisiin en ole osallistunut/kuulunut). Eli jos haluat vielä mukaan tai muuten vain kuvia seuramaan, vielä ehtii alla olevia linkkejä klikkaamalla:

Exit mobile version