Ilya-testineulonta

Vauhti ei korjaa virheitä, vaan tekee minusta impulsiivisen ja harkitsemattoman. Eli olen sairastelut viimeisen vuoden aikaan paljon kaiken maailman tauteja, mistä johtuen vähän sitä sun tätä olisi rästissä. Niin mitä teen. Kerään tekemistä lisää. Esimerkiksi syyslomalla, kun yritin ottaa ihan loman kannalta, ilmoittauduin Caitlin Hunterin testineulojaksi.

Että näin nyt meni. 😀 Kaikenlaista muutakin tässä taustalla on ollut vireillä, jotta ei pääse vapaa-aika liian vapaalta tuntumaan. 😉

Tässä vaiheessa en saa näyttää kuvaa koko neuleesta, mutta sen vilauttelu on kuulemma suotavaa. Eli tässä niitä nyt olisi, pilkahduksia tulevasta Ilya-neuleesta.

Lankanani on Tukuwool DK:ta, mikä pehmenee vielä käytössä. Siten kaulus tulee vielä asettumaan paremmin paikoilleen, muuttuu laskeutuvammaksi, mutta nyt yritin kuvata sitä sen kummemmin asettelematta, jotta malli tulee näkyviin.

Kaulus saattaa siis nyt näyttää vähän hassulta, mutta ei päällä tunnu mitenkään erikoiselta. Itseasiassa esimerkiksi takin kaulusten alla tuntui se kivalta. Kivalta tuntuu myös koko pusero istuvuudeltaan, mutta minulle epätavalliset värit saavat aikaan epävarmuuden, onko tämä sittenkään minun neule. Siksi etukäteen kävin jo Äiti Armaalla sitä sovituttamassa, josko se päätyisi hänelle ja minä voisin tehdä itselle uuden… 😀

Käsin kirjailtu

Testasin viikonloppuna Style Arcin Montana-mekkokaavan lisäosia, joiden ansiosta mekkoon sai tehtyä v-pääntien ja maltilliset hihat. Valitsemani lisäosat olivat siis pääntienosalta c ja hihojen 1.

Siinä samalla harjoittelin myös kirjomista eli mekon selkämykseen tein Jennifer Cardenas Riggsin Kirjonta nyt -kirjasta Valvova silmä -mallin.

Kirjontamalli oli vaikein, mitä olen ikinä tehnyt. Se onnistui melko hyvin ja sen tekemiseen meni melko tarkalleen kirjan arvioitu kymmenen tunnin tekoaika, vaikka vähän yksinkertaistin mallia sekä muutamassa kohdin käytin helpompia pistoja. Silti opin muutamia uusia pistoja vanhojen lisäksi sekä roppakaupalla kärsivällisyyttä. Ainoastaan värit olisivat mielestäni voineet olla toisenlaiset, mutta muliinilankajemmani olivat rajalliset ja niillä mentiin.

Myös mekko onnistui kohtuullisen hyvin. Kangasvalintani ei tainnut olla paras mahdollinen tähän, minkä vuoksi hihat hieman olkapäiltä pussittavat. Harteikkaana pyrin välttämään sitä, mutta kankaani oli nyt vaan liian jäykkää. Sen vuoksi mekon istuvuutta parantavat hihanpyöriön maltilliset rypytykset näkyvät päälle päin. Sehän ei ole siis tarkoitus, vaan niiden pitäisi ns. sulautua näkymättämäksi. Ainakin oletan niin, että viskoosista tehtynä näin kävisi. Minun kankaani oli mustaa palttinkangasta / Pure Waste.

Tosin en ole varma, miten hihojen pitäisi istua, sillä Style Arcin ompeluohjeet ovat usein hyvin vaillinaiset tai puuttuvat kokonaan kuten nyt. Kaava-arkillakaan ei ollut mitään merkintää rypytyksen tarpeellisuudesta, mutta ilman niitä en olisi saanut hihaa istumaan paikalleen. Eikä kaavan mallikuvassa ollut puhvihihoja, niin ainoaksi vaihtoehdoksi jää se, että rypytykset pyöriöllä tarvitaan istuvuuden vuoksi, mutta ompelun jälkeen ne eivät näy, mutta ne antavat tarvittavan väljyyden käsivarsien liikkumiselle. Tai jotain. 😀

Joka tapauksessa ompeluohjeiden niukkuuden tai puuttumisen vuoksi en voi suositella tämän kaavafirman kaavoja ihan aloittelijoille, jos et sitten pelkää ottaa haastetta vastaan. Toki poikkeuksiakin heidän valikoimissaan on eli joihinkin kaavoihin löytyy jopa ompeluvideoita, mutta pääsääntöisesti kokemukseni mukaan heidän ohjeet on yksinkertaistettu ja tiivistetty niin tehokkaasti, että niiden avulla ompelu on lähinnä heittäytymistä. 😉

Mutta palatakseni takaisin kirjontaan, niin tällä kertaa jopa nurja puoli näyttää melko siistiltä. Aikaisemmin en näin hyvin ole onnistunut, mutta nyt panostin ja tein rauhallisesti aloitukset ja päättelyt. Aikaisemminhan olen kirjonut peace-merkin huppariin ja t-paitaan sekä pullopostia tunikan taskuun.

Syksy on mielestäni nyt parhaimmillaan, niin en malttanut olla ottamatta monen monta fiilistelykuvaa.

Viimeiseksi fiilistelykuva sylin täyttävästä Bio Shetland -kasasta, mistä pitäisi tulla minulle värikkäin kirjoneuletakki ikinä!

Louize-pitsineule

Kesällä aloin ompelemaan Namedin off-shoulder mallista Ilma-mekkoa, mikä ei sitten omaan silmään istunutkaan. Kevyttä viskoosia en kuitenkaan halunnut haaskata turhuuteen, vaikka sen väritys ei niin mieluinen olekaan, niin jatkojalostin sen hameeksi.

Eli leikkasin hihat pois ja lisäsin kuminauhan vyötärölle ja TADAA – siinä se on epäsymmetrisineen helmoineen. Mutta seuraava haaste oli miettiä – minun mielestäni – omituisen väriselle kankaalle yläosa, jotta se ei jäisi kaappiin käyttämättömänä.

Lankajemmoistani löytyi hameen kanssa yhteensopivaa violettia BC Garnin Semilla-lankaa. Malliksi valikoitui kesäisen keveä pitsinen Berangere Cailliaun Louize-pusero, mikä neulotaan ylhäältä-alas saumattomasti.

Malli oli helppo, kun alkuun oli päässyt, selkäpuolen lyhennettyjen kerrosten yli. Neulomisen suhteen suurin haaste olikin – jälleen – merinolangan venyvyyden arviointi: viimeistelyn pesun yhteydessä neuleen vyötärömitta muuttui reilusti lähemmäksi lantiota. Hihoja en tehnyt ennen kastelua edes loppuun, vaan jätin niiden silmukat kaapeleille lepäämään ja viimeistelin vasta kuivumisen jälkeen. Tämä oli hyvä ratkaisu, sillä jouduin purkamaan lähes viisi senttiä pois, jotta sain haluamani hihapituuden.

Tykkään, että neuleesta tuli nätti ja monikäyttöinenkin, vaikka ajatuksissani se odottaa lähinnä ensi kesää. Kaapistani tosin löytyy useampikin paksumpi neule hameen kaveriksi, jos sitä aikaisemmin haluan käyttää: musta No Frills, huurteinen Cumulus, magneta No Frills sekä turkoosi Querencia.

Mutta auringosta huolimatta, hameen keveys ja puseron pitsisyys ei enää oikein houkuta.

Mielikuvissani näenkin vahvasti neuleen alla valkoisen topin…

ja jalassani valkoiset tennarit, kun viiletän kesän ensi säteiden alla. 🙂

Mukavaa lauantaita! ♥

Ghost Horses

Edellisessä postauksessani vilauttelin tätä työn alla ollutta neuletta, mikä on Caitlin Hunterin suunnitelma Ghost Horses. Ohje siihen löytyy ainakin Ravelrystä maksullisena ja englanninkielisenä.

Musta lanka oli minulle uusi ihana tuttavuus, Myssyn kaksisäikeistä suomenlampaan luomuvillaa fingering-vahvuisena♥. Liukuvärjätty lanka oli puolestaan Katia Merino Baby Degradé -merinoa, mikä aiheutti minulle yhtä aikaa ihastusta ja vihastusta: pusero tuli reilussa viikossa valmiiksi, kun oli pakko neuloa koko ajan, jotta näin kauniit värin vaihtumiset. Raivoneulomisen lisäksi koin epävarmuutta hihojen suhteen, kuinka ne olisi järkevin toteuttaa, jotta lopputulos ei olisi liian levoton eikä turhia jämälankoja jäisi.

Päätin pätkiä vartalo-osaa neuloessa pienet kerät hihoja varten tiedostaen, etten todennäköisesti saa kerättyä molempiin hihoihin samoja sävyjä saman vertaa. Keräsin niitä nökkösiä täysin sattuman varaisesti, kun en osannut määrällisestikään aavistella, kuinka paljon niitä tarvitsisi suhteessa vartalon raitoihin. Hihoja aloittaessani olin sitten niin epävarma, että mielessä kävi neuloa tästä ohjeen mukaisesti lyhythihainen ja jättää keräämäni pikkukerät käyttämättä.

Ohjeen toinen hihavaihtoehto olisi ollut 3/4-osa hiha, mutta hylkäsin myös sen ajatuksen hetken pähkäiltyäni. Ajattelin, että ilman täyspitkiä hihoja pusero todennäköisesti jää melko vähälle pidolle. Siksi otin riskin ja neuloin pitkät hihat vartalon väriraitoja mukaillen, mutta kuitenkin taloudellisesti yrittäen hyödyntää ne pienet kerätyt kerät kokonaan.

Hihat näyttävät ihan hyviltä, vaikka raidat eivät täysin osu yhteen. Silti kokonaisuus pysyi hallittuna. Muutama muu asia ei sitten niin hyvin mennytkään, kuten kaarrokkeen korkeus. Hitsin vie, kun unohdin – taas – kuinka venyvää merinolanka on. Yleensä kastelen kaarrokkeen ennen kuin erottelen vartalon ja hihat toisistaan, mutta nyt käsiala oli niin siisti, etten kokenut sille tarvetta. Jälkiviisaana voin enää todeta, että olisi se nytkin kannattanut. Sillä tavoin olisi tullut tarkistettua kaarrokkeen korkeus ja olisin välttänyt roikkuvat kainalot. Ne syntyivät siis viimeistelypesussa, koska lanka, kaarroke, venähti kastuessaan useamman sentin.

Koska hihat yleensä venyvät viimeistellessä hieman, neuloin niistä alun perinkin liian lyhyet. Niistä tuli siis kastelun myötä sopivat. Venynyt kaarrokekaan ei niin haittaa, sillä väljyyttä neuleeseen tuli lisää suhteessa muuallekin. Tuon väljyyden myötä esimerkiksi käsiä voi liikutella roikkuvista kainaloista huolimatta ilman, että puseron helma nousisi liiaksi.

Mutta pääntielle tullut lisäväljyys ei ollut hyvä, mitä kuroin pienemmäksi neulomalla 2 oikein, 2 nurin -resorin alle toisen pääntien liukuvärjätyllä merinolangalla: keräsin resorin nurjalta puolelta silmukat, neuloin sileää nurjaa resorin reunaan saakka ja päättelin i-cord-reunuksella. Toinen pääntie näkyy hieman mustan alta violettina raitana. Samalla tavalla aikaisemmin korotin Uunimiehen Halibut-neuleen pääntietä, mutta tässä jätin reunan matalammaksi, koska merino. Ehkä se sieltä kastelun myötä venyy näkyvämmäksi. 😀

Kuvioneuletta jouduin sorvaamaan kaarrokkeessa, koska olin jossain vaiheessa lisännyt liikaa silmukoita. Virheeni tuli ilmi vasta haamuhevosia neuloessa: tuossa kohdin ylimääräisiä silmukoita oli yhdeksän. Mutta siitäkin selvisin ja vieläpä ihan hyvin, kuten hevosten alapuolella jatkuvan kuvion sovittelussa oikeaan silmukkamäärään. Onpahan originelli. 😀

Päässäni minulla on muuten mohairista ja merinosta neulottu Petite Knitin Oslo-pipo, minkä olen neulonut noin kolmisen vuotta sitten. Tämä taisi olla kolmas osloni, joista postaukset ovat olleet blogitilastojeni kärkisijoilla lähes taukoamatta useamman vuoden ajan. Ja jos ne jostain syystä ei ole klikatuimpien joukossa, syksyn myötä varmasti nousevat kärki viitoseen. Eikä suotta, sillä onhan tämä hyvä ja mutkaton malli.

Kaikesta säätämisestä ja raivoamisesta huolimatta, tulihan tästä ihana. Että ei muuta kuin nokka pystyyn ja kohti uusia pettymyksiä.

Meinaan, että ei minun merinolangat tähän loppuneet. Voi voi… 😅