Mohair Soldotna

Heipä hei! Blogissa ei ole ollut mikään luova tauko, vaan ihan sitä itseään eli KIIRE. Siis sellaista kiirettä, etten ole ehtinyt oikein sauman saumaa ommella tai kerroksen kerrosta neuloa. Toki jossain välissä yritin, mutta mistään ei ole tullut mitään. Sen takia vino pino keskeneräisiä ompeluksia odottaa ratkojaa ja neulomisen suhteen yritän niellä tämän kirjoneulepuseron kaikki komeat virheet. Kiireessä stressi on siis siirtynyt käsien kautta tekemiseen ja viimeisen kuukauden ajan olen saanut aikaiseksi virheitä koko vuoden edestä.

Eli tätä pitkähihaista ja -helmaista Caitlin Hunterin Soldotnaa olen pakertanut koko syksyn tuskallisen hitaasti: sen tekeminen on ollut sellaista raivoneulontaa kaiken maailman säätämisen ja virheiden vuoksi, että Uunimies meinasi laittaa koko neuleen muutamaan otteeseen jo jäähylle. 😉 Esimerkiksi pääntien tein kolme kertaa uusiksi ennen kuin se miellytti silmää ja hartialinjaa. Alkuperäisessä mallissahan pääntie on pienempi ja hartialinja pullonkaulan muotoinen, mikä ei sovi minun suoralle hartialinjalleni.

Pääntietä takaa muotoilevat kerrokset tein jo pääntien resoria neuloessa.

Soldotnan kaarroke on melkon nopea tehdä, mutta nuo piskut miehustassa ja hihoissa. Yök! Ne menivät ihan miten saattuun. En kuitenkaan purkannut, koska ajattelin, etteivät ne erotu. Pah ja pöh! Erottuvathan ne.

Enkä ymmärrä, mitä tuolle oikealle hihallekin tapahtui! Pilkut ovat jonossa kuin ristipistotyössä. Mutta myös ne annoin olla, vaikka yleensä en kestä tuollaisia virheitä. Se tuntuu siltä, että kaikki vaiva ja veivaaminen menee hukkaan. Että jos tehdään, niin sitten tehdään kunnolla. Mutta nyt en vaan löytänyt sellaista sisua itsestäni. Kumma juttu.

Myös koon suhteen epäonnistuin, sillä tästä tuli liian istuva erityisesti hihojen suhteen. Olin ajatellut steekata tämän neuletakkiksi, mutta ei tätä voi, koska alle ei mahtuisi mitään. Lisäsin kyllä hihoihin enemmän silmukoita kainaloiden alle, muttei lisäykseni nyt vaan riittänyt.

Mutta myönnettävä on, että puseron jalokivivärit ovat kauniit: smaragdin vihreät langat ovat Amore 240 (merino) sekä Gepard Kid Seta (kidmohair) ja ametistin violetit Filcolanan Arwetta (merino) sekä Anisia (kidmohair). Laventelin värinen pohjalanka on Extrafine Merino 120 -lankaa. Puikkona olivat 3 mm (resorit) ja 3,5 mm kaapelit. Yhteensä lankaa puseroon kului 460 grammaa.

Lisäksi sain kulumaan tämän puseron kuviohin melko hyvin vähäiset mohairlankavarastoni, mikä oli tavoitteeni. Niitä on jäänyt edellisistä projekteista jäljelle sen verran, ettei niistä oikein mitään saa yksinään tehtyä, mutten lisääkään halunnut tilata. Puseron kuviot ovat siis jämiä aikaisemmin neulotuista Copenhagen– ja No Frills -neulatakeista.

Vaikka viimeisin Taito-lehtikin sai postilaatikkoon kolahtessaan tuntemaan, että koko maailma irvailee sotkuisille langoilleni, hitaalle neulomiselleni ja kaiken kirjaville virheilleni, nyt puseron valmistuessa kiitollisuus alkaa hiiipiä mielen päälle. Muistan kuitenkin vielä kovin hyvin ne monet vuodet, kun sairastelin jatkuvasti huonon sisäilman vuoksi. Yhä oireiluni toisinaan eristää tehokkaasti kotiin muusta maailmasta, mutta nyt olen kuitenkin kiireesssäni saanut ollut olla mukana, olla osallinen ja osallistuva, sen sijaan, että elämä olisi vain kulunut päivästä toiseen. Sillä elämän ei pitäisi kulua, vaan täyttyä. Ja tekevällehän sattuu, joten ehkä nyt annan itselleni armoa ja kannan virheellisen puseroni ilolla.

Että nyt vain huokaisen ja puen mut villapuseroon, vien mut meren ääreen…

Miten on sinun laita virheiden suhteet – puratko vai voiko niiden kanssa elää?


Neulontavinkit Soldotnan muokkaamiseen:

  • Aikaisemmat lyhyet Soldotnani löydät täältä: Kirjoneulottu Soldotna Crop ja Pitkähihanen Soldotna
  • Pääntiehen loin 120 silmukkaa. Siirsin taakse tulevat muotoilevat lyhennetyt kerrokset pääntien resoriin (ks. kuva). Lyhennetyt kerrokset tein Käsityökekkereiden Veeran Nurin nurin -paitaohjeen avulla.
  • Kaikki resorit tein kierrettynä 1 oikein, 1 nurin 3 mm kaapelilla. Muutoin käytin 3,5 mm kaapelia.
  • Kaarrokkeen aloituksesta jätin pois kolme ensimmäistä kuvioriviä, koska aloituksen silmukkamäärä sopi suoraan neljännelle riville.
  • Kaarrokeen neuloin koossa kolme.
  • Lisäsin ohjeesta poiketen kainaloon 16 silmukkaa, jotta sain väljyyttä hihoihin ja vartalo-osaan.
  • Kainaloiden alta mitattuna pusero on noin 52 cm leveä.
  • Hihoissa vähensin silmukoita 65: een silmukkaan ennen vihreitä kuvioita. Ennen hiharesoria vähensin silmukat vielä 48:saan silmukkaan.
  • Hihoilla on pituutta reilut 40 cm kainalosta mitattuna.
  • Ennen helmaresoria vähensin silmukoita neulomalla joka 3. ja 4. silmukan yhteen.
  • Miehustalla on pituutta olkapäältä helmaan noin 60 cm.

Simppeli syyspipo

Vuosien varralla on tullut neulottua monenlaisia pipoja, joista vain yksi on ollut musta. Sekin on aina hukassa, joten tein varalle toisen.

Varsin hyvän teinkin, nimittäin Nurjan Jaska-pipon.

Muutin kuitenkin päälaen kavennukset, jotta sain tuollaisen piipulan päälaelle. 🙂 Kavennukset tein samalla tavalla kuin aisempaan Törröpipooni (Suuri Käsityö -lehti 2/2020).

Mutta muutoin neuloin ohjeen mukaan kokoni mukaan (päänympärykseni on 56 cm). Lankana minulla on Filcolanan Arwetta ja puikot 2mm kaapelit. Lankaa meni vaivaiset 56 grammaa eli vähän matalamman, jos olisin tehnyt, olisin selvinnyt yhdellä kerällä. Tosin pipo tuntuu tosi hyvältä päässä kahdeksan sentin käänteellä, että en ole ihan varma, kannataisiko pipoa madaltaa.

Tykkään kovasti pipon raidotuksesta, mikä kierretystä joustinneuleesta tulee. Raidat taitavat viehättää tällä hetkellä muutenkin, sillä ompelin itselleni samettitrikoiset leggingsit. Ah, mikä yhdistelmä: pehmeä samettinen struktuuri ja musta väri. ♥ Trikoo on Myllymuksuilta.

Vielä pitäisi Uunimiehelle tikutella oma pipo, mutta kokonaan alkuperäisellä Jaskan ohjeella. Ensin neulon kuitenkin jotain muuta ja pidän tauon pipoiluista, sillä kierretty joustinneule sattuu usein oikeaan kyynärpäähän. Pipotauolla yritän siis olla pahentamatta tilannetta, ettei vaan käy niin, että tulee pitempi tauko kaikenkaikkiaan.

Kipeytyykö teillä muilla kädet neulomisen huumasta?


Vakosamettinen Waver Jacket

Tätä takkia olen ponnistanut kauan! Takki on Papercut Patternsin Waver Jacket, jossa on huppu ja raglanhihat.

Ensimmäisen kerran kokeilin tätä kaavaa reilu vuosi sitten. Testimielessä ompelin tuolloin neuloksesta pitemmän, polviin saakka yltävän, hupparitakin. Sellaisen olisin tästäkin halunnut, mutta kokemattomuuttani olin ostanut liian vähän kangasta: ostin vakosametin jo pari vuotta sitten ohjeessa annetun mitan mukaisesti, mutta en ymmärtänyt tuolloin tarkistaa leikkuusuunnitelmaa. Nyt vasta huomasin, että etukappaleet leikattiin sen mukaan eri suuntiin, mitä sametin kanssa ei voi tehdä.

En tosin tiedä, onko vakosametin nukan kanssa niin tarkkaa, mutta en halunnut ottaa riskiä, että etukappaleet näyttäisivät eri värisiltä. Otin siis varman päälle ja tein kaavasta lyhyemmän version ilman vyötärön kiristysnauhaa. Lisäksi muutin sitä vanhan hyväski todetun ostoisen samettitakkini mukaisesti hieman a-malliseksi ja päällitaskut siirsin sivusaumoihin.

Takki on varsin helppo ommella, mutta muutokseni aiheuttivat ylimääräisiä haasteita. Suora helma kun ei enää näyttänyt hyvältä, kun muutin mallia a-malliseksi. Sitä piti pyöristää. Sinällään sekin oli helppoa, mutta vuorin onnistuin onnettomasti leikkaamaan liian lyhyeksi sitä muotoillessani. Joten sen kanssa meni oma aikansa, kun piti lisätä jatkopalaa ja sovitella…

Vuori on cuproa, mikä oli liukkautensa ansiosta hankalaa käsiteltävää, mutta tuntuu ihoa vasten ihanalta ja takki liukuu hyvin päälle ja pois. Eli kaikki se kiroaminen sen kanssa oli vaivan arvoista. 😀

Että kauan meni ennen kuin tämä valmistui: monta vuotta meni ensin kangasta hillotessa ja sitten koko kesä neppareiden laittoa jännittäessä. Olen siis ommellut tämän takin jo keväällä, muistaakseni huhti-toukokuussa. Se ei vaan ehtinyt kevätkeleille, kun kesä jotenkin yllätti, niin neppareiden laittaminen jäi. Mutta parempi myöhään, kun ei milloinkaan eli nyt se on valmis neppareita myöten, mikä oli ihan kamalan jännittävää. Eikä edes heti onnistunut, sillä pihdeistä huolimatta en saanut itse puristettua niitä riittävän tiukalle: hirveä tunne, kun kuulin neppareiden ropisevan lattialle takkia riisuessa. Mutta onneksi on tuo Uunimieheni, niin ne saatiin takaisin paikalleen tiukasti ja pysyvästi. ♥

Cleo-lappumekko

Siitä on melko tarkalleen kaksi vuotta, kun ompelin joustofarkusta Tilly and the Buttonsin Cleo-mekon. Tuolloin heti tuskailin, että mekosta tuli turhan mini. Päätin kyllä jo tuolloin pidentää mekkoa, mutta niinpä se vain jäi…

kunnes nyt. Jatkon lappumekon helmaa keväällä yli jääneellä takkikankaalla, vakosametilla.

Nyt tämä on minun mieleen eikä tunnu siltä, että pylly vilkkuu. 🙂

Otin riskin, koska mekko on ommeltu hiilenharmaasta joustofarkusta ja jatkopala joustamattomasta mustasta vakosametista. En edes tehnyt kaavaan kuuluvaa etuhalkiota helmaan, koska en tykännyt siitä: se ei minusta vaan näyttänyt hyvältä.

Alustavasti tuntumani on, että mekko päällä voi sujuvasti liikkua, joten riskinotto kannatti. 🙂 Vihdoinkin tätä voi pitää!

Muistan, kuinka pari vuotta sitten jännitin noiden haalarinappien laittamista. Nyt puolestaan jännitän nappien laittamista siihen keväällä tekemääni samettitakkiin. Se on siis neppareita vaille valmis. Huh, yritän ensi viikolla kerätä rohkeuden sen suhteen, ettei siitäkin tule parin vuoden projekti. 😀


Ompeluvinkki:

  • Ensimmäistä Cleo-lappumekkoa aloittaessani mietin, kuinka esipestä paksu farkkukangas ilman, että siihen tulisi pesun aikana rumia taitejälkiä. Nyt tiedän, miten niiden syntymistä voi yrittää estää! Niksi on se, että kangaspala pitää kastella jo ennen pesukoneen laittamista: märkä kangas on notkeampi eikä taitteita synny.