Site icon

Kirjailtu helppo talvisetti

Kun kymmenen vuotta sitten aloin taas kutomaan pitkän tauon jälkeen, tein tämän setin ensimmäisten joukossa. Tarkkoja ohjeita en enää muista, mutta jotain osviittaa voin kuitenkin antaa, jos satut innostumaan. Suorakaiteen mallisina nämä, pipo ja kämmekkäät, ovat ainakin hyvin yksinkertaisia, joten ilman tarkkoja silmukkamääriä ja puikkokokoja uskoisin, että voit onnistua. Jos et muuten, niin yrityksen ja erehdyksen kautta ainakin, kuten minäkin aikoinaan. 😉

En siis muista, minkä kokoiset puikkoni olivat, mutta lanka oli Novitan Rose Mohairia, joka oli jo monesta purkamisesta ohentunut. Siksi se piti kutoa kaksinkertaisena, jotta piposta tulisi riittävän paksu. Tuota lankaahan ei enää saa, muttei haittaa, sillä omasi voit kutoa ihan mistä tahansa langasta. Kirjailutkin ovat jotain Äiti Armaalta lainattuja jämälankoja.

Pipon voit kutoa joko pyörönä tai tasona oman mieltymyksesi mukaan. Omani kudoin tasona luoden silmukoita niin, että alareunan pituudeksi tuli n. 50 cm. Se oli sopiva mitta minun 56 senttiseen päähäni. Reunan sopivaan pituuteen vaikuttavat tietenkin myös langan joustavuus ja kunkin pään koko, mutta joka tapauksessa, sopivan silmukkämäärän – oli se sitten puoli metriä tai vähän yli tai ali – voit laskea joko kutomalla koetilkun (siihen löytyy ohje täältä) tai langan vyötetiedoista laskemalla. Koetilkkun (ts. mallitilkkun) kutominenhan on aina varmempi keino, mutta toki, se on myös hitaampi tapa.

Kun sopiva silmukkämäärä löytyy, kudo niin kauan, että kappaleella on korkeutta n. 22 cm, päättele ja ompele tarvittavat saumat kiinni. Oletan, että minä ompelin aloutusreunan kiinni pään päälle tulevaksi saumaksi, koska usein aloitukseni joustaa huonommin kuin päätelty reuna. Päätelmäni tein siitä, että piponi ei ole täysin suorakaiteen mallinen, vaan kapenee aavistuksen ylöspäin, ja siksi oletan siirtäneeni kireämmän reunan sinne.

Lopuksi koristelin pipon virkatulla kukalla, ja tein sen kaveriksi yhtä mutkattomattomat kämmekkäät kuin pipokin on. Ne ovat siis suorakaiteet, joilla on leveyttä n. 23 cm ja korkeutta n. 19 cm. Ompelin sivusaumat kiinni jättäen kuitenkin peukaloille reiät kolme senttiä ennen yläreunaa. Lopuksi kirjailin ne yhtä kömpelösti kuin piponkin, kun en nätimminkään osannut.

Naurattaa vieläkin, kuinka kirjoin nämä nätin mallin perusteella (jota en enää löytänyt) ja lopputulokseni on tämä! 😀 Mutta onhan nämä omalla tavallaan hienot. En siis osannut koristella näitä millään oikeilla kirjontapistoilla, vaan pistelin täysin musta tuntuu –fiiliksellä sinne sun tänne, missä pistonpaikka näytti olevan.

Kuvista näkee, että pitäsi kutoa jo uusi setti, koska tämä on jo niin nukkavieru. Mutta tykkään ihan hirveästi juuri näistä väreistä. Pipo on myös ihanan pehmeä ja menee syvälle päähän, mikä on suuri plussa pakkasella tai vinkassa ulkoillessa. Kämmekkäät ovat taas oivalliset hanskojen päällä, joita tykkään pitää talvellakin, koska ne kädessä autolla ajaminen on sujuvinta. Hanskat eivät kuitenkaan aina lämmitä tarpeeksi, joten kämmekkäät on helppo vetää hanskojan päälle tarpeen mukaan, esim. töissä välituntivalvojana ollessa.

Miehenikin, Unelmien Uunimies, tykkää pitää kämmekkäitä keväisin ja syksyisin. Hänelle tehtyjä voit käydä kurkkaamassa täällä, mutta älä ihmettele, vaikka siinä postauksessa käytän kämmekkäistä murresanaa kyntöset. Uunimiehen mukaan oikea nimitys olisi kätöset, vaikka olemmekin samalta murrealueelta lähtöisin. Blogisisarieni mukaan ne olisivat puolestaan kynsikkäät tai juurikin kämmekkäät, minkä käyttämiseen minäkin nyt päädyin, jotta tulisin ymmärretyksi. 😀 Mikä sinulle näistä monista, rakkaan lapsen nimistä, on tutuin?


 

Tämä postaus liittyy Blogisisarien Tervetuloa talvi -postaussarjaan, joka alkoi viime viikolla ja jatkuu aina helmikuulle asti: ensin vuorossa ovat talviset käsityöt, mutta tulossa on myös kotiin, hyvinvointiin ja ruokaan liittyviä juttuja. Eilen postausvuorossa oli Katarimarian proosallinen arki ja räpellykset -blogi, jossa nähtävissä hurmaava lehtikuvioinen alpakkaneule. Huomenna puolestaan vuorossa on Saippuakuplia olohuoneessa -blogin kiva ohje, kuinka tehdä raudoitusverkosta muistitaulu. Kaikki postaukset ovat nähtävissä täältä ja täältä, tervetuloa mukaan! 

Exit mobile version