Muutama itse tehty lahja

Meidän kahden aikuisen perheessämme ei lahjoja liiemmin jaeta, mutta jotain pientä kuitenkin. Tänä vuonna itse tehtyjä lahjoja Uunimiehelle olivat villasukat sekä kyntöset.

Villasukat kudoin siksi, että niitä ei ole koskaan liikaa, ja me molemmat viihdytään niissä kesät talvet.

joulusukka

vellunsukka

Ensimmäiset kyntöset olen kutonut miehelle jo vuosia sitten, mutta ne olivat jääneet käyttämättä tähän syksyyn saakka: hitaasti, mutta varmasti, mies ymmärsi vihdoin niiden käytännöllisyyden. Mielestäni ne olivat väreiltään kuitenkin jo vanhanaikaiset, että tein turhamaisuuttani uudet. Ja eihän kahdet parit vielä paljon ole: nyt voi vaikka hukata toiset (ja mielellään juuri ne vanhemmat, ruman väriset, mutta niinhän siinä ei tule käymään, eihän 🙂 ).

vellunkyntoset

vellunkyntonen

Koska aatto on ohi, nyt voi rauhassa fiilistellä joulua kotosalla. Esimerkiksi tänään ainakin aloitan tulevan vuoden joulukortit (miksi niin, klikkaa tänne), vaikka harmittavasti tämänkään vuoden kortit – ainakaan kaikki – eivät ilmeisesti ole vielä perille päässeet. Jospa tuleva vuosi olisi senkin suhteen parempi… Tosiaan, mitähän uusia kujeita kohta vaihtuva vuosi tuokaan mukanaan… Ihan jo alkaa jännittämään!

bloggaajankalenteri

2 thoughts on “Muutama itse tehty lahja

Vastaa