Kun vuosien tauon jälkeen aloin jälleen ompelemaan, olin ihan hirveä tiukkis. Mikään ei kelvannut, vaan aina löysin ompeluistani jotain vikaa. Kummallisinta oli, että ostovaatteissa hyväksyin kieroja saumoja ja muutakin virheitä, mutta itse tehtyihin suhtauduin ylikriittisesti.
Hide away-hupparia (Ottobre 2/2017) tehdessä tajusin tulleeni rennomaksi ompelijaksi: upotettujen etutaskujen saumat jäivät silittämisestäkin huolimatta ikävästi koholleen, joten yritin litistää niitä koristetikkillä. Tikkauksista piti tulla huomaamattoman pienet ja vielä sievätkin… No, näin ei käynyt. Silti mielessäni ei käynyt ratkominen, vaan ajatus, että ensi kerralla onnistun paremmin.
Huppukaan ei mennyt ihan ajatusten mukaan: halusin kokeilla kaksoisneulan sijaan jotain koneeni koristetikkiä alavaran kiinnittämiseen. Juu ei. Kaksoisneula olisi ollut tuttu ja turvallinen, että muistanpa senkin sitten ensi kerralla…
Aikaisemmin kaikki nuo olisivat menneet purkuun, mutta nyt pystyn enemmän nauttimaan ompelemisesta: parasta on itse tekeminen ja oppiminen. On löytynyt luotto siihen, että tämänkin asian vielä ajan kanssa opin. Rentouden ansiosta sovitustilanteissakin pystyn näkemään kokonaisuuden eikä pelistä heijastu pelkästään virheet.
Nyt tästä harrastuksesta alkaa nauttimaan, vaikka yhä hampaiten kiristelyä aiheuttavat huonosti istuvat kaavat, koska en osaa niitä (ainakaan vielä) muokata paremmin istuviksi. Tämänkin hupparin alaosa on liian suuri minulle, mutta en osannut sitä kaventaa upotettujen etutaskujen vuoksi. Mutta yrittämällä, kokeilemalla sekin asia varmaan ratkeaa ensi kerralla… 😀
Mitkä asiat saavat sinut nauttimaan käsitöiden tekemisestä tai harrastamisesta ylipäätään?
Vuosi väritepiaa-haasteen mukaan toukokuun värini on minttu. Tarkemmin haasteesta voit lukea Sirpukan solmuissa-blogista ja minun osallisuudestani puolestaan täältä, klik.