Applikointi-haaste

Viva! Eläköön käsityöt tai mitä ikinä sitten ikinä kukanenkin haluaa ilakoida. 🙂 Tämä PuuhakasPajan Hanna-tunika on tämän vuoden ensimmäinen ompelukseni. Käytin sen etukappaleeseen edellisen postauksen Smile-mekosta jäänyttä jämäpalaa eli Hujauksen Linnut -joustocollegea. Musta joustocollege on jostain, mitä en nyt muita, kun sitä hamstraan aina sieltä sun täältä.

Tämä on toinen hannani. Ensimmäisen tein jo kesällä, mistä tiesin kaavan sopivan ylävartalolleni. Alaosa puolestaan oli liian suuri, niin nyt yritin ensimmäisen testiversioni jälkeen siirtää tekemäni muutokset kaavaan. Niitä muutosten onnistumista siis testasin. Samalla osallistuin ompeluryhmäni vuoden ensimmäisen ompeluhaasteeseen eli A kuin applikointi.

Katsoin vuoden vaihteessa Yle Areenasta Frida Kahlo -dokumentin, niin siitä se ajatus sitten lähti. Dokumentti kosketti minua monella tapaa, mutta erityisesti nyt, kun vuoden vaihteessa pohdinnan alla oli, mitä menneestä vuoristoratavuodesta oli jäänyt käteen ja mitä ei, se nostatti tietynlaista kapinahenkeä minussa. Tiivistetysti siihen tyyliin, että pitäisi keskittyä vielä enemmän siihen, mikä oikeasti on tärkeää. Keskittyä enemmän siihen, mikä toimii ja onnistuu eikä kielteisesti siihen, mikä päinvastoin ei toimi eikä onnistu. Iloita eikä murehtia, koska kaikella on tapana järjestyä. Tavalla tai toisella, mutta lopulta kuitenkin.

Jatkoin Kahlo-teemaa selän puolelle kirjomalla geometrisesti tyylitellyn Fridan mustaa mustalle -tyylillä. Kuvan piirsin kahden värityskuvan avulla ja tikkasin ääriviivat kankaaseen ompelukoneella.

Eihän se tuolta selän puolelta ja vielä mustalla kirjottuna oikein mihinkään näy, että nyt pitää lopettaa tällainen nössöily. 😉 Viilaan kuvaa vielä selkeämmäksi eli yksinkertaisemmaksi ja teen sen seuraavaksi johonkin näkyvälle paikalle pelkäämättä, että se näyttää kummalliselta tai epäonnistuu jotenkin.

Päässäni minulla ei suinkaan ole vuoden ensimmäinen neule, mutta kun uusimmat ovat salaisia testineulontoja, niin ne jääkööt vielä pimentoon syksyyn saakka. Myös tämä pipo on vielä raakile, ensimmäinen protoni yhden suvun nuorimmaisen toiveen perustella, sillä nuo tädin mussukat ♥, niin ne nuoremmat kuin vanhemmat, osaavat hyvin hyödyntää aseista riisuvan asemansa minua kohtaan. Yhdellä heistä on siis sellainen pipotoive, että ihan piti itse alkaa ohjetta tekemään, kun en valmista löytänyt. Ihan vielä en vielä maaliin tällä päässyt, mutta lähellä jo olen. \o/


Applikointi-vinkit:

  • Applikoinnissa käytin apuna Prymin spraylimaa, jolla kiinnitin kirjaimet etukappaleeseen. Sprayliima on tarkoitettu tilapäiseen kiinnitykseen, joten kirjaimia pystyi siirtämään, jos ne eivät heti tulleet oikeaan paikkaan.
  • Applikoidessa joustava kangas pitää vielä tukea. Minä käytin tukikankaana silitettävää ja irti revittävää tukikangasta. Näin tikkaaminen onnistui eivätkä kirjaimet venyneet tai liikkuneet paininjalan alla.
  • Applikontiin hyvät vinkit löytyvät HommaHuone-blogista, täältä Applikaation lyhyt oppimäärä. Säädin täysin HommaHuoneen Sanne-Maijan ohjeilla ompelukoneeni, niin niillä onnistuin (toki piti ensin itse sooloilla jotain, mikä ei toiminut 😀 ). Ohjeista poiketen applikointitikki löytyi koneestani numerolla yhdeksän eikä seitsemän. Ompelukoneeni on Pfaff quilt experssion 720.

Smile-mekko

Uuden kaavan testaaminen tuntuu usein jo ajatuksena työläältä. Varsinkin silloin, jos kaava on ostettu itselle täysin uudelta yritykseltä, joten ei ole kertynyt kokemusta heidän mitoituksesta. Siinäpä sitten pähkäillä, mikä koko olisi hyvä valita, että menisi edes jokseenkin sinnepäin…

Näin oli tämän uuden kaavan, Smile-mekon, kanssa: se on odottanut oman aikansa, että jaksoin pähkäillä kaavan istuvuutta. Halusin kuitenkin kokeilla sitä, koska se vaikutti hauskan malliselta, sellaiselta mutkattomalta arkivaatteelta, missä on kuitenkin jotain.

Kaavan ostin Mutcat Desing House -nettikaupasta, mistä löytyy muitakin mielenkiintoisia kaavoja sekä ihania kangaskuoseja. Minun mekkoni on ommeltu Hujauksen Linnut-joustocollegesta.

Kokovalinta meni aika hyvin, vaikka pähkäilin kauan kahden koon välillä: M-koko vaikutti liian istuvalta kiristettävää vyötärönauhaa ajatellen ja L-koko taas aivan liian suurelta eli mietin, onko pienemmässä rypytysvaraa lainkaan ja suuremmassa puolestaan ihan liikaa. Lopulta valitsisin pienemmän koon, koska muutoin alaosa olisi käynyt turhan suureksi. Siinä usein kohdallani on väljyyttä muutoinkin liikaa, niin saati sitten tällaisessa runsaassa tulppaanin mallisessa alaosassa.

Nauhakujia jouduin nostamaan ylöspäin, koska ompelin ne kummallisesti mutkille. Merkkasin niiden paikat – omasta mielestä tietenkin 😀 – erinomaisen hyvin, mutta silti ne ikään kuin tipahtivat kylkiä kohti rumasti alaspäin.

Mutkaisuus saattoi johtua tosin siitä, että lisäsin nauhakujat jälkikäteen: ajattelin yläosan vähäisen väljyyden vuoksi, etten laita niitä lainkaan. Mutta valmis mekko tuntui kuitenkin nauhoja kaipaavan, joten ratkoin sivusaumoja vähän auki, lisäsin sirkkarenkaat sekä nauhakujat ja ompelin sivusaumat takaisin kiinni. Nauhakujien mutkaisuutta puolestaan sitten suoristin tekemällä rintalaskokset, mitkä jatkuvat jonkin matkaa myös selän puolelle. Nämä korjaukset piiloutuvat melko hyvin kirjavaan mustavalkoiseen kuosiin.

Tästä tuli varsin kiva! Mielestäni niin lintukuosi kuin käyttämättömäksi jääneet satiiniset kengännauhat sopivat tähän hyvin. Eikä sovi unohtaa, että tässä mekossa on TASKUT! ♥

Mekkokuvat on ottanut Uunimies, kun kävimme loppiaisajelulla Oulun taidemuseossa. Siellä oli Tanssi! Liikettä kuvataiteessa 1880-2022 -näyttely, minkä tavoitteena museon nettisivujen mukaan on esitellä suomalaisten museokokoelmien tanssia, tanssillista liikettä ja ruumiillisuutta kuvaavia teoksia 1800-lopulta nykypäivään. Näyttely kestää vielä sunnuntaihin 15.1. 2023 saakka.

Näyttelystä jäi monta asiaa pyörimään mielen päälle, mutta tässä teille maistiaisena Kerttu Horilan Naisten huone -teoksen naishahmoja. Asettelin niistä ottamani kuvat kertomaan tarinaa, miten minä nämä tulkitsin. Mutta jääkööt se minun mielen päälle, jotta sinä voit nauttia näistä tekemällä omasi. 🙂 Nähdään taas!

Lyhyempi Hulmuhuppari

Uusille blogin seuraajille tämä on uusinta uutta, mutta vanhoille saattaa tulla Déjá-vu-tunne tästä postauksesta. Onhan tämä lyhyen ajan sisällä jo kolmas Ommellisen Hulmuhuppari. Aikaisemmissa postauksissani täällä ja täällä taisin kuitenkin jo uhkailla, että yritän tehdä vielä yhden version, missä olisi lyhyempi helma.

Sen siis tein eli lyhensin helmaa 10 senttimetriä. Myös hihan mittaa vielä viilasin, sillä ensimmäisessä oli liian pitkä ja toisessa vähän liian sopiva (eli inasen liian lyhyt ehkä… ). Kolmas kerta toden sanoo, sillä nyt hihojen mitta on just eikä melkein.

Huppuun ei riittänyt enää kangasta, kuten ei ensimmäistä vihreätä tehdessä. Tämän lyhennetyn myötä annoinkin sen ensimmäisen Äiti Armaalle, vaikka se niin hyvin sopi minulle värinsä ja siihen sopivien asusteiden vuoksi, mutta kolme uutta Hulmuhupparia tuntui liialliselta yhdelle ihmiselle. Sitä paitsi ennen vuodenvaihdetta tein tämän lisäksi toisenkin mekon, uuden kaavakokeilun, joten mekkoja riittää. Se on tämän ompelun sokeri ja suola, kun kaikki pitää aina testata ennen kuin on hyvä: tehdä kuperkeikat eteen ja taaksepäin, jotta voi olla tyytyväinen.

Tykkään aikaisemmistakin, mutta tämä lyhyempi helma liikkuu tosi nätisti liikkeen mukana (olen 163 cm pitkä).

Että tämmöisiä vuoden viimeisiä ompeluksia. Palaan siihen uuden mekkokaavan testaukseen loppuviikosta tai ensi viikolla. Miten nyt kuvaaminen onnistuu… Tsau tsau siihen saakka! 😀

Hulmuhelma

Pitkästä aikaa ompelin!

Kyllä kannatti: sain uuden ihanan mekon ja löysin Uunimiehen yllätykset ompelupöydän laatikoista. Sieltä löytyi nimittäin joulukonvehteja, mitä tämä mekko päällä voi surutta syödä, kun malli on niin armollinen. Mieskin tuli niin iloiseksi, kun löysin hänen kuukauden takaisen yllätyksen: kuulemma kamalan pitkä aika olla kertomatta ja odottaa toisen hoksaamista. 😀

Mekkokaava on Ommellisen Hulmuhuppari, mutta joustocollegea ei riittänyt huppuun saakka. Pullonvihreä kangas on Kangaskapinalta ja lämmikkeenä olevat asusteet puolestaan linkkinä täältä: Oslo-pipo, kauluri ja kämmekkäät.

Hihat ovat minulle käänteen verran liian pitkät, mutta ne sujahtavat helposti piiloon. Mutta seuraavaan ne voin lyhentää, kuten myös helmaa, sillä mielestäni se voisi olla aavistuksen lyhyempi.

Tykkään! ♥