Ommellisen Lumous-kuosin suosio tempaisi minut kevättalvella mukaansa, vaikka värit, joita onnistuin saamaan, eivät ole minun värejä lainkaan: vaaleanvihreä on ehkä vähän tummanvihreää parempi.
Suuri kuosikaan ei lopen tuntunut omalta, vaikka kuinka pyörittelin kangaspalojani suuntaa ja toiseen. Ensimmäinen, tummanvihreä, tuntuikin aluksi kovin väärin leikatulta, että kukat menivät liian sivuun. Näin kuosi ei mielestäni pääse oikein oikeuksiinsa, ja sitä meni melko paljon haaskuuseenkin.
Olen ommellut tämän mekon jo keväällä, ja aika on tehnyt tehtävänsä: se ei enää näytä niin valjulta kuin silloin heti valmistuttuaan. Mutta tuo kukallinen hiha pistää yhä silmääni. Noin kamalaan kohdistukseen ei auta edes aika. 😀
Tämä on siis tehty muokkaamallani, jo aikaisemmin postatulla Relaxed-luottokaavalla.
Koska ensimmäinen Lumous-mekko ei mielestäni oikein onnistunut, hautautui vaaleampi kangaslaatikkoni pohjalle hyväksi aikaa. Mutta pari viikkoa sitten rohkaisin mieleni, ja leikkasin siitä mekon pidentämällä viimeisimmässä Suuri Käsityö-lehdessä (9/2018) ollutta Peura-tunikaa.
En tietenkään laittanut ylös kuinka paljon sitä pidensin, koska ajattelin asian muistavani… Hah, turhan optimistinen olin. Helman pidennyksen lisäksi lisäsin sivutaskut, koska ilman niitä en osaa enää olla, mutta muutoin mekko on täysin kaavan ja ns. normikokoni mukainen.
Melko onnistunut lopputulos, vai mitä? Että siinä missä ensimmäinen sai päättämään, etten ikinä osta enää näin suurta kuosia, varsinkaan hetken mielihalusta, vielä väärän värisenä, toinen mekko palautti uskoni. En kylläkään tiedä, onko se sitten hyvä vai huono asia…
