Käsin kirjailtu

Testasin viikonloppuna Style Arcin Montana-mekkokaavan lisäosia, joiden ansiosta mekkoon sai tehtyä v-pääntien ja maltilliset hihat. Valitsemani lisäosat olivat siis pääntienosalta c ja hihojen 1.

Siinä samalla harjoittelin myös kirjomista eli mekon selkämykseen tein Jennifer Cardenas Riggsin Kirjonta nyt -kirjasta Valvova silmä -mallin.

Kirjontamalli oli vaikein, mitä olen ikinä tehnyt. Se onnistui melko hyvin ja sen tekemiseen meni melko tarkalleen kirjan arvioitu kymmenen tunnin tekoaika, vaikka vähän yksinkertaistin mallia sekä muutamassa kohdin käytin helpompia pistoja. Silti opin muutamia uusia pistoja vanhojen lisäksi sekä roppakaupalla kärsivällisyyttä. Ainoastaan värit olisivat mielestäni voineet olla toisenlaiset, mutta muliinilankajemmani olivat rajalliset ja niillä mentiin.

Myös mekko onnistui kohtuullisen hyvin. Kangasvalintani ei tainnut olla paras mahdollinen tähän, minkä vuoksi hihat hieman olkapäiltä pussittavat. Harteikkaana pyrin välttämään sitä, mutta kankaani oli nyt vaan liian jäykkää. Sen vuoksi mekon istuvuutta parantavat hihanpyöriön maltilliset rypytykset näkyvät päälle päin. Sehän ei ole siis tarkoitus, vaan niiden pitäisi ns. sulautua näkymättämäksi. Ainakin oletan niin, että viskoosista tehtynä näin kävisi. Minun kankaani oli mustaa palttinkangasta / Pure Waste.

Tosin en ole varma, miten hihojen pitäisi istua, sillä Style Arcin ompeluohjeet ovat usein hyvin vaillinaiset tai puuttuvat kokonaan kuten nyt. Kaava-arkillakaan ei ollut mitään merkintää rypytyksen tarpeellisuudesta, mutta ilman niitä en olisi saanut hihaa istumaan paikalleen. Eikä kaavan mallikuvassa ollut puhvihihoja, niin ainoaksi vaihtoehdoksi jää se, että rypytykset pyöriöllä tarvitaan istuvuuden vuoksi, mutta ompelun jälkeen ne eivät näy, mutta ne antavat tarvittavan väljyyden käsivarsien liikkumiselle. Tai jotain. 😀

Joka tapauksessa ompeluohjeiden niukkuuden tai puuttumisen vuoksi en voi suositella tämän kaavafirman kaavoja ihan aloittelijoille, jos et sitten pelkää ottaa haastetta vastaan. Toki poikkeuksiakin heidän valikoimissaan on eli joihinkin kaavoihin löytyy jopa ompeluvideoita, mutta pääsääntöisesti kokemukseni mukaan heidän ohjeet on yksinkertaistettu ja tiivistetty niin tehokkaasti, että niiden avulla ompelu on lähinnä heittäytymistä. 😉

Mutta palatakseni takaisin kirjontaan, niin tällä kertaa jopa nurja puoli näyttää melko siistiltä. Aikaisemmin en näin hyvin ole onnistunut, mutta nyt panostin ja tein rauhallisesti aloitukset ja päättelyt. Aikaisemminhan olen kirjonut peace-merkin huppariin ja t-paitaan sekä pullopostia tunikan taskuun.

Syksy on mielestäni nyt parhaimmillaan, niin en malttanut olla ottamatta monen monta fiilistelykuvaa.

Viimeiseksi fiilistelykuva sylin täyttävästä Bio Shetland -kasasta, mistä pitäisi tulla minulle värikkäin kirjoneuletakki ikinä!

Louize-pitsineule

Kesällä aloin ompelemaan Namedin off-shoulder mallista Ilma-mekkoa, mikä ei sitten omaan silmään istunutkaan. Kevyttä viskoosia en kuitenkaan halunnut haaskata turhuuteen, vaikka sen väritys ei niin mieluinen olekaan, niin jatkojalostin sen hameeksi.

Eli leikkasin hihat pois ja lisäsin kuminauhan vyötärölle ja TADAA – siinä se on epäsymmetrisineen helmoineen. Mutta seuraava haaste oli miettiä – minun mielestäni – omituisen väriselle kankaalle yläosa, jotta se ei jäisi kaappiin käyttämättömänä.

Lankajemmoistani löytyi hameen kanssa yhteensopivaa violettia BC Garnin Semilla-lankaa. Malliksi valikoitui kesäisen keveä pitsinen Berangere Cailliaun Louize-pusero, mikä neulotaan ylhäältä-alas saumattomasti.

Malli oli helppo, kun alkuun oli päässyt, selkäpuolen lyhennettyjen kerrosten yli. Neulomisen suhteen suurin haaste olikin – jälleen – merinolangan venyvyyden arviointi: viimeistelyn pesun yhteydessä neuleen vyötärömitta muuttui reilusti lähemmäksi lantiota. Hihoja en tehnyt ennen kastelua edes loppuun, vaan jätin niiden silmukat kaapeleille lepäämään ja viimeistelin vasta kuivumisen jälkeen. Tämä oli hyvä ratkaisu, sillä jouduin purkamaan lähes viisi senttiä pois, jotta sain haluamani hihapituuden.

Tykkään, että neuleesta tuli nätti ja monikäyttöinenkin, vaikka ajatuksissani se odottaa lähinnä ensi kesää. Kaapistani tosin löytyy useampikin paksumpi neule hameen kaveriksi, jos sitä aikaisemmin haluan käyttää: musta No Frills, huurteinen Cumulus, magneta No Frills sekä turkoosi Querencia.

Mutta auringosta huolimatta, hameen keveys ja puseron pitsisyys ei enää oikein houkuta.

Mielikuvissani näenkin vahvasti neuleen alla valkoisen topin…

ja jalassani valkoiset tennarit, kun viiletän kesän ensi säteiden alla. 🙂

Mukavaa lauantaita! ♥

Oma raitapaita

Alkukesästä neulomani Maija ei istunut malliltaan päälleni, mikä jäi vaivamaan. Tuntui, että ajan myötä harmitus kasvoi kasvamistaan niin, että purkaminen ei innostanut, ei edes koko neuleen näkeminen.

Koska tykkäsin kovin Maijan raitaideasta ja värityksestä, minkä siihen valitsin, ajatus uudesta raitaneuleesta ei jättänyt rauhaan. Niinpä mietin, minkälaisessa mallissa parhaiten viihdyn ja ryhdyin hommiin.

Sovelsin aikaisemmin hyväksi havaittuja neuleita: hihoissa on nähtävissä samankaltaisuutta Nordiskan kanssa, raglanhihoihin ja v-pääntiehen katsoin osviittaa Cumuluksesta, raidoitukseen inspiroi Maija sekä kainaloiden muokkausvinkkejä mukailin – vielä postaamattomasta – Meiju K-P:n Querencia-paidasta. Lankanani olivat Louhittaren Luolan Väinämöistä väreissä noki, hallayö ja petrooli.

Päällä olevan hameen ompelin Eurokankaan ryppyviskoosista Suuri Käsityölehden ohjeella (6/2021). Kevyen kankaan vuoksi jätin taskut pois sekä lyhensin ylintä osaa. Sitä pitää lyhentää vieläkin, koska huomasin, että hame sopii minulle paremmin kuin käännän kuminauhavyötärön kaksin kerroin. Tuo ns. kääntövara pitää siis korjata pois, koska siten vyötärön rypytys asettuu sievemmin. Että miksi ei tehdä kunnolla, kun kerta voi. Varsinkin kun kyseessä on noin pieni ja helppo korjaus, mutta se vaikuttaa istuvuuteen paljon.

Tähän omaan raitapaitaan olen kyllä tyytyväinen. Tuli ihanan rento ja raikas.

Enää pitää vaan kerätä voimat, jotta jaksaisin kivuta harmivuoren yli eli purkaa sen ensimmäisen Maija-puseron. Loppujen lopuksi kuitenkin yleensä eniten harmittaa se, jos pusero jää käyttämättä ja ihanista langoista tulee vain hyllyntäytettä. Eipä ne taitaneet ihan ilmaisiakaan olla. 😀

Talvinen

Caitlin Hunterin Talvinen on varmaan kaunein kaarrokeneule, minkä olen tähän saakka tehnyt. Aloitin sen jo viime syksynä, mutta se jäi toista hihaa vaille. Itseasiassa se oli jo hyvän matkaa aloitettu, mutta ilmeisesti pelko epäonnistumisesta oli liian kova: oli helpompi jättää neule kesken, kun todeta epäonnistuneensa äärimmäisen kauniisti ja tasaisesti neulotun kaarrokkeen jälkeen.

Epävarmuuden syynä oli helman a-malli, mikä neulottiin muuttamalla puikkokokoa isommaksi helmaa kohden edetessä. Tämä tekninen seikka jäi minulta huomioimatta, kun neuleen aloitin. Se, että en lukenut ohjetta kokonaan heti läpi, saattoi oli ihan hyvä asia. Sillä jos olisin ollut huolellisempi, en varmaan olisi edes aloittanut koko puseroa, koska en tykkää neuloa ohutta lankaa suurilla puikoilla. Yleensä silloin neulomisesta katoaa mielekkyys, koska silmukat tuntuvat liukkailta ja koko homma menee jännittämiseksi sekä käsiala muuttuu usein vielä epätasaiseksi.

Mutta hyvinhän tässä kävi. ♥ Aloitin tämän neuleen siis viime syksynä haikein mielin seuraten samalla kesän kaikkoamista vähitellen pois. Tänä vuonna tuo haikeus oli tiessään, sillä korona on kurittanut vielä sen verran, että olen ollut yhä sairauslomalla: kotona ollessa tahtoo mennä sekaisin niin viikonpäivät kuin vuodenajat, kun ulkoilut ja kaikki muutkin menemiset ja tulemiset ovat jääneet vähiin.

Neuloin Talvisen kaikilta muilta osin ohjeen mukaan, paitsi hihoihin tein pitkät resorit. Ohjeen mukaisesti ne olivat jääneet hieman vajaiksi, mutta kokemuksesta talvella sellainen vajaamitta ei tunnu kivalta. Tilanne olisi ollut eri, jos pääntiestä olisi tullut väljempi, niin neuleen alle olisi voinut – ohjeen mallikuvien mukaan – pukea poolon, minkä hihat olisivat sievästi jatkuneet neuleen hiharesoroiden alta. Mutta ku ei. 😀

Ohjeessa oli myös nypyllinen kuviovaihtoehto, mutta minä tein omani ilman niitä. En vaan ajatellut niiden olevan sieviä.

Sen lisäksi, että malli on kaunis ja käsialani on siisti, onnistuin valitsemaan värit hyvin: pohjalanka on Louhittaren Luolan Väinämöistä värissä Magenta ja kuviovärini Bio Shetlandin nro 14 Sapphire (vaaleansininen) sekä Kässäkerho Pom Pomin Suoma Singleä värissä metsä (tummanvihreä) .

Onni oli myötä siinäkin mielessä, että Väinämöistä minulla oli kahta eri värjäyserää: yksi vyyhti poikkesi muista. Huomasin sen vasta, kun olin jo hyvän matkaa kaarroketta neulonut eli olin onnistunut valitsemaan juuri sen yhden erilaisen alkuun ja siinä tietenkin oli toisiin vyyhteihin nähden silmiinpistävän tummia kohtia. Voi vietävä, kun alkuun otti päästä! Mutta loppujen lopuksi ne tummat kohdat alkoivat näyttääkin oikein hyviltä tuossa kohdin, lintujen taustalla: ne ovat ikään kuin syksyisen taivaan tummanpuhuvia pilviä ( ensimmäisessä kuvassa näkyvät parhaiten) ja tuovat kaarrokkeeseen kolmiulotteisuutta. Kokonaisuudesta ne eivät siis pistä silmään, vaan pikemmin hivelevät. 🙂

Neuleen lisäksi minulla on jalassani itse tehdyt housut. Housuja en ole aikaisemmin tehnytkään, niin aloitin helpommasta päästä, trikoisista. Kaavana minulla oli Style Arcin Sailor Sue Palazzo Pants.

Valitsin tämän mallin juurikin helppouden vuoksi, vaikka ajattelin, että minulle ei sovi tällaiset leveät housut. Ehkä ei sovikaan, mutta voi voi, kuinka ihanat nämä ovat päällä. Trikoo on vielä Nuppu Printin pehmoista laatua. Ai että!

Helppoudestaan huolimatta jo nämä harjoitteluhousut osoittivat, että ihminen ei ole seppä syntyessään. Housujen kokovalintaa ja istuvuutta saan siis jatkossa harjoitella: pääsin heti tutustumaan haarakoukun muokkaamiseen, kuinka etuviikset saisi pois. Täysin en vielä muokkauksieni kanssa onnistunut, koska se olisi vaatinut kaikkien saumojen purkamisen ja housujen pienentämisen vähän sieltä sun täältä, niin menkööt nyt näin pitemmän yläosan kanssa. Seuraavien, pienemmän koon, kanssa sitten enemmän harsimista ja harjoittelua heti alusta lähtien. 🙂