Nova Midi Dress

Juhannushelteet yllätti, niin piti ommella nopeasti aatonaattona jotain kevyempää. Päädyin ompelemaan Style ARCin lyhyen version Nova Midi -mekosta, koska siihen minulla oli tarpeeksi kangasta ja sopivaa lankaa mökillä mukana. Kaavakin oli odottanut jo vuoden toteutumistaan. Lisäksi malli vaikutti helpolta, koska tässä ei ole nappeja, neppejä eikä vetoketjujakaan.

Kangas oli jokin vanha jemma, muistaakseni pellavan ja viskoosin sekoitusta. Muistelen, että tämän epätasaisen kankaan myyntinimi oli struktuuripellava. Kangas ei ole siis täysin sileää, vaan käden tuntuma on epätasainen ja pehmeän nahkea, mutta laskeutuvuudestaan, raskaudestaan, huolimatta kangas on ilmavaa. Eli täydellinen helteille.

Periaatteessa mekon olisi pitänyt onnistua helposti, mutta sen kanssa kävi samoin kuin yrittäisit olla silmät auki kovassa auringonpaisteessa: saattaa hetkellisesti onnistua siristellen, mutta ihan selvästi kaikkea ei näe. Näin kävi siis mekon vuoritetun yläosan kanssa: periaatteessa ohjeet olivat selvät ja tällä kertaa jopa kuvitetut, mikä tälle kaavafirmalle on erikoista. Yleensä heidän ohjeet on puristettu niin vähäiseksi kuin mahdollista, maksimissaan A4:n mittaisiksi. Eli tällä kertaa oli tarjolla harvinaista herkkua, kun oli kuvat sanallisten ohjeiden lisäksi. Mutta kun. Ymmärsin silti ohjeet väärin, niin hetki meni purkamisen ja miettimisen kanssa, että miten tämä nyt oikein pitäisi mennä

Onnistuin korjaamaan virheeni, vaikka rehellisesti hetken teki laittaa silmät kiinni ja työntää koko tekele roskiin. Tunteet veivätkin niin mukanaan, ettei edes mielen vieressä käynyt kysyä Googlelta ohjetta vuorin ompeluun. Vasta yöunien aikana nousi mieleen pari vuoritetun liivimekon ohjetta, jotka olin joskus monen monituista vuotta sitten lukenut. Tätä kirjoittaessani löysin myös Sew Along-tutoriaalin mekolle, mitä pitääkin ainakin vielä yhden mekon verran testata. 🙂

Ihanaa juhannusta! Nautitaan ♥

Mekkotunika ja Katinka

PuuhakasPajan kaavoista löytyy minulle useampi sopiva ilman sen suurempia muutoksia. Muun muassa olen ommellut useamman Pinja-hupparin. Myös Ulpu-treenishortsit haluaisin tehdä monen monessa värissä. Samaan listaan voin liittää myös tämän viimeisimmän kokeilun, Katinka-neulostakin.

Ompelin Katinkan Mereenin Kasvot-neuloksesta, mikä toimii erittäin hyvin tässä mallissa. Myös neuloksen leikkaaminen ja käsittely oli helppoa lukuun ottamatta paksuimpia kohtia (kuten mm. taskut), mitkä saivat koneeni vähän kiukuttelemaan. Ei mitään suuren suurta, mutta vauhtia piti hidastaa ja tarkistaa, että ompeleesta tuli varmasti pitävä. Testiversion teinkin joustocollegesta (postaan sen myöhemmin), mikä kaikin puolin sujui koneen kun koneen alla.

Koon valitsin rinnanympäryksen mukaan. Hihat ovat ainoastaan käänteen verran liian pitkät, mutta ne on helppo kääntää halutessaan sisälle päin. Leveän käänteen vuoksi ne pysyykin hyvin lyhyeksi käännettyinä.

Tässä on ihanan isot taskut ja muutenkin tykkään takin mittasuhteista. Hihat eivät ole kovinkaan leveät, joten tämä ei mahdu trendikkäiden leveiden hihojen päälle. Mutta Ommellisen Mekkotunikan päälle menee, minkä ompelin mustana juurikin siitä syystä, että se sopii sitten vähän kaiken kanssa yhteen.

Tässäkin on taskut. ♥

Mustan trikoo olen myös ostanut Ommelliselta, mikä pehmeydeltään sopii hyvin tähän malliin. Istuvuutta mekkoon tuo myös selän keskisauma, mikä on muotoiltu ja mitä luonnollisestikin voi tarvittaessa muotoilla lisää, jos selkäosa pussittaa. Omalla kohdalla muutokset suuntaan jos toiseen eivät olleet tarpeen.

Tämä mekko on sellainen mutkaton kesävaate, mitä voi käyttää pitkälle syksyyn neuletakin kanssa (kuten esim. JoJon tai Kurun). Niin, ja onhan kohta juhannuskin, tuo viileimmistä viilein keskikesän juhla. 😂

Helene

Vaikka kesä tekee tuloaan, ja neuloin Veera Välimäen Raidat-kirjasta Helene-kesäpuseron, en osaa jaotella neuleitani eri vuodenaikoina pidettäväksi. Aikaisemmin ehkä niin oli jopa siinä määrin, että en kesällä ikinä kokenut tarvetta neuloa, mutta virkata saatoin. Nyt on toisin, sillä neuleita tulee pidettyä milloin mitäkin. Esimerkiksi viime kesän pidetyin yläosani oli Bowline (mikä muuten on myös Veeran malli), sillä tunnetustihan Suomen kesä on niin lyhyt ja vähäluminen. 😉

Tämän Helenenkin näen niin puserona kuin liivinä, mitä voin pitää talven tullen poolon kanssa. Sen värit valitsinkin niin, että ne sopivat lähes kaikkeen muuhun: musta lanka oli jemmoistani löytyvää Cascade Heritage-lankaa ja raitaväriksi valitsin kirjan mallin innoittamana tweedlankaa.

Päädyin Isager Tweediin, koska siitä löysin itselle mieluisan väriyhdistelmän. Minua miellytti myös sen koostumus, sillä siinä on 70 % villaa ja loput mohairia. Eläväisestä pinnasta huolimatta, siinä ei siis ole keinokuitua, mutta ei myöskään mohairin pörröisyyttä. Kiva lanka, tykkään.

Kuten tykkään tästä puserostakin! Ensin epäilin kovin istuvuutta, koska olat tehdään sellaisella tekniikalla, mitä en ole koskaan kokeillut. Suuret hartiat ovat muutenkin ongelmakohtani, niin epävarmuuden tunne oli alussa suuri. Neuloin kuitenkin ”kiltisti” ohjeen mukaan kaiken muun, mutta ennen helmaresoria kavensi muutamia silmukoita. Siksi pusero ei ole alkuperäisen mallin mukaan laatikkomainen, vaan pusittaa. Puserossani ei myöskään ole ohjeen suosituksen mukaista 20 senttimetrin väljyyttä, koska mallitilkkuni tiheys oli hieman suurempi kuin ohjeessa. Eli minulle oikea koko olisi ollut kolmonen, mutta tiheyteni vuoksi neulon Helenen koon kaksi silmukkamäärillä, jolloin väljyys jäi vähän pienemmäksi.

Minusta tästä tuli just täydellinen. Tässä on kivana yksityiskohtana vielä erilaisia raitoja muitakin kuin vain neulotut. Esimerkiksi resoreiden kierretyistä oikeista silmukoista nousevat pystyraidat. Lisäksi vartalon lisäyksistä syntyivät kauniit reikäraidat olkapäille. Nuo lisäykset muuten pussittavat pahasti, vetävät koko yläosaa kasaan, saaden näyttämään koko tekeleen melko erikoiselta. Sitä ei tarvitse kuitenkaan säikähtää, koska ne silottuvat sievästi, kun valmiin neuleen kastelee.

Viimeistelypesun yhteydessä painellen venytin myös pääntien takaa hieman etuosaa korkeammaksi, koska huomasin sen sovitusvaiheessa nousevan hieman häiritsevästi edestä kaulalle lyhennettyjen kerrosten puuttumisen vuoksi. Tein ensimmäisen kerran näin, vaikka olen kuullut jo aikoja sitten, että joitakin lankoja voi muotoilla viimeistelyvaiheessa melko paljonkin. Ehkä aikaisemmin ei tälle tiedolle ole ollut käyttöä, mutta nyt se tuli testattua, ja se näytti toimivan.

Minä itse en ole puolestaan ollut muutamaan päivään oikein toimintakunnossa, vaan olo on kuin yläkuvassa: etuosa on selvästi keväinen, jopa kesäinen, mutta taustalla meressä on vielä paljon jäälauttoja. Ristiriitaisesti minäkin olen ollut kotona kuumeessa sälekaihtimien suojassa, jotta ei niin ärsyttäisi paikallaan olo. Olisi niin paljon kaikkea keväthommia, niin sairaana olemisen vuoksi haluaisin jarruttaa kevään ja kesän tuloa.

Mutta ei se auta. Eikä auttanut meri-ilmakaan, minkä ajattelin kuivattavan limakalvoja.

Että paikallaan on nyt vain oltava, maltettava vielä hetki, niin takaisin arkeen pääsee siten nopeammin. Lohtuna on kuitenkin jo uusi neule puikoilla, Raidat-kirjan Maija, uudenlainen merimiespaita. Melkoisen ihanan värisistä langoista raidat tulee tähänkin. Tosin myös Maija pitää neuloa oudolla ja uudella tavalla, ylhäältä-alas kylläkin, niin taas saa jännittää.

Toivotaan, että onnistuu. 😀


Helenellä osallistun raitojen yhteisneulontaan eli Instagramissa meneillään olevaan Stripes KAL:iin (#stripeskal2022). Neule sopii myös @Hommahuoneen neuleaiheeseen bingoon, kohtaan uusi tekniikka. Siinä olen jo ns. toisella kierroksella, koska ensimmäinen bingo (mikä löytyy Instagram-tilini kohokohdista) on jo valmis. 🙂

Kivoja ompeluprojekteja

Huh hah hei! Postaustahdissani oli pieni tauko, vaikka käsitöitä on koko ajan tullut tehtyä. Mutta valmiiksi on tullut melkeinpä yhtä ja samaa, peruspertsaa Ommellisen kaavoilla ja vieläpä lähinnä ensi syksyä varten, niin into kuvaamista ja postauksia kohtaan on ollut melko nollissa.

Paljon kaikenlaista mustaa on siis tullut ommeltua, mutta myös yksi ihastuttava väriläiskä: kaava on Ommellisen Lea-tunika ja trikoo Dream Circuksen Yhdessä-trikoota.

Postausten tekemiseen motivaatio on ollut heikko siitäkin syystä, että yhden Lean olen jo täällä esitellyt. Se koeversio, ensimmäinen, oli lyhythihainen mustasta trikoosta, niin nyt tein lisää vielä kaksi pitkähihaista. Niistä toisen siis ompelin DreamCircuksen värikkäästä trikoosta, minkä lopuista sain ommeltua vielä Ommellisen Sporttileggarit.

Toinen puolestaan on musta, jota voi helpommin yhdistellä vähän sen ja tuon kanssa. Tosin kirjoin sen oikeaan taskuun hauskan kuvion, kun en enää halunnut toista täysin mustaa tehdä.

Kirjontamallin ostin Etsystä Alifera-nimiseltä suunnittelijalta. Ihan se ei onnistunut ajatukseni mukaisesti, mutta eipä tuota hävetäkään tarvitse.

Paljon olen siis ommellut, mutta tosiaan montaa sellaista vaatetta, mistä olen jo postannut aikaisemmin. Ajatukset on myös jostain syystä jo tulevassa syksyssä, niin tuntuu turhalta postailla, kun minun ompelumojo ei vastaa vuodenaikaa. Lisäksi kaikki tehdyt on lähes joko mustaa trikoota, mustaa pontea, mustaa joustocollegea jne. Eli monesta syystä olen vähätellyt ompeluksiani, että mitäpä näistä huutelemaan.

Postausinnostus kuitenkin löytyi yllättäen tässä yhtenä iltana nukkumaan mennessä selaillessani tilaamaani Tiina Kaarelan Nyt on saumaa! -kirjaa. Sen viimeisiltä sivuilta, Lähteitä ja inspiraatiota -osioista, löysin blogini nimen.

Siellä se maininta, Maaritse – kivoja ompeluprojekteja, on Käsityökekkereiden ja Punatukan välissä. ♥ Ilostuin, että näinhän se on: ehkä projektini ovat kovin tavallisia (sekä mustia 😀 ) , mutta ovathan ne kivoja.

Ei tietenkään aina ole kivaa, varsinkaan uutta opetellessa. Esimerkiksi viime aikoina olen opetellut kreppilangan käyttöä saumurissa ja peittarissa. Erityisesti opettelun alla on ollut lycraisten leggareiden päällitikkausten tekeminen. Huh, ihan ei vielä suorat tikkirivit onnistu. Eri merkkiset kreppilangat myös aiheuttavat päänvaivaa, sillä siinä missä toisella ompelu onnistuu tuosta noin vain, toinen vaikuttaa saavan koneet ihan solmuun.

Mutta onhan se kiva huomata, että jossain kohdin lopputulos on jo ihan siedettävä. Että ehkäpä tämäkin vielä iloksi muuttuu!