Alkuperäinen Suvi Simolan Well Water Hoodie on nimensä mukaan kaunis sininen, raikas kuin kaivovesi, mutta minä kudoin omani villiviinin värisestä Väinämöisestä. Olen niiiiin ihastunut tämän käsinvärjätyn langan väriin, missä yhdistyvät puolukat, mustikat, juolukat sekä metsän kanervat. Punaisuudesta huolimatta mielestäni siis kovin metsäinen väri.
Huppari on tosiaan kudottu saumattomasti hupusta helmaan ja tein sen lähes ohjeen mukaisesti. Levensin vain hieman hihoja jättämällä osan kavennuksista pois ja miehustaa lisäämällä siihen nappilistan.
Nappilistan sijaan huppariin olisi pitänyt tulla kapea i-cord-reuna ja vain muutamia nappeja, mutta minä yritin nappilistan avulla lisätä huppariin hippasen lisää väljyyttä, koska en viihdy kovin tyköistuvissa vaatteissa. Onkin perin kummallista, miksi sitten tieten tahtoen valitsin istuvan mallin, vaikka en niissä viihdy.
Totuus on, etten uskonut saavani aikaiseiksi ohjeen mittojen mukaista takkia, koska käsialani yleensä löystyy jossain kohdin ylhäältä-alas kudottaessa, ja siksi neuleista tulee liian suuria. Jostain syystä nyt ei niin kuitenkaan käynyt, vaan oikea neuletiheys pysyi koko työn ajan ja lopputulos on istuva.
Täysin varma en ole, mutta oletan mitoissa pysymisen yhdeksi syyksi sen, että huppari kudottiin tasona, sillä kuulemani mukaan monilla pyöröneuleena kudottessa käsiala löystyy nurjien kierrosten puuttumisen vuoksi. Miksipä ei siis minullakin?
Toisena syynä oletan olevan langan, Väinämöisen, sillä se tuntui sopivan käsialaani: siinä oli jotain samaa tuntua kuin Kaisla-langassa, mistä kutominen on jotenkin toisia lankoja sujuvampaa, ja siten onnistuminen varmempaa eikä hartiatkaan niin rasitu.
Vielä tuota kaunista Väinämöistä olisi jäljellä vyyhdin verran. Mitähän siitä tekisi? Ehdotuksia?