Grain

Jotkut käsityöprojektit vievät paljon aikaa toteutuakseen. Tämä Anna Johannan Grain-pusero on yksi sellainen, sillä voitin jo kaksi vuotta sitten yhden bingohaasteen (ylläri, ylläri 😀 ) arpajaisista ohjeen. Langat ostin tuolloin saman tien, mutta neuleen aloittaminen on vaan jäänyt. Mutta nyt sain tämän tehtyä, koska Lankalaihis-ryhmän helmikuun suunnittelijana oli Anna Johanna, niin innostuin ottamaan työn vihdoin puikoille.

Koen, että kaikella viivyttelyllä oli tarkoituksensa. Että näin sen pitikin mennä: ensin harjoittelen pari vuotta kirjoneuletta ja lankadominanssia, niin tästä tulee kaunis. Sillä sellainen tästä tuli. Välillä piti vain istua ja ihailla, kuinka kaunista jälkeä olinkaan saanut aikaiseksi.

Neuletiheyteni kanssa jouduin säätämään pitkin matkaa, koska se jostain kumman syystä tuntui temppuilevan: kaarrokkeen tiheys oli liian pieni, mutta miehustassa se puolestaan leveni liikaa. Kaarroke vaikutti kuitenkin sopivalta, niin neuloin vain miehustan uudelleen ja tällä kertaa siitä puolestaan tuli liian sopiva.

Annoin olla, vaikka väljyys tai pikemminkin sen puute, ei ole mieleeni. Päätin tehdä tämän loppuun, kun olin kerrankin aloittanut ja kaarrokkeen kuviot olivat onnistuneet niin kauniisti. Päätin, että teen tämän loppuun, vaikka en koskaan itse tätä pitäisi: ehkä voisin tämän aarteen jollekin toiselle, koska romanttinen kuvio ei ehkä ole niin tyyliänikään.

Kerrankin olin vain tyytyväinen ja tyynen rauhallinen neulomisen vuoksi, ettei lopputuloksella tuntunut olevan väliä. Yleensähän kaikella, mitä teen, pitää olla tarkoin etukäteen suunniteltu tarkoitus. Enkä millään muotoa suunnittele tekeväni jollekin toiselle, koska koen sen vie kaiken ilon käsitöistä. Mutta nyt nuo ajatukset jäivät taka-alalle ja otin tämän ihan neulomisen ilosta sekä oppimisen kannalta.

Uutta tässä puserossa minulle ihan konkreettisesti oli kaksi tekniikka: lyhennettyjen kierrosten tekeminen vasta kaarrokkeen kuvion jälkeen ja rinnan muotolaskokset. Muutoin tämän neuloin tuttuun tyyliin saumattomasti ylhäältä-alas. Lankana minulla oli Cascade Heritage väreissä hunter green (5657) ja grey (5660).

Huurteinen Cumulus

Maaliskuun lankalaihikseni on edistynyt ainakin yhden huurteisen pilvenhattaran eli PetiteKnitin Cumulus-puseron verran. Lankana minulla oli Filcolanan Tilia-mohairlanka värissä Rime Frost, mikä suomeksi tarkoittaa kuuraa tai huurretta. Kaunis väri ja ihana nimi, mutta mitä hankalin kuvata.

Jokaisessa kuvassa väri toistuukin hieman eri tavalla. Lisäksi kuvissa väri taitaa lähinnä sinisenturkoosiin, vaikka siinä on mukana ripaus vihreääkin. Ensimmäisessä kuvassa taitaa väri olla parhaimmillaan, vaikka siinäkään ei vihreää näy, mutta kirkkaus on hyvä. Värissä pitäisi siis olla mukana aavistus samaa sävyä kuin yllä olevassa kortissa, mutta minä en saanut nyt kameraa rokkaamaan halutulla tavalla. Eipä siinä, turkoosi on saamien valokuvausoppieni mukaan hankalin väri kuvata, joten näillä kuvilla mennään hyvillä mielin. 🙂

Tämä malli on ihanan mutkaton, ns. aivoton työ, mikä tulee nopeasti valmiiksi.

Nopeaa valmistumista nopeuttavat saumattomuus ja i-cord-reunukset, millä hihansuut ja helma päätellään.

Myös pääntie viimeistellään i-cord-reunalla, mutta sitä varten silmukat tulee ensin kerätä. Mutta vaivaton viimeistelytapa sekin.

Tämä mohairlanka oli minulla kaapissa valmiina, kun ostin erään Atelier Jupen viskoosikankaan. Sattumalta siinä oli juuri samaa huurteista sävyä, niin tavoitteenani on tehdä siitä paitapusero tämän alle. Katsotaan nyt meneekö se syksyyn, koska kevät tulee kohisten…

Aikaisemmin olen neulonut jo kaksi Cumulusta. Ne tein ohjeesta poiketen yhdestä ja samasta langasta, niin en ymmärtänyt puseron nimeä täysin, koska lopputulos ei ollut näin hattaramainen, mitä kahdella mohairsäikeellä neulottuna tuli. Cumulus tarkoittaa siis hattaranmaista kumpupilveä, mitä tämä pusero muistuttaakin keveydellään ja pehmeydellään.

Aikaisemmat Cumulukseni:

Pinkkiä

Lankalaihiksen hengessä tammikuun lopulla otin puikolle vanhaakin vanhemman Filcolanan pinkin Arwetta-langan. Se on jäänyt nurkkiin pyörimään, koska väri on niin raikas. 😉 Pinkki on kyllä minulle mieluinen väri, mutta ihastuksestani huolimatta olen arkuuttani näiden räiskyvien lankakerien neulomista siirtänyt ja siirtänyt. Mutta nyt. Siinä se on, uusin neuletakkini.

Yhdistin pinkkiin Arwettaan Gepard Kid Seta -silkkimohairia värissä 1227.

Halusin takista v-kauluksisen ja raglanhihaisen enkä viitsinyt kahlata kaikkia netin ohjeita läpi, niin sovelsin jo olemassa olevia neuleohjeitani Cumulus-puseroa ja Muscari-neuletakkia: Cumuluksesta otin siis raglanhihat ja Muscarista puolestaan v-pääntien. Sopivat silmukkamäärät sovelsin mallitilkkuni ja näiden kahden ohjeiden pohjalta.

Muscarista muistoksi takkiin jäivät myös hihansuiden palmikoiden alut. Alun perin ajattelin mukailla Muscarin koristeellisia kädenteitä enemmänkin. Lopulta en tehnyt niin, koska mielestäni ne puuroutuivat liikaa mohairlangan pörröisyyden vuoksi. Hihansuiden kokeilut annoin kuitenkin olla, koska ne eivät juurikaan erotu eikä mohairlangan purkaminenkaan innostanut.

Muut tarvittavat resorit neuloin sitten ihan kierrettynä joustinneuleena eli 1 oikein takareunasta ja 1 nurin.

Mohairneuletakkia ei ole tarkoitettu ulkoiluun, niin kuvissa se ei – ehkä – ole niin edukseen. Sen kaveriksi olen suunnitellut poolopuseroa, mikä on vielä puolentoista metrin ribbitrikoopalana. 😉 Tulen siis kuvaamaan tämän vielä myöhemminkin, järkevimmissä vaatteissa kuin toppahousuissa ja neuleen alla mikälietoppisattuinytlaukustalöytymään… 😀 Takki olikin mukana vain viimeistelyä, nappien ompelua, varten.

Alla olevat neuleet ovat puolestaan sopineet hiihtoloman teemaan hyvin. Siinä ne toipuvat raittiissa talvisäässä iltanuotion savuista: ensin tein lumitöitä Halibut-puserossa, minkä jälkeen sytytettiin ulos nuotio, niin tarvin päälle lisää lämmikettä eli Hopin. Mukanani mökillä on vielä kolmaskin neule, Bowline-pusero, mikä on ehdottomasti paksuimmista neuleistani pidetyin. Se vaan yksinkertaisesti toimii niin kesällä kosteassa meri-ilmassa kuin kuivalla pakkassäällä. Lisäksi lanka on niin pehmeää, että se päällä voi ihan kevyesti tarpeen mukaan jopa nukkua.

Neuleita ei siis koskaan voi olla liikaa, eihän. ♥

Halibut-unisexneule

Tämä neule valmistui jo vuoden vaihteessa, ja nyt jo saimme se kuvattua. 😉 Neule on Caitlin Hunterin Halibut, mikä neulotaan ylhäältä-alaspäin ja pääntie muotoillaan takaa lyhennetyin kerroksin.

Malli on unisex-malli. Tämän neuloinkin miehelleni, mikä tosin tapahtui vahingossa: tumma, mutta kirkas havunvihreä on selvästi minun (talvi)värini, niin olisin tämän mieluusti pitänyt ihan itselläni. Kävi siis sellainen vahinko, että mallitilkusta huolimatta kaarroketta neuloessa huomasin neuletiheyteni olevan liian suuren. Purkaminen kävi kyllä mielessä, mutta hetken tuumattuani, sovitin keskeneräistä kaarroketta miehelleni. Ja sehän sopi, niin päätin tehdä tämän hänelle ja itselleni uuden eri langoilla.

Nämä halibutit eli ruijanpallas-kalat on neulottu suomalaisesta villasta, Tukuwool DK:sta. Tummanvihreä pohjaväri on nimeltään havu ja sinertävä kuvioväri puolestaan aava.

Vaikka neuleesta tuli suuri, tuli siitä lopulta meille Uunimiehen kanssa yhteinen: hänelle tämä on sopiva ja minulle reilu, oversize pusero, mitä voi käyttää leggingsien ja maihareiden kanssa. Itseasiassa minä olenkin jo nyt pitänyt tätä enemmän kuin mieheni.

Ainut asia, mikä rajoittaa minua tätä pitämästä, on pääntie-kainalomitan syvyys. Se on melkoisen reilu, minkä vuoksi se ei mahdu ihan kaikkien toppatakkieni alle. Lisäksi käsiä nostaessa, helma nousee tuosta syystä melkoisesti ylöspäin, mutta toisaalta tässä on reilusta helmalla mittaa, niin se ei niin haittaa.

Tuo mitta, pääntieltä kainaloon, on suurin ero oman ja mieheni Halibut-puseroiden välillä: eroa on noin kymmenen senttiä. Toki omani on myös kapeampi ja tarkoituksella lyhyempi, mutta päällekkäin aseteltuina, puseroissa ei niin valtavaa eroa ole, mitä saattaisi luulla. Tästä johtuen tämä malli istuu miehelleni todella hyvin, koska siinä on riittävästi tilaa hartioille sekä käsivarsille. Kokonaisuus ei ole kuitenkaan säkkimäinen, vaan suora miehusta kapenee hänellä vyötäröä kohden sopivasti istuvammaksi.

Ohjeen mukainen matala pääntie oli meille molemmille liian avara. Keksin pienentää sitä neulomalla kuviovärillä vihreän joustinneuleen alle toisen kauluksen: keräsin pienemmillä puikoilla, joilla neuloin kaikki puseron joustinneuleet, silmukat pääntien ja sileän neuleen reunasta. Ensimmäisen sentin jälkeen kavensin muutamia silmukoita (muistaakseeni yhteensä kuusi) tasaisin välein. Sen jälkeen jatkoin niin kauan, että toisella, sinisellä, kauluksella oli korkeutta yhden kerroksen enemmän kuin joustinneuleella ja viimeistelin sen päättelemällä i-cord-reunuksella.

Kauluksesta tuli näin oikein hyvä, sillä sain i-cord-reunuksella lisättyä pääntielle muutaman kaivatun sentin. Lisäksi alle tehty kaulus teki matalasta joustinkauluksesta napakamman ikään kuin kokoamalla sitä hieman kasaan. Eli näin pääntie pieneni ja istuvuus sekä ulkonäkö paranivat huomattavasti.

Enpä olisi uskonut, että joskus vielä neulon meille yhteisen puseron. Mutta näin nyt kävi ja hyvin kävikin. 😀