Helene

Vaikka kesä tekee tuloaan, ja neuloin Veera Välimäen Raidat-kirjasta Helene-kesäpuseron, en osaa jaotella neuleitani eri vuodenaikoina pidettäväksi. Aikaisemmin ehkä niin oli jopa siinä määrin, että en kesällä ikinä kokenut tarvetta neuloa, mutta virkata saatoin. Nyt on toisin, sillä neuleita tulee pidettyä milloin mitäkin. Esimerkiksi viime kesän pidetyin yläosani oli Bowline (mikä muuten on myös Veeran malli), sillä tunnetustihan Suomen kesä on niin lyhyt ja vähäluminen. 😉

Tämän Helenenkin näen niin puserona kuin liivinä, mitä voin pitää talven tullen poolon kanssa. Sen värit valitsinkin niin, että ne sopivat lähes kaikkeen muuhun: musta lanka oli jemmoistani löytyvää Cascade Heritage-lankaa ja raitaväriksi valitsin kirjan mallin innoittamana tweedlankaa.

Päädyin Isager Tweediin, koska siitä löysin itselle mieluisan väriyhdistelmän. Minua miellytti myös sen koostumus, sillä siinä on 70 % villaa ja loput mohairia. Eläväisestä pinnasta huolimatta, siinä ei siis ole keinokuitua, mutta ei myöskään mohairin pörröisyyttä. Kiva lanka, tykkään.

Kuten tykkään tästä puserostakin! Ensin epäilin kovin istuvuutta, koska olat tehdään sellaisella tekniikalla, mitä en ole koskaan kokeillut. Suuret hartiat ovat muutenkin ongelmakohtani, niin epävarmuuden tunne oli alussa suuri. Neuloin kuitenkin ”kiltisti” ohjeen mukaan kaiken muun, mutta ennen helmaresoria kavensi muutamia silmukoita. Siksi pusero ei ole alkuperäisen mallin mukaan laatikkomainen, vaan pusittaa. Puserossani ei myöskään ole ohjeen suosituksen mukaista 20 senttimetrin väljyyttä, koska mallitilkkuni tiheys oli hieman suurempi kuin ohjeessa. Eli minulle oikea koko olisi ollut kolmonen, mutta tiheyteni vuoksi neulon Helenen koon kaksi silmukkamäärillä, jolloin väljyys jäi vähän pienemmäksi.

Minusta tästä tuli just täydellinen. Tässä on kivana yksityiskohtana vielä erilaisia raitoja muitakin kuin vain neulotut. Esimerkiksi resoreiden kierretyistä oikeista silmukoista nousevat pystyraidat. Lisäksi vartalon lisäyksistä syntyivät kauniit reikäraidat olkapäille. Nuo lisäykset muuten pussittavat pahasti, vetävät koko yläosaa kasaan, saaden näyttämään koko tekeleen melko erikoiselta. Sitä ei tarvitse kuitenkaan säikähtää, koska ne silottuvat sievästi, kun valmiin neuleen kastelee.

Viimeistelypesun yhteydessä painellen venytin myös pääntien takaa hieman etuosaa korkeammaksi, koska huomasin sen sovitusvaiheessa nousevan hieman häiritsevästi edestä kaulalle lyhennettyjen kerrosten puuttumisen vuoksi. Tein ensimmäisen kerran näin, vaikka olen kuullut jo aikoja sitten, että joitakin lankoja voi muotoilla viimeistelyvaiheessa melko paljonkin. Ehkä aikaisemmin ei tälle tiedolle ole ollut käyttöä, mutta nyt se tuli testattua, ja se näytti toimivan.

Minä itse en ole puolestaan ollut muutamaan päivään oikein toimintakunnossa, vaan olo on kuin yläkuvassa: etuosa on selvästi keväinen, jopa kesäinen, mutta taustalla meressä on vielä paljon jäälauttoja. Ristiriitaisesti minäkin olen ollut kotona kuumeessa sälekaihtimien suojassa, jotta ei niin ärsyttäisi paikallaan olo. Olisi niin paljon kaikkea keväthommia, niin sairaana olemisen vuoksi haluaisin jarruttaa kevään ja kesän tuloa.

Mutta ei se auta. Eikä auttanut meri-ilmakaan, minkä ajattelin kuivattavan limakalvoja.

Että paikallaan on nyt vain oltava, maltettava vielä hetki, niin takaisin arkeen pääsee siten nopeammin. Lohtuna on kuitenkin jo uusi neule puikoilla, Raidat-kirjan Maija, uudenlainen merimiespaita. Melkoisen ihanan värisistä langoista raidat tulee tähänkin. Tosin myös Maija pitää neuloa oudolla ja uudella tavalla, ylhäältä-alas kylläkin, niin taas saa jännittää.

Toivotaan, että onnistuu. 😀


Helenellä osallistun raitojen yhteisneulontaan eli Instagramissa meneillään olevaan Stripes KAL:iin (#stripeskal2022). Neule sopii myös @Hommahuoneen neuleaiheeseen bingoon, kohtaan uusi tekniikka. Siinä olen jo ns. toisella kierroksella, koska ensimmäinen bingo (mikä löytyy Instagram-tilini kohokohdista) on jo valmis. 🙂

Grain

Jotkut käsityöprojektit vievät paljon aikaa toteutuakseen. Tämä Anna Johannan Grain-pusero on yksi sellainen, sillä voitin jo kaksi vuotta sitten yhden bingohaasteen (ylläri, ylläri 😀 ) arpajaisista ohjeen. Langat ostin tuolloin saman tien, mutta neuleen aloittaminen on vaan jäänyt. Mutta nyt sain tämän tehtyä, koska Lankalaihis-ryhmän helmikuun suunnittelijana oli Anna Johanna, niin innostuin ottamaan työn vihdoin puikoille.

Koen, että kaikella viivyttelyllä oli tarkoituksensa. Että näin sen pitikin mennä: ensin harjoittelen pari vuotta kirjoneuletta ja lankadominanssia, niin tästä tulee kaunis. Sillä sellainen tästä tuli. Välillä piti vain istua ja ihailla, kuinka kaunista jälkeä olinkaan saanut aikaiseksi.

Neuletiheyteni kanssa jouduin säätämään pitkin matkaa, koska se jostain kumman syystä tuntui temppuilevan: kaarrokkeen tiheys oli liian pieni, mutta miehustassa se puolestaan leveni liikaa. Kaarroke vaikutti kuitenkin sopivalta, niin neuloin vain miehustan uudelleen ja tällä kertaa siitä puolestaan tuli liian sopiva.

Annoin olla, vaikka väljyys tai pikemminkin sen puute, ei ole mieleeni. Päätin tehdä tämän loppuun, kun olin kerrankin aloittanut ja kaarrokkeen kuviot olivat onnistuneet niin kauniisti. Päätin, että teen tämän loppuun, vaikka en koskaan itse tätä pitäisi: ehkä voisin tämän aarteen jollekin toiselle, koska romanttinen kuvio ei ehkä ole niin tyyliänikään.

Kerrankin olin vain tyytyväinen ja tyynen rauhallinen neulomisen vuoksi, ettei lopputuloksella tuntunut olevan väliä. Yleensähän kaikella, mitä teen, pitää olla tarkoin etukäteen suunniteltu tarkoitus. Enkä millään muotoa suunnittele tekeväni jollekin toiselle, koska koen sen vie kaiken ilon käsitöistä. Mutta nyt nuo ajatukset jäivät taka-alalle ja otin tämän ihan neulomisen ilosta sekä oppimisen kannalta.

Uutta tässä puserossa minulle ihan konkreettisesti oli kaksi tekniikka: lyhennettyjen kierrosten tekeminen vasta kaarrokkeen kuvion jälkeen ja rinnan muotolaskokset. Muutoin tämän neuloin tuttuun tyyliin saumattomasti ylhäältä-alas. Lankana minulla oli Cascade Heritage väreissä hunter green (5657) ja grey (5660).

Huurteinen Cumulus

Maaliskuun lankalaihikseni on edistynyt ainakin yhden huurteisen pilvenhattaran eli PetiteKnitin Cumulus-puseron verran. Lankana minulla oli Filcolanan Tilia-mohairlanka värissä Rime Frost, mikä suomeksi tarkoittaa kuuraa tai huurretta. Kaunis väri ja ihana nimi, mutta mitä hankalin kuvata.

Jokaisessa kuvassa väri toistuukin hieman eri tavalla. Lisäksi kuvissa väri taitaa lähinnä sinisenturkoosiin, vaikka siinä on mukana ripaus vihreääkin. Ensimmäisessä kuvassa taitaa väri olla parhaimmillaan, vaikka siinäkään ei vihreää näy, mutta kirkkaus on hyvä. Värissä pitäisi siis olla mukana aavistus samaa sävyä kuin yllä olevassa kortissa, mutta minä en saanut nyt kameraa rokkaamaan halutulla tavalla. Eipä siinä, turkoosi on saamien valokuvausoppieni mukaan hankalin väri kuvata, joten näillä kuvilla mennään hyvillä mielin. 🙂

Tämä malli on ihanan mutkaton, ns. aivoton työ, mikä tulee nopeasti valmiiksi.

Nopeaa valmistumista nopeuttavat saumattomuus ja i-cord-reunukset, millä hihansuut ja helma päätellään.

Myös pääntie viimeistellään i-cord-reunalla, mutta sitä varten silmukat tulee ensin kerätä. Mutta vaivaton viimeistelytapa sekin.

Tämä mohairlanka oli minulla kaapissa valmiina, kun ostin erään Atelier Jupen viskoosikankaan. Sattumalta siinä oli juuri samaa huurteista sävyä, niin tavoitteenani on tehdä siitä paitapusero tämän alle. Katsotaan nyt meneekö se syksyyn, koska kevät tulee kohisten…

Aikaisemmin olen neulonut jo kaksi Cumulusta. Ne tein ohjeesta poiketen yhdestä ja samasta langasta, niin en ymmärtänyt puseron nimeä täysin, koska lopputulos ei ollut näin hattaramainen, mitä kahdella mohairsäikeellä neulottuna tuli. Cumulus tarkoittaa siis hattaranmaista kumpupilveä, mitä tämä pusero muistuttaakin keveydellään ja pehmeydellään.

Aikaisemmat Cumulukseni:

Pinkkiä

Lankalaihiksen hengessä tammikuun lopulla otin puikolle vanhaakin vanhemman Filcolanan pinkin Arwetta-langan. Se on jäänyt nurkkiin pyörimään, koska väri on niin raikas. 😉 Pinkki on kyllä minulle mieluinen väri, mutta ihastuksestani huolimatta olen arkuuttani näiden räiskyvien lankakerien neulomista siirtänyt ja siirtänyt. Mutta nyt. Siinä se on, uusin neuletakkini.

Yhdistin pinkkiin Arwettaan Gepard Kid Seta -silkkimohairia värissä 1227.

Halusin takista v-kauluksisen ja raglanhihaisen enkä viitsinyt kahlata kaikkia netin ohjeita läpi, niin sovelsin jo olemassa olevia neuleohjeitani Cumulus-puseroa ja Muscari-neuletakkia: Cumuluksesta otin siis raglanhihat ja Muscarista puolestaan v-pääntien. Sopivat silmukkamäärät sovelsin mallitilkkuni ja näiden kahden ohjeiden pohjalta.

Muscarista muistoksi takkiin jäivät myös hihansuiden palmikoiden alut. Alun perin ajattelin mukailla Muscarin koristeellisia kädenteitä enemmänkin. Lopulta en tehnyt niin, koska mielestäni ne puuroutuivat liikaa mohairlangan pörröisyyden vuoksi. Hihansuiden kokeilut annoin kuitenkin olla, koska ne eivät juurikaan erotu eikä mohairlangan purkaminenkaan innostanut.

Muut tarvittavat resorit neuloin sitten ihan kierrettynä joustinneuleena eli 1 oikein takareunasta ja 1 nurin.

Mohairneuletakkia ei ole tarkoitettu ulkoiluun, niin kuvissa se ei – ehkä – ole niin edukseen. Sen kaveriksi olen suunnitellut poolopuseroa, mikä on vielä puolentoista metrin ribbitrikoopalana. 😉 Tulen siis kuvaamaan tämän vielä myöhemminkin, järkevimmissä vaatteissa kuin toppahousuissa ja neuleen alla mikälietoppisattuinytlaukustalöytymään… 😀 Takki olikin mukana vain viimeistelyä, nappien ompelua, varten.

Alla olevat neuleet ovat puolestaan sopineet hiihtoloman teemaan hyvin. Siinä ne toipuvat raittiissa talvisäässä iltanuotion savuista: ensin tein lumitöitä Halibut-puserossa, minkä jälkeen sytytettiin ulos nuotio, niin tarvin päälle lisää lämmikettä eli Hopin. Mukanani mökillä on vielä kolmaskin neule, Bowline-pusero, mikä on ehdottomasti paksuimmista neuleistani pidetyin. Se vaan yksinkertaisesti toimii niin kesällä kosteassa meri-ilmassa kuin kuivalla pakkassäällä. Lisäksi lanka on niin pehmeää, että se päällä voi ihan kevyesti tarpeen mukaan jopa nukkua.

Neuleita ei siis koskaan voi olla liikaa, eihän. ♥