Tämä viikko on jälleen mennyt toipilaana, joten kaivelin taas suurta Ikean kassiani, missä keskeneräisiä ompeluksiani säilytän.
Tällä kertaa sairastelusta sisuuntuneena viimeistelyn alle otin joustofarkkuisen Cleo-lappumekon, minkä loppuun tekemistä olen väistellyt haalarinsolkien, erityisesti niiden vastakappaleiden takia: pelko ja polte, nämä käsitöitä tekiville tutut motiivit, mitkä usein riitelevät, kumpi ottaisi vallan. Nyt se minulla oli siis polte, ja päätin vihdoin vasaroida ne napit kiinni. Eikä se ollut sitten edes vaikeaa…
Napit eivät olleet ainut asia, minkä vuoksi jätin tämän mekon keväällä kesken, vaan lyhyt mittakin mietitytti. Polvipituisen sijaan tuli valittua tämä miniversio, koska se on usein minulle lyhyehkönä riittävän pitkä. Mutta tällä kertaa mini oli oikeasti mini.
Mittaa onkin niin vähän, ettei tätä ainakaan töissä voi pitää, sillä harvemmin siellä voi vain seisoa paikallaan ja näyttää nätiltä. 😉 Eikä oikotietä onneen saa edes henkseleitä pidentämällä, koska silloin mekko alkaa roikkumaan ikävästi, valuen eteenpäin niin, että helma on edestä takaosaa pidempi.
Muutenkin tätä mallia pitää vähän makustella. Mekko on kyllä söppänä, mutta se suoristaa muodot tynnyriksi. Useinhan lappumekoissa/-haalareissa on sivuilla nappilistat, mitkä helpottavat kapeamman ja enemmän muotoon ommellun alaosan päälle pukemista. Tämä kaava oli kuitenkin ns. helppo malli, joten kaavasta on karsittu kaikki ylimääräinen, kuten ne nappit, mitkä oli korvattu vyötärön seudulla ylimääräisellä väljyydellä.
Aikaisemmin en olekaan ommellut farkusta mitään vaatetta. Mietinnässä onkin jo muita farkkuprojekteja, mutta yhä esipesu mietityttää. Ostohetkellä myyjä siis varoitteli värien lähtemisestä, kutistumisesta ja siitä, että isomman farkkupalan esipesussa on se vaara, että kankaaseen tulee rumia taitosjälkiä. Hän ei kuitenkaan osannut oikein neuvoa, mitä kannattaisi tehdä: hän vain suositteli testaamaan pienellä palalla kankaan mahdollisen kutistumisen. No, minä testasin ja huomasin, että kastuessaan kutistuuhan se. Että mitäs sitten???
Jälkiä pelkäävänä en keksinyt muuta kuin leikata kankaasta kaikki kaavaosat reiluilla mittoilla irralliseksi jo ennen pesua. Näin sain ainakin kaikista osista ylimääräisen värin irrotettua eikä niihin tullut mitään ikäviä viiruja. Mutta olihan tuusaamista ja kangasta tuhlaava tyylikin, joten kertokaahan, miten se oikeasti pitäisi tehdä, ettei enää tarvitsisi yksin pesuhuoneessa nolostella. Vai pitääkö kutistuminen ennakoida leikatessa ja pestä vasta valmis vaate? Ou boy, mitenköhän se sitten onnistuu. 😀