Talvinen

Caitlin Hunterin Talvinen on varmaan kaunein kaarrokeneule, minkä olen tähän saakka tehnyt. Aloitin sen jo viime syksynä, mutta se jäi toista hihaa vaille. Itseasiassa se oli jo hyvän matkaa aloitettu, mutta ilmeisesti pelko epäonnistumisesta oli liian kova: oli helpompi jättää neule kesken, kun todeta epäonnistuneensa äärimmäisen kauniisti ja tasaisesti neulotun kaarrokkeen jälkeen.

Epävarmuuden syynä oli helman a-malli, mikä neulottiin muuttamalla puikkokokoa isommaksi helmaa kohden edetessä. Tämä tekninen seikka jäi minulta huomioimatta, kun neuleen aloitin. Se, että en lukenut ohjetta kokonaan heti läpi, saattoi oli ihan hyvä asia. Sillä jos olisin ollut huolellisempi, en varmaan olisi edes aloittanut koko puseroa, koska en tykkää neuloa ohutta lankaa suurilla puikoilla. Yleensä silloin neulomisesta katoaa mielekkyys, koska silmukat tuntuvat liukkailta ja koko homma menee jännittämiseksi sekä käsiala muuttuu usein vielä epätasaiseksi.

Mutta hyvinhän tässä kävi. ♥ Aloitin tämän neuleen siis viime syksynä haikein mielin seuraten samalla kesän kaikkoamista vähitellen pois. Tänä vuonna tuo haikeus oli tiessään, sillä korona on kurittanut vielä sen verran, että olen ollut yhä sairauslomalla: kotona ollessa tahtoo mennä sekaisin niin viikonpäivät kuin vuodenajat, kun ulkoilut ja kaikki muutkin menemiset ja tulemiset ovat jääneet vähiin.

Neuloin Talvisen kaikilta muilta osin ohjeen mukaan, paitsi hihoihin tein pitkät resorit. Ohjeen mukaisesti ne olivat jääneet hieman vajaiksi, mutta kokemuksesta talvella sellainen vajaamitta ei tunnu kivalta. Tilanne olisi ollut eri, jos pääntiestä olisi tullut väljempi, niin neuleen alle olisi voinut – ohjeen mallikuvien mukaan – pukea poolon, minkä hihat olisivat sievästi jatkuneet neuleen hiharesoroiden alta. Mutta ku ei. 😀

Ohjeessa oli myös nypyllinen kuviovaihtoehto, mutta minä tein omani ilman niitä. En vaan ajatellut niiden olevan sieviä.

Sen lisäksi, että malli on kaunis ja käsialani on siisti, onnistuin valitsemaan värit hyvin: pohjalanka on Louhittaren Luolan Väinämöistä värissä Magenta ja kuviovärini Bio Shetlandin nro 14 Sapphire (vaaleansininen) sekä Kässäkerho Pom Pomin Suoma Singleä värissä metsä (tummanvihreä) .

Onni oli myötä siinäkin mielessä, että Väinämöistä minulla oli kahta eri värjäyserää: yksi vyyhti poikkesi muista. Huomasin sen vasta, kun olin jo hyvän matkaa kaarroketta neulonut eli olin onnistunut valitsemaan juuri sen yhden erilaisen alkuun ja siinä tietenkin oli toisiin vyyhteihin nähden silmiinpistävän tummia kohtia. Voi vietävä, kun alkuun otti päästä! Mutta loppujen lopuksi ne tummat kohdat alkoivat näyttääkin oikein hyviltä tuossa kohdin, lintujen taustalla: ne ovat ikään kuin syksyisen taivaan tummanpuhuvia pilviä ( ensimmäisessä kuvassa näkyvät parhaiten) ja tuovat kaarrokkeeseen kolmiulotteisuutta. Kokonaisuudesta ne eivät siis pistä silmään, vaan pikemmin hivelevät. 🙂

Neuleen lisäksi minulla on jalassani itse tehdyt housut. Housuja en ole aikaisemmin tehnytkään, niin aloitin helpommasta päästä, trikoisista. Kaavana minulla oli Style Arcin Sailor Sue Palazzo Pants.

Valitsin tämän mallin juurikin helppouden vuoksi, vaikka ajattelin, että minulle ei sovi tällaiset leveät housut. Ehkä ei sovikaan, mutta voi voi, kuinka ihanat nämä ovat päällä. Trikoo on vielä Nuppu Printin pehmoista laatua. Ai että!

Helppoudestaan huolimatta jo nämä harjoitteluhousut osoittivat, että ihminen ei ole seppä syntyessään. Housujen kokovalintaa ja istuvuutta saan siis jatkossa harjoitella: pääsin heti tutustumaan haarakoukun muokkaamiseen, kuinka etuviikset saisi pois. Täysin en vielä muokkauksieni kanssa onnistunut, koska se olisi vaatinut kaikkien saumojen purkamisen ja housujen pienentämisen vähän sieltä sun täältä, niin menkööt nyt näin pitemmän yläosan kanssa. Seuraavien, pienemmän koon, kanssa sitten enemmän harsimista ja harjoittelua heti alusta lähtien. 🙂

Marettimo

Viime postauksesta on vierähtänyt tovi lähinnä koronan vuoksi, mihin sairastuin heinäkuun alussa. Toipilasaika vaikuttaakin pitkää pitemmältä vaihtelevineen oireineen. Harmillisinta on väsymys, minkä vuoksi niin käsityöt kuin kaikki muu tekeminen on jäänyt vähälle. Mutta hiljaa hyvä tulee, että ei se nyt muu auta, kun ottaa rauhallisesti.

Ihan tekemättömänä en tokikaan ole ollut. Väsymyksen mukana on vaan tullut sellainen tylsämielisyys, että postausten tekeminen ei ole ollut ensimmäisenä mielessä. Siten tämän kesätopin lisäksi on muutama muukin vaate valmistunut neuloen ja ommellen, mutta postataan nyt tästä ensin, kun se on _kesä_neule ja sitähän meillä on vielä hetki jäljellä. 🙂

Neule on Caitlin Hunterin suunnitelma Marrettimo, minkä neuloin elämäni ensimmäisen kerran silkkilangasta, Iton Kinusta värissä charcoul. Se on pehmeää ja ohutta, mutta rouhean tuntuista tweed-lankaa, minkä pitäisi silkille ominaisesti tuntua viileältä kuumalla säällä. Silkkilankaa neuloin kahdella säikeellä yhtä aikaa.

Mustat pitsiosuudet neuloin helmassa BC Garinin Bio Shetlandista ja hihoissa Louhittaren Luolan Väinämöisestä värissä noki. Alun perin kaikki pitsiosuudet piti tulla samasta langasta, mutta sekoitin pienet lankakerät keskenään. Minulla kun on tekeillä toinen pusero samaan aikaan, ja sattumoisin noita mustia oli molemmissa projekteissa saman kokoiset kerät jäljellä. Eli neuloin epähuomioissa siltä kerältä, mikä sattui projektipussista ensimmäisenä käteen osumaan… 🙂 Huomasin tämän sekaannukseni vasta myöhemmin, mutta lopputuloksesta eri lankoja ei kylläkään huomaa.

Neule neulottiin helmasta ylöspäin. Uutena asiana, uutena tekniikkana, minulle tässä oli olkapäiden muotoilu lyhennetyin kerroksin. Sinällään lyhennetyt kerrokset eivät olleet se uusia asia, mutta en ollut aikaisemmin niitä hyödyntänyt olkapäillä. Onnistuin niissä kuitenkin hyvin, ja tykkään, että neule on kivan mallinen: se on muutoin neulottu koossa M, mutta hihansuun korkeus ja hihan leveys on kokoa L suurten hartioitteni vuoksi.

Neuleen alla minulla on viskoosipellavasta ommeltu pitkä versio Nova Midi -mekosta (lyhyt versio löytyy täältä, klik), mikä sopii vähän tilaisuuteen kuin tilaisuuteen ja monen neuleen(kin) seuraksi, joiden avulla käyttöä voi venyttää alkusyksyyn. Tai ainakin toivon niin.

Nova Midi Dress

Juhannushelteet yllätti, niin piti ommella nopeasti aatonaattona jotain kevyempää. Päädyin ompelemaan Style ARCin lyhyen version Nova Midi -mekosta, koska siihen minulla oli tarpeeksi kangasta ja sopivaa lankaa mökillä mukana. Kaavakin oli odottanut jo vuoden toteutumistaan. Lisäksi malli vaikutti helpolta, koska tässä ei ole nappeja, neppejä eikä vetoketjujakaan.

Kangas oli jokin vanha jemma, muistaakseni pellavan ja viskoosin sekoitusta. Muistelen, että tämän epätasaisen kankaan myyntinimi oli struktuuripellava. Kangas ei ole siis täysin sileää, vaan käden tuntuma on epätasainen ja pehmeän nahkea, mutta laskeutuvuudestaan, raskaudestaan, huolimatta kangas on ilmavaa. Eli täydellinen helteille.

Periaatteessa mekon olisi pitänyt onnistua helposti, mutta sen kanssa kävi samoin kuin yrittäisit olla silmät auki kovassa auringonpaisteessa: saattaa hetkellisesti onnistua siristellen, mutta ihan selvästi kaikkea ei näe. Näin kävi siis mekon vuoritetun yläosan kanssa: periaatteessa ohjeet olivat selvät ja tällä kertaa jopa kuvitetut, mikä tälle kaavafirmalle on erikoista. Yleensä heidän ohjeet on puristettu niin vähäiseksi kuin mahdollista, maksimissaan A4:n mittaisiksi. Eli tällä kertaa oli tarjolla harvinaista herkkua, kun oli kuvat sanallisten ohjeiden lisäksi. Mutta kun. Ymmärsin silti ohjeet väärin, niin hetki meni purkamisen ja miettimisen kanssa, että miten tämä nyt oikein pitäisi mennä

Onnistuin korjaamaan virheeni, vaikka rehellisesti hetken teki laittaa silmät kiinni ja työntää koko tekele roskiin. Tunteet veivätkin niin mukanaan, ettei edes mielen vieressä käynyt kysyä Googlelta ohjetta vuorin ompeluun. Vasta yöunien aikana nousi mieleen pari vuoritetun liivimekon ohjetta, jotka olin joskus monen monituista vuotta sitten lukenut. Tätä kirjoittaessani löysin myös Sew Along-tutoriaalin mekolle, mitä pitääkin ainakin vielä yhden mekon verran testata. 🙂

Ihanaa juhannusta! Nautitaan ♥

Stina-hame

Ompelukerhossani oli hamehaaste, johon osallistuin Atelier Jupen Stina-kaavalla. Haaste oli osuva, sillä tämän kaavan olin jo muutama kuukausi sitten ostanut sekä tulostanutkin.

Itse hameen tekeminen ei sitten ollutkaan niin mukavaa, vaan ärsyynnyin vähän kaikesta sekä tein virheitä joka käänteessä. En kuitenkaan jaksa valittaa, niin päätin nyt tässä postauksessa tukahduttaa kaiken maailman ikä- ja painokriisiini ja kelvottomuuden tunteeni – ja siinä samalla ehkä teidät lukijatkin – kääntämällä kaiken positiiviseksi. 😀

Eli:

  • Onnistuin osallistumaan ompeluhaasteeseen ja saamaan vielä aikaiseksi pidettävän hameen annetussa ajassa. Yhteisöllisyys, mukana oleminen, on aina mukavaa. ♥
  • Onnistuin vähentämään varastoistani 3,5 metriä kevyen kevyttä viskoosia (joiden ostopaikkaa en enää muista). Hameessa on siis vuorikin.
  • Onnistuin leikkaamaan ohuita kankaita aikaisempaa sujuvammin. Siinä helpotti Jyskistä ostamani taittopöytä, minkä ostin nimenomaan kaavojen piirtämistä ja teippaamista sekä kankaiden leikkaamista varten. Pöydässä on hieman karhea pinta, minkä ansioista sille on kangas kuin kangas melko helppo asetella. Toisin on keittiönpöytämme laita, mikä on kovin liukas pintainen eikä neliönmallisena sovi syvyydeltään leikkaamiseen yms. Taittopöytä on myös kevyt siirtää ja helppo säilyttää.
  • Onnistuin lukemaan kaavamerkintöjä niin huonosti, että tein vyötärölle tulevat laskokset väärin. Tästä huolimattomuudestani johtuen vyötärö kapeni sen verran, että hame ei mene enää päälleni alakautta. Mutta yläkautta kuitenkin onnistuu.
  • Onnistuin huolimattomuudestani huolimatta tekemään hameen loppuun eli sain sorvattua vuorin ja vyötärökappaleen sopimaan päällihameen kanssa.
  • Onnistuin valitsemaan sellaisen hamemallin, mikä ei minulle sovi. Some on tainnut tehdä tepposensa, kun näin luulin: näitä hulmuhelmojahan näkyy nyt vähän kaikkialla, niin silmä on niihin tottunut. Mutta tätä tehdessä muistin, että minulle sopii paremmin esimerkiksi Namedin Pulmu-hameen tyyliset (mikä myös odottaa ompeluvuoroaan) eikä tällaiset, missä vyötärölle tulee laskoksia ja/tai rypytystä.
  • Onnistuin joka tapauksessa tämän kaavan nyt kokeilemaan, niin tästä kuumeesta pääsin yli ja voin keskittyä taas olennaisempiin projekteihin kuin trendien seuraamiseen. 🙂 Ei minulta löytynyt oikein mitään muuta sopivaa yläosaakaan tällaiselle kuin Halibut-neuleeni.
Tässä on taskut. ♥
  • Onnistuin kuitenkin lukemaan ohjeet siltä osin huolella, että niissä kehotettiin ompelemaan ompelumerkki taakse. Jes! Nekin siis vähäni tämän projektin myötä.
  • Onnistuin saamaan hyvää kokemusta tukikankaan käytöstä. Koska ompelen harvemmin joustamattomista, niin puuvillapohjaisen tukikankaan käyttö on jäänyt vähemmälle. Siksi en ymmärtänyt, että näin ohuille kankaille olisi riittänyt vähempikin tuki eli kuitupohjainen harsokangas. Vyötärökappaleen viimeistely olikin melkoinen taistelu, siistiä jälkeä ei tahtonut millään tulla sauman paksuuden vuoksi.
  • Onnistuin ompelemaan ohuita ja kevyitä viskooseja onnistuneesti. Siitä kiittäminen ompelukoneeni yläsyöttäjää ja joululahjaksi saatuja ohuen kankaan nuppineuloja.
  • Onnistuin kaiken sähläämisen jälkeen saamaan aikaiseksi ihanan kevyen ja ilmavan hamosen. Ja jos mieli ei sen pitämiseen taivu kesään mennessä, niin ainakin siinä on niin paljon kangasta, että siitä voi vielä jonkin topin tuunata. Leikittelin tosin ajatuksella, että ompelisin vielä samasta kuosista ( kangasta kun vielä jäi) hameelle yläosan Hyacinth Bucket -tyylisesti. Voin sitten alkaa järjestelemään kynttiläillallisia ja huushollaamaan residenssiä. 😀