Elämä ei ole mustavalkoista

Ihan ensimmäisenä pyydän anteeksi sähköpostitse minua seuraavilta, kun sohlasin, vahingossa julkaisin postausluonnoksen. En tiedä, miten sen tein, sillä se ei onnistu yhdellä klikkauksella: puhelin lipesi kädestä kesken kirjoittamisen ja varmennuksesta huolimatta se lähti jakoon ennen aikojaan.

Poistin luonnoksen heti blogistani enkä asiaa sen kummemmin ajatellut, kunnes tänä aamuna mieheni, Unelmien Uunimies, luki sähköpostejaan ja ihmetteli, kuinka huonon postauksen olin tehnyt: huonoa suomen kieltä eikä kuvan kuvaa (kyllä, hän on ensisijaisesti blogini lukija, mutta tarpeen mukaan toimii myös oikolukijana ja elävänä kamerajalustana ♥ ). Silloin vasta tajusin, että vaikka poistin raakileen blogistani, se ei luonnollisestikaan poistunut teidän sähköposteista.

Musta Peura-tunika Suuri Käsityölehdestä (9/18).

Aluksi mokani hieman nolotti, mutta onneksi elämä ei ole niin vakavaa. Eihän siinä ollut kuin listattuna ajatuksia, mitä yhden mekon tekemiseen liittyi. Käsitöitä tehdessähän mieli tekee monen monta mutkaa, koska se on aikaa omille ajatuksille ja tunteille tulla käsitellyksi, saati sitten pohdinnat materiaalien ja mallien suhteen jne.

Kaikista noista ajatuksista postauksiini yleensä päätyy kuitenkin vain murto-osa, koska en osaa vielä tiivistää kovin hyvin. Lisäksi haluaisin pitää postaukset melko lyhyenä ja siten luettavampana. Joskus siinä onnistun, joskus en (nyt varmaan jo huomasit, ettei tämä ole sellainen kerta… 😀 ).

Maaritse

Vaikka nolottikin, niin en kuitenkaan kokonaista postausta halunnut tehdä vain pyytäkseeni anteeksi. En kuitenkaan voinut tehdä karannutta mekkoluonnostakaan loppuun, koska tarvin tuon edellä mainitun elävän kamerajalustan sen viimeistelyyn eikä aikataulut sopineet tänään yksiin. Omillaan piti siis pärjätä, joten päätin ottaa kuvat viimeisistä ompeluksistani sekä vihdoin ja viimein Poniletti-mekostani, kuten olen joskus vuoden vaihteessa luvannut. Samalla otin uusia, parempia kuvia myös steekatusta villatakistani, koska aikaisemmat ovat harmittavan huonoja.

maaritse_kasityoblogi

Alunperin en siis ajatellut postata näistä tunikoista, mutta toisaalta nämä on niin mutkatonta arkityyliäni, mustaa ja valkoista harmaalla höystettynä, että miksipä ei. Olenhan moneen otteeseen todennnutkin, että tarvitsen yksivärisiä yläosia, sellaisia, mitä olisi helppo yhdistellä jo olemassa oleviin vaatteisiin ja mahtuisi sujuvasti villatakin alle. Nyt niitä on siis kaksin kappalein, talviväritykseni mukaisesti musta ja valkoinen, mikä kylläkin vaikuttaa niin kirkkaalta tähän vuoden aikaan, että sen käyttö taitaa odottaa kevätaurinkoa. Musta puolestaan tuntui heti omalta, ja onkin ollut päällä jo moneen otteeseen.

MaarItse-blogi: käsitöitä | valokuvia

Tunikat tein aikaisemmin testatulla Suuri Käsityö -lehden Peura-kaavalla (9/2018), missä on juuri sopivan kapeat hihat villatakin alle. Se on siis perusedellytys yläosille, sillä tykkään erityisesti talvisin kerrospukeutua.

MaarItse-blogi: käsitöitä | valokuvia

Viime talvena yksi pidetyin villatakkini oli tämä harmaa, jäkälän värinen. Se oli ensimmäinen aukileikkaamani, steekattu. Muokkasin sen Mountain High -neuleesta ja se onnistui yli odotusten.

maaritse_steekattu_villatakki

Kovasta pidosta huolimatta villatakki on myös pysynyt melko hyvässä kunnossa, vaikka on kudottu Novitan Seitsemän veljestä -langasta, jota moni on moittinut aikaisempaa huonommaksi laadultaan. Eli tämä harmaa on kestänyt ainakin minun käytössäni enkä kokenut sen olevan mitenkään erityisen karheaa (tosin muutama muu väri on nyppääntynyt nopeasti, ja mustaa seiskaveikkaa en voi edes kutoa, koska se yskittää ja kutisee silmiä).

Harmaa pitkä villatakki Novitan Seitsemän veljestä -langasta.

Ensin luulin, että villatakista tuli liian kapea varsinkin näin pitkänä, mutta itseasiassa se on ollut oikein hyvä. Se on lähes yhtä hyvä kuin kahvi, mitä rakastan. Huomasin vasta jälkikäteen, että tuon rakkauden voi bongata näistä kuvistakin… 🙂

Steekkaamalla harmaa pitkä villatakki Novitan Seitsemän veljestä -langasta. Muokattu Mountain High -puserosta.

Villatakin alle sopii erinoimaisesti monet mekkoni, mitkä olen ommellut luottomekkokaavallani, Ottobren Relaxed-taskumekosta muokatulla kaavalla.

Mustavalkoinen mekko Hellinin Poniletti-kankaasta.

Tämä mustavalkoinen Poniletti-mekko on ehdoton suosikkini. Sen värit onkin hieman jo kovasta käytöstä kuluneet, mutta onhan se siltikin aivan ihana.

Mustavalkoinen mekko Hellinin Poniletti-kankaasta.

Että tällaista tällä kertaa – kiitos ja anteeksi! 😀 Mukavaa viikonloppua!

Luottokaavalla luottomekko

MaarItse: käsitöitä | valokuvia

Olen hillonnut mustaa neulosta perusmekkoa varten jo ompeluharrastukseni alkuajoista lähtien. Siksi en enää muista, mutta luulen, että kangas on puntoneulosta. Ainakin se on sen kaltaista eli sileää, napakkaa ja paksuhkoa.

Luottomekko Ottobren Relaxed-kaavalla neuloksesta.

Vaikka kuvissa mekko näyttää vähän nuhjuiselta, lopputulos on siistimpi kuin joustocollegesta tai trikoosta tehty. Mieskin nimesi sen pyhämekoksi heti nähtyään, eikä voinut ymmärtää, kun valokuvaamisen jälkeen tämä päällä söin näkkileipää rinnuksille piristellen. Kuvitella! 😀 😉

Luottomekko Ottobren Relaxed-kaavalla neuloksesta.

Itse ajattelin kyllä käyttää tätä ihan arkena: tähän sopii hyvin erilaiset sukkikset, korut yms. Tyyliä voi siis vaihdella mielin määrin. Neulos on kuitenkin sen verran paksua, että sopiva pitohetki taitaa olla vasta talvella.

maaritse_kruununmakasiinin_rappauksia

Mekon olen ommellut blogissani jo tutuksi tulleella luottokaavallani. Se on siis Relaxed-mekkokaava (Ottobre 5/2016), jonka olen onnistuneesti muokannut itselleni sopivammaksi: muistaakseni pari vuotta sitten kavensin sitä vähän lantiolta, mutta erityisesti takasaumasta, sillä liian leveä takakappale työnsi sivusaumat helman osuudelta vinosti eteenpäin. Helmasta puolestaan lyhensi noin kuusi senttiä (olen 163 cm pitkä) ja väljyyttä lisäsin hippasen olkasaumoihin sekä hihoihin.

Luottomekko Ottobren Relaxed-kaavalla neuloksesta.

Vaikka kuvien perusteella tämän mekon takasauma ei ihan priimaa vielä ollutkaan, on tämä kaava ollut ompelu-urani opettavaisin kaava. Tämän avulla oivalsin siis muutamia jippoja, kuinka standardimittaisia kaavoja voin muokata omaan kroppaani sopivaksi.

maaritse_kruununmakasiinin_ikkunan_haka

Ehkä tärkeimmät oivallukseni olivat, että minulla toimii parhaiten mekkokaava, missä etuosa on takaosaan leveämpi eikä liian leveää vaatetta kannata yrittää väkivalloin kaventaa sivusaumoista. Ei ainakaan pelkästään sieltä, sillä silloin usein kaikki mittasuhteet vääristyvät, ja sitä vain siirtää istuvuusongelman toiseen paikkaan.

maaritse_kruununmakasiinin_ranni

Näiden oivalluksien jälkeen ompelu ei enää ollut niin sattumankauppaa, pelkkää yritystä ja erehdystä, sutta ja sekundaa, vaan aloin ymmärtämään, mitä tulee huomioda, jotta kaavasta saisi sopivan minulle. Se oli tärkeä hetki, koska alkuun ompeluharrastus ei meinannut onnistua millään: sopivien kaavojen löytäminen oli niin tuskallista, että olin lopettaa koko homman jo alkumetreillä.

Luottomekko Ottobren Relaxed-kaavalla neuloksesta.

Onnellisena onnistumisesta olen näitä tehnyt parin vuoden aikana vinon pinon niin hihalla kuin hihattomana, puseromittaisena sekä taskullisena (jostain syystä harvemmin niistä on tullut postattua). Määrästä huolimatta en vielä ole, ainakaan pahasti, malliin kyllästynyt, mutta toki mekkojen määrä alkaa olemaan jo ihan riittävä… Vielä kuitenkin puuttui tälläinen siisti musta luottomekko! 🙂

Aikaisempia mekkoja löytyy täältä:

Farkkulappumekko

Tämä viikko on jälleen mennyt toipilaana, joten kaivelin taas suurta Ikean kassiani, missä keskeneräisiä ompeluksiani säilytän.

Cleo-lappumekko joustofarkusta.

Tällä kertaa sairastelusta sisuuntuneena viimeistelyn alle otin joustofarkkuisen Cleo-lappumekon, minkä loppuun tekemistä olen väistellyt haalarinsolkien, erityisesti niiden vastakappaleiden takia: pelko ja polte, nämä käsitöitä tekiville tutut motiivit, mitkä usein riitelevät, kumpi ottaisi vallan. Nyt se minulla oli siis polte, ja päätin vihdoin vasaroida ne napit kiinni. Eikä se ollut sitten edes vaikeaa…

Cleo-lappumekko joustofarkusta. Haalarinsolki ja nappi.

Napit eivät olleet ainut asia, minkä vuoksi jätin tämän mekon keväällä kesken, vaan lyhyt mittakin mietitytti. Polvipituisen sijaan tuli valittua tämä miniversio, koska se on usein minulle lyhyehkönä riittävän pitkä. Mutta tällä kertaa mini oli oikeasti mini.

Cleo-lappumekko joustofarkusta.

Mittaa onkin niin vähän, ettei tätä ainakaan töissä voi pitää, sillä harvemmin siellä voi vain seisoa paikallaan ja näyttää nätiltä. 😉 Eikä oikotietä onneen saa edes henkseleitä pidentämällä, koska silloin mekko alkaa roikkumaan ikävästi, valuen eteenpäin niin, että helma on edestä takaosaa pidempi.

Cleo-lappumekko joustofarkusta.

Muutenkin tätä mallia pitää vähän makustella. Mekko on kyllä söppänä, mutta se suoristaa muodot tynnyriksi. Useinhan lappumekoissa/-haalareissa on sivuilla nappilistat, mitkä helpottavat kapeamman ja enemmän muotoon ommellun alaosan päälle pukemista. Tämä kaava oli kuitenkin ns. helppo malli, joten kaavasta on karsittu kaikki ylimääräinen, kuten ne nappit, mitkä oli korvattu vyötärön seudulla ylimääräisellä väljyydellä.

Cleo-lappumekko joustofarkusta.

Cleo-lappumekko joustofarkusta.

Aikaisemmin en olekaan ommellut farkusta mitään vaatetta. Mietinnässä onkin jo muita farkkuprojekteja, mutta yhä esipesu mietityttää. Ostohetkellä myyjä siis varoitteli värien lähtemisestä, kutistumisesta ja siitä, että isomman farkkupalan esipesussa on se vaara, että kankaaseen tulee rumia taitosjälkiä. Hän ei kuitenkaan osannut oikein neuvoa, mitä kannattaisi tehdä: hän vain suositteli testaamaan pienellä palalla kankaan mahdollisen kutistumisen. No, minä testasin ja huomasin, että kastuessaan kutistuuhan se. Että mitäs sitten???

Cleo-lappumekko joustofarkusta.

Jälkiä pelkäävänä en keksinyt muuta kuin leikata kankaasta kaikki kaavaosat reiluilla mittoilla irralliseksi jo ennen pesua. Näin sain ainakin kaikista osista ylimääräisen värin irrotettua eikä niihin tullut mitään ikäviä viiruja. Mutta olihan tuusaamista ja kangasta tuhlaava tyylikin, joten kertokaahan, miten se oikeasti pitäisi tehdä, ettei enää tarvitsisi yksin pesuhuoneessa nolostella. Vai pitääkö kutistuminen ennakoida leikatessa ja pestä vasta valmis vaate? Ou boy, mitenköhän se sitten onnistuu. 😀

Kesän viimeinen hellemekko

Harmi, etten jaksanut tätä heinäkuun helteillä ommella, sillä tämä mekko vaikuttaa täydelliseltä hellemekolta. Kaava on Suuri Käsityölehdestä 5/2018.

maaritse_hellemekko_laumatrikoosta

Minusta tämä oli melko reilulla kädellä kaavoitettu: omani tein normikoostani poiketen yhtä kokoa pienenpänä ja silti mekko on hieman väljä. Selkäosa itseasiassa pussittaa hieman, muttei häiritsevästi. Enemminkin se tuo rentoutta mekon tyyliin, väljyyttä sillä tavalla kuten hellevaatteessa kuuluukin olla.

maaritse_hellemekon_syvaan_uurrettu_paantie

Kangas on Ommellisen Lauma-trikoo, mikä sopi väriensä puolesta kesärusketukseeni ja nimensä puolesta töiden alkuun, paluuseni mökin hiljaisuudesta laumani luo. Ihana lauma onkin, niin tämä kangas kuin se minun omanikin.

maaritse_hellemekon_paantien_huolittelu

maaritse_ommellisen_lauma_kuosillinen_mekko

Muutaman kerran ehdin tätä töissä käyttää, mutta nyt helteet taitavat olla takana päin. Mekon voi siis pakata kaappiin ensi kesää varten, vaikka aurinko jaksoi paistaa vielä tänäänkin, mutta tuuli oli kylmä ja syksyinen.

elokuinen_merenranta

190818

Jotenkin kyllä ihanaa sekin. 🙂

Virtuaalinen ompelukerho

Verson Puodin kesäkuun ompelukerhossa oli aiheena Kotiinpaluu. Tuli heittäytyä Koivu ja tähti-sadun tunnelmiin, ja ommella rakkaudesta Suomeen: palata siihen aikaan, kun sota oli vihdoin ohi ja kauan poissa ollut vihdoin seisoo kotipihan polun päässä ja näkee oksien lomasta rakkaimman paikkansa maailmassa.

Virtuaalinen ompelukerho toimii siis niin, että kukin ompelee yllätyskankaasta aiheen mukaisen työn tykönänsä. Aiheeseen ei suhtauduta kuitenkaan tiukkapipoisesti, vaan pienikin juju riittää, ja muun materiaalin yhdistäminen yllätyskankaaseen on sallittua.

zadiedress_versonpuotiompelukerho_merkki

Nyt ompeluaika oli 16.-21.6., jolloin työt laitetiin myös näkyviin kerhon fb-sivuille ja/tai tägättiin Instagramiin kaikkien ihailtaviksi. Ennen tuota sovittua ajankohtaa kuoseja ei siis saanut somessa esitellä, vaikka oman kankaan olisi jo saanut ja jopa ommellutkin, jotta yllätyskangas pysyisi salaisuutena kaikille tasapuolisesti.

Tämän kertaiset yllätyskankaat liittyivät Verson Puodin Suomi 100-kuosisarjaan, joista minä ensikertalaisena valitsin metrin verran turvallisimmaksi kokemaani mustavalkoista kangasta. Siltikin ennen kankaan tuloa jännitin kovasti, että millainenhan se kangas on ja onnistunkohan tekemään siitä mitään. Turhaan, sillä kankaan saatuani, se oli selkeästi mielestäni mekkokangas, ja hetken tuumattuani aihetta, muistin lapsena nähdyn ryijyn, jossa poika ja tyttö olivat koivun edessä kotiin palaamassa. Ryijyn tytöllä oli yllään kellohelmainen mekko, niin siitä se ajatus sitten lähti.

zadiedress_versonpuotiompelukerho_kellotettuhelma

zadiedress_versonpuotiompelukerho_yläselkä

Muistaakseni ryijyn olen nähnyt jollakin kyläreissulla pappani kanssa. Se oli vielä sitä aikaa, kun kylään mentiin talosta taloon sen kummemmin etukäteen ilmoittamatta. Noissa muistoissa kesät oli pitkiä sekä kuumia, ja kesävaatteet olivat joko äidin tekemiä tai serkuilta pieneksi jääneitä puuvillamekkoja ja -hameita. Mutta voikukat ja ruoho värjäsivät vaatteet tuolloinkin ja pellonsänki sattui paljaisiin jalkapohjiin kuten nyt aikuisenakin.

zadiedress_versonpuotiompelukerho_selkämys

zadiedress_versonpuotiompelukerho_helma

Minun Koivu ja tähti-paluuseeni liittyvät siis omat lapsuuden muistot, kuten isovanhempani ja se maaseutumaisema, jossa he tuolloin asuivat. Ja noiden muistojen innoittamana ompelin rennon taskullisen Zadie-mekon, joka ei purista eikä kiristä, kuten ei kiristäneet väljät kesävaatteet lapsenakaan. Juhannuksena tässä ei kyllä tarkene tanssia, mutta onneksi vielä on kesää jäljellä…

koivunoksat

Hyvää juhannusta kaikille!