Syyslomalla vilauttelin tätä, ensimmäistä steekkauskokeiluani. Silloin jännitin kovasti seuraavaa vaihetta, koneompelua ja auki-leikkaamista, mutta nyt villatakki on ollut valmiina jo hyvän aikaa ja käytössäkin.
Villatakin – kuten muidenkin käsitöiden – kuvaaminen on jäänyt pitkäksi aikaa mm. siksi, että valoa on ollut niin vähän eikä kameran edessä oleminen ole ikinä ollut luontevaa. Viime aikoina se on tuntunut jostain syystä erityisen vaikealta. Liian kiire, sitä kait se on ollut.
Vaikka valoa ei ole ollut vieläkään, päätin eilen siitäkin huolimatta yrittää kuvaamista. Itseasiassa olimme mökillä ja lunta pyrytti ulkona vaakasuoraan, mutta ajattelin, että vain hihat käärimällä pääsisin blogijumini yli. Siinä ehkä onnistuin, mutta osa kuvista on melko tummia ja/tai kellertäviä, että niissä on mökkifiilistä kerrakseen. Mutta kyllä niistä selvää saa. Ainakin toivon niin. 🙂
Mutta nyt takaisin aiheeseen eli ensimmäiseen steekkauskokeiluuni, mikä syntyi alunperin haaveestani saada pitkä vaaleanharmaa villatakki. Samoihin aikoihin luin Mehukekkerit-blogista steekkauksesta. Postauksessa Veera toteaa, että ”itselleni näin ompelijana tämä on aivan loistava tapa neuloa paita”. Näinpä. Steekkaamalla villatakki tehdään siis niin, että ensin neule kudotaan saumattomasti (joko ylhäältä tai alhaalta päin), minkä jälkeen etuosaan ommellaan ompelukoneella kaksi ommelta, joiden välistä neule leikataan auki ja reunoista poimitaan silmukat nappilistaa varten.
Omaksi saumattomaksi, ylhäältä-alas kudottavaksi mallisiksi valitsin Heidi Kirrmaierin Mountain High – puseron, koska sen neuletiheys sopi jäkälän väriseen seiska veikkaan, jota olin etukäteen jo hamstrannut. Myös ainaoikeat yksityiskohdat näyttivät kivalle eikä sitä tarvinut juurikaan muokata, vaikka aikomukseni oli muuttaa se pitkäksi villatakiksi.
Kutominen sujuikin hyvin mutkattomasti, mutta ennen auki-leikkaamista surffailin paljon netissä rauhoittaakseni mieltäni, jotta uskaltaisin ottaa sakset käteeni. Steekkauspostauksia, vinkkejä löytyikin hyvin: selväksi tuli ainakin se, että neule on hyvä pingottaa ennen koneompelua, koska siksak-ommel ei tule antamaan periksi ja siitä johtuen valmiin villatakin nappilista saattaa kiristää.
Vaikka steekatessa neuleen keskikohta merkitään yleensä kutomalla keskellä pari silmukkaa nurin, omassani niitä on kolme, koska sen levyinen ainaoikea-koristeraita kuului malliin valmiina, joten hyödynsin sitä. Pingotuksen jälkeen ompelin siis siksakin kahteen kertaan tuon koristeraidan molemmin puolin, sitten nips naps ja nappilistoja kutomaan.
Kaikesta jännittämisestä huolimatta, leikkaaminen ei sitten lopen tuntunutkaan miltään, mutta sen jälkeen huomasin, että olin unohtanut löysätä ompelukoneen paininjalan puristusta ja siksi neule oli hieman venynyt keskeltä. Sen vuoksi nappilista aaltoilee. Että minun neuleni ei vedä eikä kiristä, vaan päinvastoin, meni sitten ihan toiseen suuntaan.
Aaltoilu ei tosin niin näy, jos kaikkia nappeja ei ole napitettu ja harvemmin niin olen tätä pitänyt. Yleensä napitan vain muutaman keskeltä.
Toisekseen, näin pitkä takki olisi voinut olla pikkasen leveämpi, vaikka sujuu se hyvin näinkin esim. relaxed-mekkojeni päälle (kuvissa takin alla onkin yksi niistä, paljon pidetty kokomustani ja leggingsit olen ommellut Noshin hyvällä ilmaiskaavalla). Villatakki on siis pidennetty koosta M1 (vartalon ympärys noin 100 cm) ja korkeutta nappilistalla on 85 cm. Kaiken kaikkiaan lankaa tähän kului melko tasan viisi kerää eli 750 g.
Tykkään langan väristä, meleeratusta vaaleanharmaasta, mutta välissä oli muutama musta pätkä, joita en ymmärtänyt katkaista pois. Kutoessa minusta ne oli hauskoja, mutta niitä ei ollutkaan kuin vain muutamassa kohdin: luulin, että niitä olisi tullut enemmänkin. Yksittäisinä ne näyttävät vähän pöljiltä. Yksi työkaveri yrittikin pyyhkiä niitä pois tussinjälkinä… Pahuksen kauneuspilkut!
Niin hyvin kuitenkin onnistuin, että nyt on tekeillä jo toinen: leikkaaminen ei enää hirvitä ja ohjetta seuraamalla yläosasta tuli kerralla istuva (harteikkaana istuvuus on usein ongelma). En kuitenkaan koe tätä tapaa nopeammaksi kuin normisti ylhäältä-alas tehtynä, mutta minulle juurikin villatakin istuvuus oli näin helpompi hahmottaa. Nyt tuli kylläkin vähän liian istuva, mutta parempi sekin kuin säkit, joita yleensä kudon: liian suuret villatakit jäävät pitämättä, koska ne tuntuvat venyvän ja vanuvan päällä sekä rullaavat alla olevat vaatteet mytyiksi. Ja nythän tiedän, että hyvin istuvaan mekkoon pitää hieman lisätä väljyyttä, niin se toimii paremmin auki-leikattuna takkina. \o/
Ja seuraavaankin tulee tällaiset tavalliset, mutta ah niin ihanat, mattapintaiset napit. 😍