Syringa

Viime kesän neulefestareilla osallistuin Meiju K-P:n pitämälle neulesuunnittelukurssille. Siellä toivoimme Meijun suunnittelevan perusneuleen, missä olisi meistä monelle sopiva v-pääntie. Toiveemme myös toteutui viime kuussa, sillä Meiju julkaisi Syringa-ohjeen, joka on ostettavissa mm. Ravelrysta suomeksi tai englanniksi. V-aukkoinen Syringa neulotaan ylhäältä-alas ja ohje on suunniteltu neulottavaksi yhtä aikaa kahdella langalla, fingering-vahvuisella ja mohairilla.

Kuten kuvista näkyy, poikkesin ohjeesta jonkin verran. Suurin muutos oli se, että etukäteen suunnittelin tämän sopivan viime postauksen Serene-mekon kanssa. Mutta mekon helman mittaan neulepusero ei oikein sopinut, joten ompelin ompelukoneella keskelle neuletta ompeleet sur-sur ja leikkasin etukappaleen kahtia nips-naps. Näin sain puserosta neuletakin rennosti mekon päälle heitettäväksi eli alkuperäinen ajatukseni mekon ja neuleen yhdistämisestä on turvattu.

Nyt oli vaan liian kylmä poseerata mekon kanssa. Ei oikein onnistunut edes farkut jalassa, koska oli niin kylmä. Toki tiesin ulos lähtiessä, että on melko paljon pakkasta, mutta yleensä silloin on myös tuuletonta. No, ei ollut, ei, vaan aamun rapsakka – 14 astetta tuntui tuulen kanssa reilulta 20 asteen pakkaselta. Siksi neuletakki näyttää ikään kuin se olisi päälle vain heitetty, kun en kyennyt sitä yhtään oikomaan.

Toinen muutos oli se, että neuloin Syringan pelkästään fingering-vahvuisesta langasta, Louhittaren Luolan Väinämöisestä, koska en löytänyt sille riittävän kirkasta mohairlankaa kaveriksi. En halunnut mohairlangalla haalistaa bysantista tummanviolettia väriä, joten tein mallitilkun ja sen mukaan valitsin suuremmat silmukkamäärät ohjeesta.

Kolmas muutokseni koski hihoja, joiden kavennukset aloitin myöhemmin, jotta ne olisivat riittävän leveät alle tulevan mekon hihoja varten. Ne – kuten takki muutoinkin kokonsa puolesta – onnistuivat hyvin, vaikka kuvissa takki jääkin vähän bombertakkimaisesti kiinni alla olevaan pooloon enkä kylmyydeltä ymmärtänyt sitä oikoa. 😀

Neuletakin alla olevaan poolon olen tehnyt aikaisemmin Ottobren kaavalla. Pipo on puolestaan Anna Tanskasen The Silk Mohair Beanie eli Silkkimohairpipo, minkä voi ladata suomenkielellä ilmaiseksi Ravelrysta.

Pipossa lankana on Filcolanan Tilia, värissä Rime Frost. Nämä mohairit jäivät yli aikaisemmasta Cumuluksestani. Pipo on mukavan muhkea ja pehmeä, sillä se neulotaan viidellä mohairsäikeellä yhtä aikaa.

Vaikka ei ole koiraa karvoihin katsominen, nyt joudun itseäni vähän moittimaan: vaikka onnistuin muuttamaan ohjeen ohuemmalle langalle sekä muotoilemaan sievästi pääntien sekä nappilistan lyhennetyillä kerroksilla, vyyhtien keskinäisässä häivyttämisessä epäonnistuin.

Lankaa kului takkiin noin 360 grammaa eli lähes kaikki neljä vyyhtiä, mitkä minulla oli. Kaikki vyyhdit eivät olleet samaa värjäyserää, mutta siitä ajattelin selviäni niin, että neulon hihat ja yläosan saman värjäyserän vyyhdeillä ja loput häivyttelen raidoittamalla. Mutta takista tuli kovin laikukas, koska ne kaksi saman erän vyyhtiä olivat ihan eri väriset (mikä on toki ihan mahdollista käsin värjätyn langan kanssa) enkä – tietenkään – ollut varannut lankaa hihojen raidoitusta varten. Siitä johtuen hihoissa on selvä tumma raja, missä hihat on eroteltu vartalo-osasta.

Toisaalta ulkona valo on tällä hetkellä niin kirkas ja raaka, että värjäyserot näkyvät ulkokuvissa kovin selvästi osittain sen vuoksi. Sisällä otettuihin kuviin sain aikaiseksi pehmeämmän valon, mikä on selvästi armollisempi tasoittaen eri sävyt yhteneväisemmäksi.

Huomasitko muuten, että Syringassa on kauniina yksityiskohtana nurjat kerrokset ennen kierrettyjen resoreiden aloittamista? Ne näkyvät aina tuollaisina sievinä kumpareina resoreiden alussa.

Aivi-neule

Ilmoittauduin ensimmäistä kertaa testineulojaksi, kun @neuloosisko eli sisarukset Laura Pajula ja Liisa Saarenmaa huhuilivat vapaaehtoisia testaajia uudelle Aivi-ohjeelle: olin nähnyt siitä vilauksen heidän Instagram-tilillä aikaisemmin ja jo silloin päätin, että tuon neuletakin haluan.

Ilmoittauduin siis vapaaehtoiseksi testineulojaksi ja kävin vielä niin onnellisesti, että kelpasin. ♥

Pahus sentään! Helmakuvioon tuli virhe ja vielä melko näkyvälle paikalle. Pitää siis opetella silmukointi. 🙂

Aivi on siis neuletakki, missä on kuvioneuletta niin hihansuilla kuin helmassa. Sen päätie, helma ja nappilista viimeistellään helmineuleena. Se neulotaan alhaalta-ylöspäin ensin pyöränä ja lopuksi steekataan eli auki-leikataan neuletakiksi. Hihoissa on raglansaumat ja hihan muoto hihansuuta kohden on hieman pallomainen pussihiha. Juuri tuo hihanmuoto sai minut alun perin haluamaan Aivin, koska kaapistani puuttuu neuletakki, minkä alle mahtuisi myös suuremmat hihat. Esimerkiksi tämmöisten paitojen päälle, klik.

Aivin ohje oli helppolukuinen ja -tajuinen: tykkään @neuloosiskojen tyylistä esittää asiat lyhyesti, mutta informatiivisesti. Myös neulekaaviot olivat selkeitä seurattavia. Sen vuoksi tämä ohje sopisi mielestäni hyvin aloittelijankin neuletyöksi. Lisäksi Aivi neulotaan vielä keskipaksulla langalla (ja kuvioita on vain helmoissa), niin neule edistyy nopeasti. Minulla oli lankana tässä Filcolanan Peruvian Highland Woolia mustana, sinisenä (Fisherman Blue 818) ja keskiharmaana (Medium Grey 955). Naalien naamat ovat puolestaan pehmeääkin pehmoista Sandnes Garn Kos-lankaa värissä vaaleanharmaa (1021). Ohjeessa suosituslankana on mainittu Lettlopi.

Neuloin testineuleeni koossa L, mikä osoittautui minulle suureksi: neuletakki on malliltaan rento, mutta siitäkin huolimatta hippasen häiritsevästi roikkuu päälläni (koon väärä valinta ei johtunut ohjeesta, vaan se oli ihan oma vika). Suuruus näkyy erityisesti hihoissa, mitkä yleensäkin saan neuloa muutaman sentin ohjetta lyhyemmäksi. Nyt seurasin orjallisesti kuitenkin ohjetta, jotta voisin tarkistaa ohjeen langankulutuksen. Lisäksi luotin siihen, että ne ovat noin neljä senttiä liian pitkät eli resorin verran, mitkä voisin halutessani kääntää takin sisälle päin. Sehän vain korostaisi hihojen muotoa (alla).

Kokoa voin hieman kyllä puolustella sillä, ettei neule näytä ihan noin säkkimäiseltä normi-oloissa. Kuvat on otettu Helsingin reissulla nopeasti hyisessä tuulessa eikä siinä tullut mieleen (ei minun eikä kuvaajan), että takin alla neule oli valahtanut alaspäin. Että se näyttäisi ryhdikkäämmältä, kun olisin pienellä liikkeellä nostanut pääntietä edes hiukan ylemmäs. Mutta aina ei voi voittaa… 😉

Aivia neuloessa sain ihmeellisiä mielikuvia, kuinka tämä olisi huikea bilehileneule, jos neuloisi kuviot sekä viimeistelisi helmineule-osiot erilaisilla efektineuloilla: kultaa, glitteriä, hapsuja, pörröä… Heh hee, lopulta tajusin, että tuo helmineule laukaisee vanhat muistot niiltä neuleajoilta, jolloin in ja pop olivat TV-kuuluttajan Irene Usvasalon suunnitelmat neuleet, joissa yhdistyivät erilaiset neulepinnat niin neulottuna kuin erilaisia lankoja vuorottelemalla. Voi pojat! Silloin ei tiedetty kaarrokepuseroista mitään, mutta intarsianeuleista sitäkin enemmän. 😀 Melkein tekisi mieli neuloa jokin sellainen överihässäkkä, tehdä vielä toinen yhden koon pienempi Aivi. Tosin luulen, etten pysty ekologisuuden nimissä sellaista tekemään, koska ne langat taisivat olla melko keinokuituisia. Tai siis olivatkin, sillä olihan minullakin niitä muutama mummoni neulomana.

Että sellainen teinimuisto. 🙂 Teille muille Aivi-neule ja sen mukana tulevat mielenyhtymät ovat ostettavissa – ilmeisesti – loppuvuodesta esimerkiksi Raverlystä, täältä @neuloosisko -sivulta. Ohjeen julkaisua voi seurata myös heidän FaceBook-sivuilta ja/tai Instagram-tililtä.

Viikonlopppuja!


Feel the Bern -neuletakki

Tammikuussa Yhdysvaltojen presidentin virkaanastujaisissa syntyi Bernie Sandersista johtuen Feel the Bern -ilmiö, mihin keskeisesti liittyi kyseisen senaattorin kirjoneulelapaset. Noita kuvioita kopioivat monet neulesuunnittelijat, kuten Caitlin Hunter, joka muokkasi Soldotna Crop -ohjeeseen samat neulekuviot. Ja me neulojat, kuten minä, innostuimme näitä(kin) kuvioita toteuttamaan. 🙂

Lapasten sijaan siis minä päätin neuloa jo hyväksi havaitun Soldotnan pohjalta Feel the Bern -neuleen, johon hävittää jämälankoja. Ajatuksissani oli heti alkuperäistä ohjetta pitempi pusero niin helmasta kuin hihoista, mutta kaarrokkeen jälkeen syntyi ajatus neuletakista: kaarroke ja hihat vaikuttivat reilun kokoisilta puseroksi ja muutenkin neuletakkeja tulee pidettyä puseroita enemmän.

Aukileikkauksen eli steekkauksen tein miehustan tullessa valmiiksi, ennen hihojen neulomista. Näin siksi, että halusin tuhota kokonaan Lankamaailman mustan Milla-langan. Nappilistojen jälkeen pystyin siis tuhoamaan sen kaikkineen hihoihin, kun nappilistoihin ei tarvinnut enää varautua.

Steekkaamista varten päättelin ensin kaikki langan pätkät ja pingotin miehustan, koska koneompeleen jälkeen mahdolliset epätasaisuudet nappilistan lähellä ei enää tasoittuisi. Lisäksi koneella ompelua varten harsin muutaman merkkilangan, jotta ompeleet tulisivat edes jokseenkin suoraan. Erityisesti kaarrokkeen lisäykset sekoittivat hahmotuskykyni, niin mittaaminen ja merkkaaminen tulivat tarpeeseen.

Lopputuloksesta ei tullut tällä kertaa kovin siistiä, joten nappilistaa en teille vilauttele. 😀 En vielä ainakaan, sillä sieltä puuttuu vielä nauha, millä peittää rumat tikkaukset. Päältä nuo nappilistat nappeineen kuitenkin näyttävät hyvältä ja se sai nyt kuvauksen ajaksi riittää.

Vaikka kaarroke näytti kovin suurelta, ei takista kuitenkaan tullut mitään suuren suurta. Hyvän kokoinen ja värinen kuitenkin arkivaatteittani ajatellen: se sopii hyvin esim. uusien Maikki-mekkojen kanssa. Tähän sai hyvin myös jämälankoja tuhottua, vaikka pohjavärin, harmaan 7 veljestä -langan, jouduinkin ostamaan ja hieman kuvioita lankojen riittävyyden vuoksi muokkaamaan. Painoa tälle tuli reilut 400 grammaa, joista jo 150 grammaa oli jo edellä mainittua Milla-lankaa. Sitä oli jäänyt yksi kerä Ruusutarhurit-neuletakkiprojektista enkä ollut keksinyt sille mitään käyttöä: esim. sitä ei enää saa lisää, en itse välitä noin paksusta sukkalangasta eikä lähipiirini tuntien lahjasukkiin sitä ei voinut käyttää, koska se ei kestä konepesua. Harmaa ja valkoinen lanka olivat myös noin 40 gramman jämiä lähes kymmenen vuoden takaa: harmaa oli  Alpaka Schachenmayr SMC ja valkoinen Debbie Blissin Rialto Dk. Vihreä oli puolestaan hieman tuoreempaa, vain pari vuotta vanhaa Cascade 220 -lankaa.

Hihat jatkoin ylhäältä-alas kaventaen vasta ennen yksi oikein, yksi nurin -resoria. Jokin moka niiden pituudessa kuitenkin tapahtui, vaikka onnistuin ihan veikkaamalla aloittamaan mustat kuviot niin, että Milla-lanka tuli käytettyä kokonaan. Tai niin luulin, kunnes huomasin toisen hihan olevan noin viisi senttiä liian lyhyen. Olisin toki voinut, mutta en viitsinyt, purkaa värinvaihtumiskohdan kuvion ja neuloa harmaata osaa lisää. Mutta laiskotti, niin purin vain resorin ja kavennukset pois ja neuloin puuttuvat sentit mustalla 7 Veljeksellä. Kummallista kyllä, noinkin suurta heittoa ei hevin huomaa, jos suorassa seison enkä kiemurtele, kuten alla kuvassa. 😉

Keskeisenä Feel the Bern -ilmiötä oli Bernie Sandersin mukaisesti vähempiosaisten muistaminen, mistä tämänkin neulemallin suunnittelija muistutti: ohje on ilmainen, mutta maksun sijaan Caitlin Hunter toivoi sitä käyttävien osallistuvan hyväntekeväisyyteen. Minä osoitin omat ns. neulerahat koulumme nimissä järjestettyyn UNICEF-kävelyyn, millä kerättiin varoja koulutustyöhön Myanmarissa. Melkoisen mukava someilmiö siis: minä sain uuden kivan neuleen, lisäkokemusta steekkaamisesta, lankajämiä vähemmäksi ja hyvän mielen auttamisesta. Jälleen kerran käsityöt on ♥!

Ruusutarhurit-neuletakki

maaritse_steekattu_villatakki

Huh, tätä Ruusutarhurit-neuletakkia neuloin melko pitkään: alotin sen heti, kun Lumi Karmitsan ohje ilmestyi keväällä Taito-lehdessä (2/2019). Muutaman mutkan vuoksi sen neulomiseen tuli kuitenkin kesän mittainen tauko, minkä jälkeen uudelleen aloittaminen tuntui kovin vaikealta. Ehkä helman kirjoneule hirvitti, sillä siihen saakka ennen taukoani pääsin.

maaritse_kirjoneulottu_neuletakki_looppaamalla

Alkuun olinkin epävarma, millaisen helman haluan, koska somen perusteella melko monet kokivat pääkallot sopimattomaksi tavalla tai toisella ja aikoivat siksi neuloa vain ruusut. Nämä ajatukset saivat siis hetken harkitsemaan, ovatko pääkallot soveliaita varsinkin yli nelikymppiselle kansankynttilälle.

Lopen päätin, että muista viis, sillä kuviosta ei herännyt minulle juurikaan muita mielikuvia kuin sen suunnittelun inspiraationa toiminut Hugo Simbergin Kuoleman puutarha-teema.  Itseasiassa vuosia sitten olen käynyt katsomassa sen tunnetuimman version Tampereen Tuomiokirkossa ystäväni luona vieraillessa, joten nämä pääkallot muistuttavat minua pikemminkin elämän myönteisistä kuin nurjista puolista.

maaritse_lumi_karmitsan_ruusupuutarhurit_neuletakki_taitolehti

Alotin neulomaan takkia minulle sopivassa koossa S/M, mutta lisäsin kainaloiden alle tasaisesti silmukoita saadakseni aikaiseksi koon L. Näin siksi, että suuremman koon kuvioon kuuluu yksi erilainen kuvio: pienemässä koossa on vain sivulle katsovia pääkalloja, ei takaosan suoraan eteenpäin katsovaa, mikä minusta oli hurjan hieno. Toki lisäysten takia takista tuli melko reilu, mutta ainakin sen alle mahtuu melkein mitä vain.

Muistaakseni lisäysten lisäksi neuloin takin myös hieman ohjetta lyhyemmäksi, koska en ollut varma riittääkö musta Milla-lankani. Sitä olin hamstrannut sen edullisuuden vuoksi toista takkia varten vuosia sitten. Se projekti ei kuitenkaan koskaan valmistunut, koska en tykännyt langan karheudesta ja paksuudesta.

Nyt nuo kertaalleen neulotut, pestyt ja uudelleen kerityt langat pääsivät takaisin puikoille: koska takki neulottiin ensin ylhäältä-alas saumattomana puserona, mikä lopuksi steekattiin neuletakiksi, auki-leikkauksen mahdollinen epäonnistuminen ei näistä langoista niin harmittaisi. Steekkauksen lisäksi epävarmuutta lisäsi se, että pääntien v-muoto muodostui vasta auki-leikkauksen myötä eli neuloessa pääntie oli sovittamista varten liian pieni ja takki muutoinkin yläosastaan muodoton möykky.

maaritse_ruusupuutarhurit_neuletakki_neuleblogi

Ohjeesta poiketen jätin myös hihojen ruusukuviot pois, koska valkoinen kuviolankani loppui helmaa tehdessä. Kuviolankani ei ollut Milla-lankaa vaan vanhoja Seitsemän Veljestä -jemmojani, joten en halunnut ostaa sitä hihoja varten lisää, kun kerrankin sain lankavarastojani vähemmäksi siltäkin osin.

maaritse_auki_leikattu_neuletakki_ruusupuutarhurit

Tosin hihoista olisi tulleet varmaan muutenkin yksiväriset, koska minulta loppui sisu: hihoihin päästeessä olin jo melko kyllästynyt koko projektiin, sillä huono lanka ja helman työläys tympi. Kuvio oli siis minulle vaativa, kun joka kerros piti tarkkaan katsoa ja silmukoita laskea. Jälkiviisaana ajattelenkin, että näin suuritöistä ei olisi kannattanut ainakaan tehdä langasta, minkä laadusta ja kestävyydestä ei ole tietoa… Että elämä on liian lyhyt tuhlattavaksi huonoon lankaan, vai miten se nyt meni. 🙂


Craft Candidate – ja Lumisiivet-blogit järjestävät yhdessä tänä vuonna haasteen kässähamstereille, jota voit tulla seuraamaan ja/tai mukaan osallistumaan esimerkiksi täältä, Facebook-sivuilta. Marraskuun blogipostauslinkit puolestaan löydät täältä ja täältä.