Hip hei, pitkästä aikaa! Kovin hiljaista on ollut niin täällä kuin Instagramin puolella, joten päätin kesäkuun ajan ottaa mallia Lankapirtin juorut -kanavan kaksikosta @project.anni ja @roorooknits toteuttamalla heidän 25. kohdan “Kuinka hyvin tunnet neuleystäväsi? – kysymyslistan LankaSorvari -Instagramtilillä.
Viime kuussa etenin siis aina yksi kohta, yksi kuva, per päivä, kesäkuun ensimmäisestä päivästä aina kohti kuukauden loppua. Koska aiheena oli neuleystävät, haastoin mukaani myös Neuleensuunnittelu -ryhmän taitavan opemme @arteeni ja ihanat kanssasisareni @lankatakku , @vera.neuloo , @ullrikebyanki , @millasukat , @sola.knits , @sonkku_dyster ja @m_standsformarigold . Eli siinä missä minun LankaSorvari-tililtä löytyy juttua minusta neulojana, samankaltaista neuleinspiraatiota löytyy ainakin osasta edellä mainituista.
Tähän postaukseen tiivistin haasteen, koska tiedän, ettei kaikilla lukijoillani ole Instagram-tiliä. En voi kaikkia 25:ttä kohtaa käydä läpi, se olisi liikaa, mutta muutamia lempi- ja inhokkiasioita sekä tulevaisuuden suunnitelmia kuitenkin.
Aloitetaan siitä, minkä ikäisenä olen aloittanut neulomisen. Vastaukseni meni näin: Ennen kouluikää olin mummulassa päivähoidossa, jolloin pappani opetti minut virkkaamaan. Taisin olla 5-vuotias. Siitä vähän ajan kuluttua äitini ja mummuni opettivat minut neulomaan, minkä myötä nukkeni saivat neulottuja vaatteita virkattujen sijaan.
Kuvassa oleva mummuni oli suvun sukittaja ♥. Monista saamistani sukkapareista rakkaimmat ovat luonnonvalkoisesta Nallesta neulotut pitkävartiset sukat, jotka mummu neuloi minulle parin päivän varoitusajalla häihimme. Sukkia tarvittiin erityisesti vihkimisen ajaksi, kun huomasimme häävalmisteluita tehdessä, että vihkipaikka, kallio meren rannassa, vilisi muurahaisia. Olin ajatellut olla avojaloin, mutta muurahaiset iskivät joukolla jalkateriini. Jotain tarvittiin suojaksi, jotta morsian pystyisi olemaan toimituksen ajan kiemurtelematta.
Käytän muutenkin villasukkia kenkinä kesäaikaan. Tykkään kulkea avojaloin, mutta välillä kuivat jalkapohjani ovat erimieltä. Sukat suojaavat hyvin karkealta hiekalta tai runsaalta aamukosteudelta. Tunne on kuitenkin kuin olisin avojaloin. Talvisin jotkuthan juoksevat villasukat jalassa. Se on minulla vielä kokeilematta, mutta ajatus viehättää.
Haasteeseen liittyi monenlaisia kysymyksiä lempiasioista, joista valitsin seuraavat ( ylävasemmalta oikealla ja alas):
- Neulehärpäkkeeksi, mitä ilman en pärjäisi on osoittautunut kerroslaskuri. Monenlaista apuvälinettä olen kerrosten laskemiseen kokeillut paperista ja kynästä lähtien, mutta tämä on ehdottomasti toimivin systeemi, kun kerrosten lisääntyminen tulee merkattua lähes itsestään. Kuvassa on itse tehty laskuri.
- Neulon mieluiten sukkaa suurempaa, useimmiten puseroita tai takkeja. Koen epäloogisesti, että koostaan huolimatta ne valmistuvat nopeammin ja vähemmällä vaivalla. Kuvassa on suunnitelmani Lysti-pusero, jossa on lankana @kettuyarns Everyday Sock Merino värissä Soft Neon Yellow.
- Lempitekniikkani on italialainen aloitus eli tubular cast on. Sen opettelu vaati alkuun vähän keskittymistä, mutta mielestäni se oli sen arvoista, koska lopputulos on kaunis, joustava ja viimeistelty. Niin ihastunut siihen olen, että käytän sitä 1o, 1n -resorin lisäksi 2o, 2n -resorissa, kuten kuvassa olevissa lapasissa.
- Lempitekniikkani voisi olla myös mallitilkkujen tikuttaminen. Välillä motivoidun neulomaan melkoisen suuriakin mallitilkkuja, kuten kaulureita tai sukkia. Usein mallitilkkuni pääsevät siis sellaisenaan käyttöön, kuten viimeisin mallitilkkuni: se on suuren suuri, koska halusin testata Plötulopi-lankaa sekä mekon neulomista. Otin osviittaa ompelemastani mekosta, suunnittelin helmakuvion ja lähdin neulomaan alhaalta-ylöspäin. Mekon yläosan neuloin vähän summanmutikassa, mutta lopputulos on käyttökelpoinen vaate, ei ihan nappisuoritus, mutta pidettävä. Ehkä tuunaan tätä vielä hieman, mutta postailen siitä sitten myöhemmin.
Seuraavaksi inhokkiasioitani:
- Yleisin virheeni on langan halkaiseminen puikon kärjellä. Olen siinä taitava ja se onnistuu yleensä langalla kuin langalla. Esimerkiksi kuvassa venytän Plötulopista neulomani mekon helmaa. Suhtaudun kuitenkin niin tähän kuin kaikkiin neulevirheisiini melko lempeästi. Lankahan on ihana materiaali, kun sitä voi aina tarvittaessa purkaa ja aloittaa alusta, jos virheen korjaaminen tai unohtaminen ei onnistu. Eiköstä vain.
- Inhokkilangan valinta oli helppo: se on vuosien takainen Novitan Rose Mohair. Siitä tuli neulottua monenlaista, vaikka lanka oli kummallista takkua, mitä oli melko mahdotonta purkaa. Jos se onnistui, oli lanka ohentunut ainakin puolet, jolloin tiheys muuttui oleellisesti. Lankaa ei ole siis tehty enää ainakaan kymmeneen vuoteen, mutta silti löysin sitä vieläkin muutaman kerän verran jemmoistani. 😬
- Stashin eli lankavarastoni koko on rehellisesti sen verran suuri, että se hieman ahdistaa. Siitä johtuen en edes halua tietää, paljonko lankaa omistan enkä aio punnita jemmojen määrää. Yliampuvalle varastolle on syynä se, että tapani on ostaa lankaa aina puserollinen kerrallaan – harvoin yksittäisiä vyyhtejä. Mutta tahti, jolla uusia ideoita syntyy, on nopeampi kuin tahti, jolla ehdin neuloa.
- Kaikkien aikojen inhokkityötä piti miettiä pitkään enkä siitäkään huolimatta keksinyt, mikä se olisi. Ainut mikä tuli mieleen oli paksulla kuteella virkkaaminen, mikä oli oli jokunen vuosi sitten tosi in ja pop. Minäkin haksahdin ostamaan paksua kudetta ja Novitan isot virkkuukoukut. Sellaiset muoviset läpinäkyvät ja joka koko oli hauskasti eri värinen. Mutta se kuteen virkkaaminen oli ihan hirveätä. Siitä oli hauskuus kaukana. Hartiat on muutenkin aina ihan jumissa, mutta sen jälkeen ikiroudassa. Vaikka muutoin koukku pysyy kädessä, niin kuteesta en siihen hommaan enää ala kuin äärimmäisessä hädässä. 😅
Seuraavaksi, heinäkuun ajan, kurkistetaan neuleiden suunnittelun ja valmistuksen kulissien taakse eli luvassa on matkani käsityöntekijän opintojen näyttöneuleiden pariin: LankaSorvari-tilille postailen kahdesta kolmeen kertaan viikossa ja tänne harvemmin koosteen muodossa. Käsikirjoitin näyttöihin liittyvää raporttia seuraavaan tapaan, minkä mukaan postailen siis ensi viikosta lähtien myös teille: tavoitteeni on neuloa ja kirjoittaa raporttia samalla ideointi-, suunnittelu-, kokeilut ja mallitilkut – sekä tekniset ja tyylilliset valinnat -otsikoiden alle. Luulen, että tarvitsen jossain vaiheessa myös sinun apua, sillä muistaakseni näyttöihin liittyi jonkinlaisten kyselyjen teettämisiä. Joten tervetuloa mukaan seuraamaan ja/tai kommentoimaan jompaan kumpaan kanavaan – Instagramiin tai tänne blogiin! ♥
