Mohair Soldotna

Heipä hei! Blogissa ei ole ollut mikään luova tauko, vaan ihan sitä itseään eli KIIRE. Siis sellaista kiirettä, etten ole ehtinyt oikein sauman saumaa ommella tai kerroksen kerrosta neuloa. Toki jossain välissä yritin, mutta mistään ei ole tullut mitään. Sen takia vino pino keskeneräisiä ompeluksia odottaa ratkojaa ja neulomisen suhteen yritän niellä tämän kirjoneulepuseron kaikki komeat virheet. Kiireessä stressi on siis siirtynyt käsien kautta tekemiseen ja viimeisen kuukauden ajan olen saanut aikaiseksi virheitä koko vuoden edestä.

Eli tätä pitkähihaista ja -helmaista Caitlin Hunterin Soldotnaa olen pakertanut koko syksyn tuskallisen hitaasti: sen tekeminen on ollut sellaista raivoneulontaa kaiken maailman säätämisen ja virheiden vuoksi, että Uunimies meinasi laittaa koko neuleen muutamaan otteeseen jo jäähylle. 😉 Esimerkiksi pääntien tein kolme kertaa uusiksi ennen kuin se miellytti silmää ja hartialinjaa. Alkuperäisessä mallissahan pääntie on pienempi ja hartialinja pullonkaulan muotoinen, mikä ei sovi minun suoralle hartialinjalleni.

Pääntietä takaa muotoilevat kerrokset tein jo pääntien resoria neuloessa.

Soldotnan kaarroke on melkon nopea tehdä, mutta nuo piskut miehustassa ja hihoissa. Yök! Ne menivät ihan miten saattuun. En kuitenkaan purkannut, koska ajattelin, etteivät ne erotu. Pah ja pöh! Erottuvathan ne.

Enkä ymmärrä, mitä tuolle oikealle hihallekin tapahtui! Pilkut ovat jonossa kuin ristipistotyössä. Mutta myös ne annoin olla, vaikka yleensä en kestä tuollaisia virheitä. Se tuntuu siltä, että kaikki vaiva ja veivaaminen menee hukkaan. Että jos tehdään, niin sitten tehdään kunnolla. Mutta nyt en vaan löytänyt sellaista sisua itsestäni. Kumma juttu.

Myös koon suhteen epäonnistuin, sillä tästä tuli liian istuva erityisesti hihojen suhteen. Olin ajatellut steekata tämän neuletakkiksi, mutta ei tätä voi, koska alle ei mahtuisi mitään. Lisäsin kyllä hihoihin enemmän silmukoita kainaloiden alle, muttei lisäykseni nyt vaan riittänyt.

Mutta myönnettävä on, että puseron jalokivivärit ovat kauniit: smaragdin vihreät langat ovat Amore 240 (merino) sekä Gepard Kid Seta (kidmohair) ja ametistin violetit Filcolanan Arwetta (merino) sekä Anisia (kidmohair). Laventelin värinen pohjalanka on Extrafine Merino 120 -lankaa. Puikkona olivat 3 mm (resorit) ja 3,5 mm kaapelit. Yhteensä lankaa puseroon kului 460 grammaa.

Lisäksi sain kulumaan tämän puseron kuviohin melko hyvin vähäiset mohairlankavarastoni, mikä oli tavoitteeni. Niitä on jäänyt edellisistä projekteista jäljelle sen verran, ettei niistä oikein mitään saa yksinään tehtyä, mutten lisääkään halunnut tilata. Puseron kuviot ovat siis jämiä aikaisemmin neulotuista Copenhagen– ja No Frills -neulatakeista.

Vaikka viimeisin Taito-lehtikin sai postilaatikkoon kolahtessaan tuntemaan, että koko maailma irvailee sotkuisille langoilleni, hitaalle neulomiselleni ja kaiken kirjaville virheilleni, nyt puseron valmistuessa kiitollisuus alkaa hiiipiä mielen päälle. Muistan kuitenkin vielä kovin hyvin ne monet vuodet, kun sairastelin jatkuvasti huonon sisäilman vuoksi. Yhä oireiluni toisinaan eristää tehokkaasti kotiin muusta maailmasta, mutta nyt olen kuitenkin kiireesssäni saanut ollut olla mukana, olla osallinen ja osallistuva, sen sijaan, että elämä olisi vain kulunut päivästä toiseen. Sillä elämän ei pitäisi kulua, vaan täyttyä. Ja tekevällehän sattuu, joten ehkä nyt annan itselleni armoa ja kannan virheellisen puseroni ilolla.

Että nyt vain huokaisen ja puen mut villapuseroon, vien mut meren ääreen…

Miten on sinun laita virheiden suhteet – puratko vai voiko niiden kanssa elää?


Neulontavinkit Soldotnan muokkaamiseen:

  • Aikaisemmat lyhyet Soldotnani löydät täältä: Kirjoneulottu Soldotna Crop ja Pitkähihanen Soldotna
  • Pääntiehen loin 120 silmukkaa. Siirsin taakse tulevat muotoilevat lyhennetyt kerrokset pääntien resoriin (ks. kuva). Lyhennetyt kerrokset tein Käsityökekkereiden Veeran Nurin nurin -paitaohjeen avulla.
  • Kaikki resorit tein kierrettynä 1 oikein, 1 nurin 3 mm kaapelilla. Muutoin käytin 3,5 mm kaapelia.
  • Kaarrokkeen aloituksesta jätin pois kolme ensimmäistä kuvioriviä, koska aloituksen silmukkamäärä sopi suoraan neljännelle riville.
  • Kaarrokeen neuloin koossa kolme.
  • Lisäsin ohjeesta poiketen kainaloon 16 silmukkaa, jotta sain väljyyttä hihoihin ja vartalo-osaan.
  • Kainaloiden alta mitattuna pusero on noin 52 cm leveä.
  • Hihoissa vähensin silmukoita 65: een silmukkaan ennen vihreitä kuvioita. Ennen hiharesoria vähensin silmukat vielä 48:saan silmukkaan.
  • Hihoilla on pituutta reilut 40 cm kainalosta mitattuna.
  • Ennen helmaresoria vähensin silmukoita neulomalla joka 3. ja 4. silmukan yhteen.
  • Miehustalla on pituutta olkapäältä helmaan noin 60 cm.

Simppeli syyspipo

Vuosien varralla on tullut neulottua monenlaisia pipoja, joista vain yksi on ollut musta. Sekin on aina hukassa, joten tein varalle toisen.

Varsin hyvän teinkin, nimittäin Nurjan Jaska-pipon.

Muutin kuitenkin päälaen kavennukset, jotta sain tuollaisen piipulan päälaelle. 🙂 Kavennukset tein samalla tavalla kuin aisempaan Törröpipooni (Suuri Käsityö -lehti 2/2020).

Mutta muutoin neuloin ohjeen mukaan kokoni mukaan (päänympärykseni on 56 cm). Lankana minulla on Filcolanan Arwetta ja puikot 2mm kaapelit. Lankaa meni vaivaiset 56 grammaa eli vähän matalamman, jos olisin tehnyt, olisin selvinnyt yhdellä kerällä. Tosin pipo tuntuu tosi hyvältä päässä kahdeksan sentin käänteellä, että en ole ihan varma, kannataisiko pipoa madaltaa.

Tykkään kovasti pipon raidotuksesta, mikä kierretystä joustinneuleesta tulee. Raidat taitavat viehättää tällä hetkellä muutenkin, sillä ompelin itselleni samettitrikoiset leggingsit. Ah, mikä yhdistelmä: pehmeä samettinen struktuuri ja musta väri. ♥ Trikoo on Myllymuksuilta.

Vielä pitäisi Uunimiehelle tikutella oma pipo, mutta kokonaan alkuperäisellä Jaskan ohjeella. Ensin neulon kuitenkin jotain muuta ja pidän tauon pipoiluista, sillä kierretty joustinneule sattuu usein oikeaan kyynärpäähän. Pipotauolla yritän siis olla pahentamatta tilannetta, ettei vaan käy niin, että tulee pitempi tauko kaikenkaikkiaan.

Kipeytyykö teillä muilla kädet neulomisen huumasta?


Samistelusukat

Ennen kuin aloin neulomaan sukkia varpaista varteen, neuloin usein pitkävartiset sukat samalla tavalla tuli ne sitten minulle tai miehelleni, Unelmien Uunimiehelle. Esimerkiksi Novitan Nalle-langasta meidän samistelusukkiin tuli 75 aloitussilmukkaa 2,5 mm puikoilla.

Varren ensimmäiset kymmenen senttiä neuloin 3 nurin, 2 oikein -joustinta. Sen jälkeen kavensin joka toisen nurjan raidan kahden silmukan levyiseksi neulomalla kaksi nurjaa yhteen (kavennusten jälkeen silmukoita oli yhteensä 68-69 silmukkaa). Jälleen kymmenen sentin jälkeen kavensin loput kolmen nurjan raidat kahden nurjan levyiseksi ja jatkoin viimeiset kymmenen senttiä 2 nurin, 2 oikein -joustinta lopuilla 60:llä silmukalla. Näin varresta tuli siis 30 senttiä korkea, mikä on sopiva mitta esimerkiksi miehen työkenkien varta ajatellen.

Joustinneuletta jatkoin sukan istuvuuden vuoksi myös jalkapöydän päälle niin, että päällimmäinen kerros alkoi ja loppui aina kahteen oikeaan silmukkaan.

Varren jälkeen jaoin silmukat kahteen (huomoiden joustimen jatkumisen edellä mainitulla tavalla) eli niin päällä kuin kantalapussa oli 30 silmukkaa kussakin. Kantapään tein aina miten milloinkin, mutta yleensä vahvistettuna kuitenkin. Varsinkin, jos vielä ei ollut varmuutta kummalle sukat tulevat: omillani ei ollut niin väliä, mutta keston vuoksi miehen sukkaan vahvistus oli tarpeellinen. Näissä sattuu molemissa olemaan ristiinvahvistetut kantapäät.

Kantalapun jälkeen yleensä viimeistään päätettiin kumpi sukat, jotta tiesin terän pituuden neuloa sen mukaisesti ennen kärkikavennuksia ja sileää neuletta.

Päätös siitä, kummalle sukat tulivat, tehtiin yleensä lähinnä fiiliksen mukaan: ne vain jostain syystä näyttivät aina enemmän toisen kuin toisen sukilta. Tosin nämä postauksen sukat ovat poikkeus tähän sääntöön, koska näiden värit ovat menneet ikään kuin väärin päin, mutta olin jo tuosta sinisävyisestä Nallesta neulonut itselleni ainakin kahdet sukat. Se ei tietenkään estä minua olemasta kateellinen miehelleni näistä uusvanhoista sukista, sillä olen tämän kaksikon neulonut jo pari vuotta sitten, mutta jemmannut jostain syystä kaapin perälle. Ehkä niiden söpöyttä varjellen, tiedä häntä, mutta nyt ne on korkattu käyttöön. 😀 Ja sitä erityisesti mieheni arvostaa: hänelle nämä ovat mieluisia kesät talvet, mutta itse tykkään nykyisin hitusen enemmän vielä ohuemmista.

PS. Yhdellä sukkaparilla on painoa 120 grammaa, joten näihin kuluu melko hyvin lankajemmoja…

The Shift-kauluri

Aikaisemmin neulomiseen tuli tauko aina kesäksi, mutta nyt on toisin: puikot heiluu tasaiseen tahtiin kesät talvet. Neulominen ei siis enää katso paikkaa eikä aikaa, joten viimeisin puikoilta pudonnut on varsin syksyinen tai jopa talvinen asuste, kauluri.

Kauluri on Andrea Mowryn The Shift, minkä maksullinen ja englannin kielinen ohje löytyy Raverlystä täältä, klik. Sovelsin ohjetta kuitenkin melko paljon, koska ohje oli sport-vahvuiselle langalle ja minun lankani olivat ohuempia fingereitä. Siitä syystä toistin joitain kerroksia huomattavasti useammin, mitä ohjeessa sanottiin.

Lisäkerrokset olivat tarpeen, vaikka halusin alunperinkin ohjetta pienemmän huivin, mutta ilman niitä tästä olisi tullut ihan mini. Lisäysten suhteen menin ihan näppituntumalla eli ohjekuvista yritin päätellä, missä vaiheessa olen menossa ja minkä kokoinen huivista on tulossa. Että vähän veikkaamalla tälle tuli kokoa seuraavanlaisesti: suora reuna on noin 56 cm leveä ja kolmion kärki noin 43 cm korkea.

Kauluri siis aloitetaan neulomaan vasemmasta yläkulmasta silmukoita lisäten aina päättelyreunaan saakka, mikä on oikean puolen pitkä reuna.

Ohjeen mukaan kaulurista tulisi tehdä yhtenäinen tuubi ompelemalla lyhyet pystyreunat yhteen.

Minä lisäsin taakse kuitenkin nappilistan, koska en pidä pään yli vedettävistä. Sähköistävät vaan hiukset talvisin kattoa kohti.

Kauluri neulotaan mosaiikkineuleena, mitä luulin, etten ole aikaisemmin kokeillut. Olinhan minä, mutta en ollut vain tiennyt tekniikan nimeä. Muistaakseni esimerkkisi körttisukissa on tällaista kuvioneuletta, mikä on neulottu yhdellä värillä kerrallaan. Mosaiikkineuleessa lankoja ei siis vaihdella ja juoksuteta mukana, vaan jokainen kerros neulotaan yhdellä värillä ja kuviot syntyvät nostetuin silmukoin. Kaunista ja helppoa. 🙂

Kauluri on viimeistellyn ja siistin näköinen i-cord-reunusten ansiosta.

Neuloin kaulurin kolmea lankaa käyttäen: Nurjan merino singleä väreissä (vanha) sielu ja kuuran kukka sekä Hedgehog Fibresin skinny singles ( lisään viimeisimmän langan värin ja kuvan kaikista vyyhdeistä tänne myöhemmin, koska en enää muista Hedgehogin väriä ja vielä hukkasin vyötteet sekä kuvat vyyhdeistä jonnekin). Ihania uusia lankatuttavuuksia kaikkinensa, mitkä ostin alkukeväästä koronan ja #tuenkäsityötä -hengen siivittämänä.

Tykkään, että tästä tuli juuri sopivan kokoinen: menee takin alla, mutta voi talvella pitää ihan asusteena muuten vain. Lisäksi kauluri sopii hyvin muihin neulomiin yksivärisiin pantoihin ja kämmekkäisiin. Erityisesti violetit asusteet näyttivät hyvältä yhteen. Eli ihan napakymppi kokemus ja lopputulos! \o/


Nyt on meneillään #nurjalankakal Ravelryssä ja Instagramissa, mihin osallistun tällä kaulurilla. Tarkempia ohjeita löydät täältä Nurjan-sivulta, klik. Yksi kriteeri KALiin eli yhteisneulontaan osallistumisella on kuitenkin se, että monivärisessä työssä tulee olla ainakin puolet Nurja-lankaa (yhteisneulontaan voi siis osallistua myös yksi- tai kaksivärisellä työllä): minun työni painaa 124 grammaa, mistä 84 grammaa on nurjaa ( sielua 60 ja kuuran kukkaa 24) eli yli puolet täyttyy tällä erää ja vielä vyyhdeistä jää toisiinkin projekteihin. 🙂