Postauksen kuvat on otettu Oulun taidemuseossa Outi Pieskin teoksen ”Kokoontuminen” alla. Tuo suuri teos, jonka sisälle pystyi sukeltamaan, oli tehty saamenpuvun huivien solmituista hapsuista: ihastuttavia värejä ja muotoja. Pieskin näyttelyn lisäksi taidemuseossa oli kolme muutakin näyttelyä: Terttu Jurvakaisen ”Loistava paletti”, Maija-Liisa Niemen taidekokoelma ja Helena Kaikkosen ”Kaipuun horisontti”. Suosittelen!
Kuulostaa kovin kummalliselta, mutta käsityöt ovat minulle melko pitkälle hermoja raastavaa hommaa: useinkaan taidot ja unelmat eivät kohtaa, ei ole tarpeeksi aikaa tai muuten vain universiumi vastustaa eikä mikään onnistu. Mutta. Parhaimmillaan ne voivat olla sitten niin kuin tämä huppari: helppoa, sujuvaa ja lopputulos on parempi kuin uskalsi toivoakaan.
Huppari on Puuhakaspajan Pinja-huppupaita, missä on kolme helmavaihtoehtoa: normaalin lisäksi niin lyhyt kuin pitkä kaareva. Minä halusin sellaisen perusharmaan hupparin, joten tämä on ns. normaali.
Tästä tuli kyllä hyvä. Esimerkiksi pääntie oli niin sievä, että hetken teki mieli jättää huppu kokonaan pois. Toisaalta pääntie on myös sellainen, että huppu asettuu hyvin. Että toimii kummin vaan. Myös hihan ja helman mitat olivat hyvät. Edes hieman alaspäin laskettu olkasauma ei häirinnyt, vaikka usein sellainen suurentaa suoraa hartialinjaani vielä suuremmaksi. Sopivan koon valitsin vertailemalla kaavaa aikaisemmin ompelemiin puseroihini.
Koristelin vielä harmaan peruspaidan rintamuksen kirjomalla siihen rauhan käsimerkin. Siitä tuli hieno! Käsimerkki on silityskuva aikaisemmin esittelemästäni kirjontakirjasta, minkä ohjeiden mukaan tämä oli helppoa kuin heinänteko.
Ensimmäisenä ompelin olka-, hiha- ja sivusaumat, jotta käsimerkin paikan hahmottaminen olisi helpompaa. Eli sovitin puolivalmista paitaa ja merkitsin siihen taikatussilla (tussi, jonka jälki haihtuu ajan kanssa pois) kohdan, ettei kuvio tulisi liiaksi kainaloon eikä pääntielle. Sen jälkeen silitin silityskuvan päälle ja irtirevittävän tukikankaan nurjalle puolelle.
Aluksi kirjominen jännitti, mutta se olikin helppoa ja melko nopeaakin tikki- ja laakapistoin. Mutta nyt puolestaan jännittää hupparin peseminen, että pysyykö nuo pistot paikallaan: muliinilankojen pitäisi kestää pesua, mutta hieman hirvittää, että voiko esimerkiksi tikkipistot jäädä kiinni johonkin tai jotain…
Toisaalta odotan, että pesu pehmentäisi hieman irtirevittävää tukikangasta, minkä onnistuin kiinnittämään niin tiukkaan, että sitä jäi nurjalle puolelle melko paljon. Sen ääriviivat näkyvät hieman ikävästi päällepäin, erityisesti hihasauman puolelta, koska jäykkyyttään kangas ei siitä kohdin myötäile kovin hyvin rinnan muotoa. Siksi toivon, että pesussa tukikangas pehmenisi ja saisin sitä edes vähän enemmän kuvion ympäriltä irrotettua ilman suurempaa väkivaltaa.
Mutta tukikankaasta huolimatta, onhan tämä hieno! Pesun jälkeen palaan vielä asiaan, että toimiko tämä vai ei. Tämä oli siis ensimmäisiä kirjontakokemuksiani ja varsinkin ihka ensimmäinen arkivaatteeseen, joustavaan kankaaseen, tehty, niin vielä en uskalla kovin tyhjentäviä vinkkejä antaa. Että niistä myöhemmin – toivon mukaan – lisää. Kysy toki, jos jokin asia nyt jo mietityttää! Tai kerro omat vinkkisi, jos olet kirjontakonkari. ♥