Neuloin uusiksi ennen tätä blogia neulomani Atelier-neuleatakin, mikä oli jäänyt käyttämättä. Syy siihen oli, ettei se istunut päälle oikein mitenkään, valui sinne sun tänne, koska tuolloin en vaivautunut neulomaan mallitilkkuja. Aikoinaan siitä tuli siis liian suuri, koska en ymmärtänyt käsialani olevan liian löysää.
Pitkä matka on niistä ajoista tultu, sillä nykyään en näin isoja töitä ilman mallitilkkua hevin aloita: se on pieni vaiva, jotta kerralla saa aikaiseksi sopivan neuleen eikä työ mene hukkaan. Kuten tämäkin, että kerin vyydit kertaalleen, neuloin neuletakin, purin sen, pesin langat ja kerin ne toistamiseen sekä veivasin taas valmiiksi vaatteeksi. Ennen purkamista vielä useamman vuoden kaapissa hyllyltä toiselta siirtelin ja siunailin…
Eniten harmitti pohjavärini hukkaan heittäminen, sillä se on Shilasdarin jo poistunutta kasvivärjättyä Luxury DK w/Camel -lankaa ( 40 % lampaanvillaa, 40 % angoraa, 10 % kashmiria, 10 % kamelia). Kuviovärit ostin varta vasten tälle kavereiksi: pinkki on Walcot Yarnsin Opus-lankaa (love posion) ja harmaa roiskevärjättyä La Bien Aimeen Merinoa ( pop grunge).
Puseron ohje on puolestaan Veera Välimäen Bowline, ylhäältä-alas neulottava kaarrokepusero. Omani neuloin koossa M, mutta sovelsin kuvioita ja lisäsin helmaan mittaa, jotta sain mahdollisimman paljon kulutettua pohjalankaani pois pölyttymästä. Painoa neuleelle tuli 390 grammaa.
Tästä tuli hirvittävän sievä. Värit eivät kylläkään oikein hyvin kuvissa toistu: en saanut aikoinaan enkä nyt pohjaväriä kuvattua täysin oikein. Todellisuudessa se on hieman pehmeämpi väri, mutta kyllä näistä kuvista osviittaa siitä saa, kuinka hyvin värien suhteen onnistuin. Ainakin omaan makuuni nämä kolme lankaa sopii kovin hyvin toisiinsa, vaikka pinkin langan ja pohjavärin kontrasti on hyvin pieni. Itseasiassa se on olematon, koska ne eivät erotu toisistaan mustavalkokuvassa lainkaan.
Mutta minusta se on juuri se juttu, mikä tekee tästä puserosta niin kauniin: lankojen keskinäinen kontarasti sekä sen puute eli kuinka harmaa erottuu hyvin pohjasta pilkkuineen ja samalla kehystää esille myös pinkit kuviot. Olen siis erittäin tyytyväinen, että uskalsin kokeilla, hullutella hieman.
Vielä onnistuin, mikä on aika minulle melko harvinaista kuvioneuleen värivalintojen suhteen yleensäkin.
Neulontavinkki:
Kuvioneuleiden kontrastia, kuinka hyvin ne toisistaan erottuvat, voi testata ottamalla niitä mustavalkokuvan. Jos ne erottuvat kuvasssa hyvin toisistaan, myös kuviot tulevat erottumaan hyvin.