Ompelubingoilua

Viimeaikaiset ompelukset ovat olleet lähinnä perusvaatteiden suunnittelua ja suhmurointia, neuletakkien alle pidettävien yläosien ompelua. Esimerkiksi tein Kimmin leveästä ribbitrikoosta kaksi mustaa pooloa. Että miksikö kaksi. No, itseasiassa tähän sarjaan kuului kolmaskin, sillä ensin testasin kaavaa jollakin epämääräisellä trikoolla. Ensimmäinen testiversio antoi hyvin osviittaa kaavan toimivuudesta, mutta se oli kuitenkin sen verran huono istuvuudeltaan, että se on jo jatkojalostettu siivousliinoiksi. 🙂

Trikoisen testiversion jälkeen uskalsin saksia ribbitrikoota, mille Ottobren poolokaava (5/2021) oli tarkoitettu. Siitä poolosta tuli pidettävä, mutta viilasin kaavaa vielä niin, että lisäsin siihen rintalaskoksen ja pyöristin helman alavaran avulla. Kolmas poolo eli toinen musta syntyi siis näiden muutosten testaamisesta.

Muutokset onnistuivat niin hyvin, että saksin vielä neljännen poolon, Majapuulta ostetun Mia-pikkukukat kuosisen.

Tämän kuosin ajattelin sopivan pinkin neuletakin alle. Toki menee muutoinkin, kuten mustat, melkein miten ja milloin vaan.

Koska poolokausi on kohta ohi, niin ompelin pari trikoista testipaitaa. Sellaisia, mitkä tosiaan sujuvat neuletakin alle, mutta joita voi pitää sellaisenaankin. Tätä varten kaivoin esille PuuhakasPajan Ellen-paituli kaavan, minkä helmaa lyhensin ja lyhyet hihat pidensin.

Tämä kaava on ollut minulla aikaisemmin jo kovassa käytössä, vaikka sen rintalaskos on ollut minulle liian ylhäällä. Mutta ei ole enää, ei! Nyt kaivoin esille ompelutekniikkaoppaani, ja opiskelin, kuinka se lasketaan alemmas. Ja ta-daa – muokkaus onnistui hyvin. Ainoastaan ensimmäinen, vihreä testiversio, on melko jämäkkää trikoota, niin olanseutu jää tässä paidassa melko kulmikkaan näköiseksi.

Siksi olan laskeutuminen piti testata uudelleen laskeutuvammalla trikoolla, niin ompelin vielä toisen Ellenin, perusmustan. 😀 Ja toimiihan se. Mustan pääntien käänsin alavaralla, vihreässä tein sen puolestaan kaitaleella, mutta muutoin samoilla mentiin.

Olat jäävät yhä pehmeämmästä trikoosta huolimatta hieman kulmikkaiksi, mihin voi vaikuttaa se, että pidensin kaavan alkuperäisen lyhyen hihan pitkäksi. Niin ajattelin vielä kokeilla tehdä tämän lyhyen Ellen-version t-paitana. Toki omaan leveät hartiat, joten voihan sekin olla _se syy_. 😀

Oli nyt niin tai näin, olen supertyytyväinen näihin perusvaatteisiin. Näillä tuli myös bingoihin useampi rasti: @hommahuoneen ompeluaiheiseen bingoon saan rastit uusi tekniikka (rintalaskoksen laskeminen), nostalgia (mustat poolot) ja sano se kukkasin, raidoin ja/tai pilkuin (kukallinen poolo). @elina.ween bingoon puolestaan jollakin näistä rastitan kohdan jotain muuta: ehkä teen rastini minulle uuden materiaalin, ribbitrikoon, perusteella.

Ompelun lisäksi saan rastittaa Hommahuoneen neulebingosta kohdan unelmalanka, mitä on sukkaparin verran yllä kuvassa. 🙂 Kaikki nämä ja aikaisemmat bingoiluni olen muuten tallentanut Instagram-tilini kohokohtiin, koska ajattelin näin pysyväni itse paremmin kärryillä, missä olen menossa. Jäähän niistä sinne sitten myös kiva kooste, mitä tänä vuonna on tullut tehtyä.

Huurteinen Cumulus

Maaliskuun lankalaihikseni on edistynyt ainakin yhden huurteisen pilvenhattaran eli PetiteKnitin Cumulus-puseron verran. Lankana minulla oli Filcolanan Tilia-mohairlanka värissä Rime Frost, mikä suomeksi tarkoittaa kuuraa tai huurretta. Kaunis väri ja ihana nimi, mutta mitä hankalin kuvata.

Jokaisessa kuvassa väri toistuukin hieman eri tavalla. Lisäksi kuvissa väri taitaa lähinnä sinisenturkoosiin, vaikka siinä on mukana ripaus vihreääkin. Ensimmäisessä kuvassa taitaa väri olla parhaimmillaan, vaikka siinäkään ei vihreää näy, mutta kirkkaus on hyvä. Värissä pitäisi siis olla mukana aavistus samaa sävyä kuin yllä olevassa kortissa, mutta minä en saanut nyt kameraa rokkaamaan halutulla tavalla. Eipä siinä, turkoosi on saamien valokuvausoppieni mukaan hankalin väri kuvata, joten näillä kuvilla mennään hyvillä mielin. 🙂

Tämä malli on ihanan mutkaton, ns. aivoton työ, mikä tulee nopeasti valmiiksi.

Nopeaa valmistumista nopeuttavat saumattomuus ja i-cord-reunukset, millä hihansuut ja helma päätellään.

Myös pääntie viimeistellään i-cord-reunalla, mutta sitä varten silmukat tulee ensin kerätä. Mutta vaivaton viimeistelytapa sekin.

Tämä mohairlanka oli minulla kaapissa valmiina, kun ostin erään Atelier Jupen viskoosikankaan. Sattumalta siinä oli juuri samaa huurteista sävyä, niin tavoitteenani on tehdä siitä paitapusero tämän alle. Katsotaan nyt meneekö se syksyyn, koska kevät tulee kohisten…

Aikaisemmin olen neulonut jo kaksi Cumulusta. Ne tein ohjeesta poiketen yhdestä ja samasta langasta, niin en ymmärtänyt puseron nimeä täysin, koska lopputulos ei ollut näin hattaramainen, mitä kahdella mohairsäikeellä neulottuna tuli. Cumulus tarkoittaa siis hattaranmaista kumpupilveä, mitä tämä pusero muistuttaakin keveydellään ja pehmeydellään.

Aikaisemmat Cumulukseni:

Pinkkiä

Lankalaihiksen hengessä tammikuun lopulla otin puikolle vanhaakin vanhemman Filcolanan pinkin Arwetta-langan. Se on jäänyt nurkkiin pyörimään, koska väri on niin raikas. 😉 Pinkki on kyllä minulle mieluinen väri, mutta ihastuksestani huolimatta olen arkuuttani näiden räiskyvien lankakerien neulomista siirtänyt ja siirtänyt. Mutta nyt. Siinä se on, uusin neuletakkini.

Yhdistin pinkkiin Arwettaan Gepard Kid Seta -silkkimohairia värissä 1227.

Halusin takista v-kauluksisen ja raglanhihaisen enkä viitsinyt kahlata kaikkia netin ohjeita läpi, niin sovelsin jo olemassa olevia neuleohjeitani Cumulus-puseroa ja Muscari-neuletakkia: Cumuluksesta otin siis raglanhihat ja Muscarista puolestaan v-pääntien. Sopivat silmukkamäärät sovelsin mallitilkkuni ja näiden kahden ohjeiden pohjalta.

Muscarista muistoksi takkiin jäivät myös hihansuiden palmikoiden alut. Alun perin ajattelin mukailla Muscarin koristeellisia kädenteitä enemmänkin. Lopulta en tehnyt niin, koska mielestäni ne puuroutuivat liikaa mohairlangan pörröisyyden vuoksi. Hihansuiden kokeilut annoin kuitenkin olla, koska ne eivät juurikaan erotu eikä mohairlangan purkaminenkaan innostanut.

Muut tarvittavat resorit neuloin sitten ihan kierrettynä joustinneuleena eli 1 oikein takareunasta ja 1 nurin.

Mohairneuletakkia ei ole tarkoitettu ulkoiluun, niin kuvissa se ei – ehkä – ole niin edukseen. Sen kaveriksi olen suunnitellut poolopuseroa, mikä on vielä puolentoista metrin ribbitrikoopalana. 😉 Tulen siis kuvaamaan tämän vielä myöhemminkin, järkevimmissä vaatteissa kuin toppahousuissa ja neuleen alla mikälietoppisattuinytlaukustalöytymään… 😀 Takki olikin mukana vain viimeistelyä, nappien ompelua, varten.

Alla olevat neuleet ovat puolestaan sopineet hiihtoloman teemaan hyvin. Siinä ne toipuvat raittiissa talvisäässä iltanuotion savuista: ensin tein lumitöitä Halibut-puserossa, minkä jälkeen sytytettiin ulos nuotio, niin tarvin päälle lisää lämmikettä eli Hopin. Mukanani mökillä on vielä kolmaskin neule, Bowline-pusero, mikä on ehdottomasti paksuimmista neuleistani pidetyin. Se vaan yksinkertaisesti toimii niin kesällä kosteassa meri-ilmassa kuin kuivalla pakkassäällä. Lisäksi lanka on niin pehmeää, että se päällä voi ihan kevyesti tarpeen mukaan jopa nukkua.

Neuleita ei siis koskaan voi olla liikaa, eihän. ♥

Halibut-unisexneule

Tämä neule valmistui jo vuoden vaihteessa, ja nyt jo saimme se kuvattua. 😉 Neule on Caitlin Hunterin Halibut, mikä neulotaan ylhäältä-alaspäin ja pääntie muotoillaan takaa lyhennetyin kerroksin.

Malli on unisex-malli. Tämän neuloinkin miehelleni, mikä tosin tapahtui vahingossa: tumma, mutta kirkas havunvihreä on selvästi minun (talvi)värini, niin olisin tämän mieluusti pitänyt ihan itselläni. Kävi siis sellainen vahinko, että mallitilkusta huolimatta kaarroketta neuloessa huomasin neuletiheyteni olevan liian suuren. Purkaminen kävi kyllä mielessä, mutta hetken tuumattuani, sovitin keskeneräistä kaarroketta miehelleni. Ja sehän sopi, niin päätin tehdä tämän hänelle ja itselleni uuden eri langoilla.

Nämä halibutit eli ruijanpallas-kalat on neulottu suomalaisesta villasta, Tukuwool DK:sta. Tummanvihreä pohjaväri on nimeltään havu ja sinertävä kuvioväri puolestaan aava.

Vaikka neuleesta tuli suuri, tuli siitä lopulta meille Uunimiehen kanssa yhteinen: hänelle tämä on sopiva ja minulle reilu, oversize pusero, mitä voi käyttää leggingsien ja maihareiden kanssa. Itseasiassa minä olenkin jo nyt pitänyt tätä enemmän kuin mieheni.

Ainut asia, mikä rajoittaa minua tätä pitämästä, on pääntie-kainalomitan syvyys. Se on melkoisen reilu, minkä vuoksi se ei mahdu ihan kaikkien toppatakkieni alle. Lisäksi käsiä nostaessa, helma nousee tuosta syystä melkoisesti ylöspäin, mutta toisaalta tässä on reilusta helmalla mittaa, niin se ei niin haittaa.

Tuo mitta, pääntieltä kainaloon, on suurin ero oman ja mieheni Halibut-puseroiden välillä: eroa on noin kymmenen senttiä. Toki omani on myös kapeampi ja tarkoituksella lyhyempi, mutta päällekkäin aseteltuina, puseroissa ei niin valtavaa eroa ole, mitä saattaisi luulla. Tästä johtuen tämä malli istuu miehelleni todella hyvin, koska siinä on riittävästi tilaa hartioille sekä käsivarsille. Kokonaisuus ei ole kuitenkaan säkkimäinen, vaan suora miehusta kapenee hänellä vyötäröä kohden sopivasti istuvammaksi.

Ohjeen mukainen matala pääntie oli meille molemmille liian avara. Keksin pienentää sitä neulomalla kuviovärillä vihreän joustinneuleen alle toisen kauluksen: keräsin pienemmillä puikoilla, joilla neuloin kaikki puseron joustinneuleet, silmukat pääntien ja sileän neuleen reunasta. Ensimmäisen sentin jälkeen kavensin muutamia silmukoita (muistaakseeni yhteensä kuusi) tasaisin välein. Sen jälkeen jatkoin niin kauan, että toisella, sinisellä, kauluksella oli korkeutta yhden kerroksen enemmän kuin joustinneuleella ja viimeistelin sen päättelemällä i-cord-reunuksella.

Kauluksesta tuli näin oikein hyvä, sillä sain i-cord-reunuksella lisättyä pääntielle muutaman kaivatun sentin. Lisäksi alle tehty kaulus teki matalasta joustinkauluksesta napakamman ikään kuin kokoamalla sitä hieman kasaan. Eli näin pääntie pieneni ja istuvuus sekä ulkonäkö paranivat huomattavasti.

Enpä olisi uskonut, että joskus vielä neulon meille yhteisen puseron. Mutta näin nyt kävi ja hyvin kävikin. 😀